Herra Longfield työmatkailee: Peking ja Mao Tse-Tung

Mooh Tse-Tung, Herra Longfield tässä taasen.

Kiinan Jinaniin suuntautuneen työmatkani jälkeen minulle avautui mahdollisuus viettää yksi päivä Kiinan pääkaupungissa, Pekingissä. Tuo mahdollisuus oli toki käytettävä, vaikka yhdessä päivässä ei ihan hirveästi ehdikään mitään näkemään ja tekemään. Peking kun on vielä mm. Shanghain ja Hong Kongin lisäksi sellainen kiinalainen kaupunki, josta löytyisi vaikka mitä jännää jos vain aikaa olisi; esim. Kiinan muurille ei Pekingistä olisi kovinkaan pitkä matka.

peking_kielletty kaupunki_c_matka_.jpgpeking kielletty kaupunki (10)

Mutta, koska minulla oli vain yksi päivä aikaa, ajattelin käyttää sen Pekingin kaupungin alueelta löytyvien nähtävyyksien tsekkaamiseen. Tiesin, että Pekingissä on Tiananmenin aukio, jonka laidalla Mao Tse-Tung toljottelee jättikokoisesta taulustaan, ja missä joskus joku ostoskassejaan kantava kiinalaisherra päätti astella vastaan vyöryvän tankkikolonnan eteen, ja pysäytti jästipäisyydellään koko letkan – ainakin hetkeksi. Lisäksi Pekingissä on kuuluisa Kielletty kaupunki, eli muurein eristetty alue jonka sisällä aikanaan keisarit sun muu tärkeä väki eleli ja jonne rahvaalla ei ollut mitään asiaa.

Yritin googletella Pekingistä muita turisteeraamisen arvoisia paikkoja – tai siis yahoottelin, koska googlea ei Kiinassa saa käyttää (joku ostoskassimies saisi tällekin asialle tehdä jotain) – ja löytyihän sieltä kaikenlaista, mm. Temple of Heaven ja Summer Palace -nimiset paikat kuulosti käymisen arvoisilta. Mutta Tiananmenin aukio ja Kielletty kaupunki jäi kyllä listan kärkeen.

Tiananmenin aukio ja kauppakassimies kuva: http://kottke.org
Tiananmenin aukio ja kauppakassimies, kuva: http://kottke.org

Aamupäivällä sitten lentelin lentokoneella Jinanista Pekingiin, kävin heittämässä rojuni lentokenttähotelliin, ja lähdin vähän keskipäivän jälkeen junalla suhailemaan kohti kaupunkia. Pekingin lentokentältä on varsin mukava junayhteys varsinaiseen kaupunkiin, ja sieltä pääsee kätevästi vaihtamaan kulkupeliä ja matkustelemaan vaikka minne Pekingin kattavalla metrohässäkällä. Minä bongasin metrokartasta Tiananmen East- ja Tiananmen West -nimiset pysäkit, ja lähdin niitä kohti metrojen kyydissä suunnistamaan. Kartasta olin katsonut, että Kielletty kaupunki ja Tiananmenin aukio on ihan toistensa vieressä, ja lisäksi se Temple of Heavenkin oli siinä kohtalaisen lähellä, joten ajattelin että meen eka sinne aukiolle, ja sieltä sitten sinne kaupunkiin mihin ei saa mennä, ja sitten vielä taivastemppeliin jos aikaa jää.

Tiananmen Eastin metrotunnelista maan pinnalle noustuani piti vielä vähän taivaltaa, mutta melko nopeasti vastaan tuli tutunnäköinen iso tönö, jonka seinässä oli paljon hieroglyfejä, ja joiden välistä Maon naama toljotti kohti aukiota. Matkustellessa joissain paikoissa tulee välillä semmonen vähän epätodellinen olo, mm. ekaa kertaa New Yorkin Times Squarella ja Rooman Colosseumilla tuli semmonen olo että ei hitto, tää on nyt tää paikka, ja täällä sitä vaan ollaan. Siinä Tiananmenin aukion vieressä, Maon pärstää toljotellessa, tuli taas sama fiilis. Jotenkin sen paikan oli nähnyt niin monta kertaa jossain, että tuntui jotenkin hullulta olla ihan livenä siinä itse.

peking Mao

Tiananmenin aukio, toiselta nimeltään myös Taivaallisen rauhan aukio, on ihan hemmetin iso, ja se onkin maailman isoin toriaukea. Kuuluisaksi paikan on tehnyt mm. vuoden 1989 mielenosoitukset, jolloin opiskelijat ja työläiset kokoontuivat torille osoittamaan mieltään ja vaatimaan parempia oikeuksia. Joidenkin arvioiden mukaan torilla ja viereisillä kaduilla oli parhaimmillaan 2 miljoonaa ihmistä mieltään osoittamassa. Jossain vaiheessa moinen mielensä osoittaminen alkoi sitten Kiinan valtaapitäviä nyppimään, ja he päättivät lähettää sotilaat torille, ja sittenhän siinä kävi lopulta ikävästi. Sotilaat ampuivat mielenosoittajia kohti, ja saivat torilla olleet ihmiset paniikkiin. Arvioiden mukaan hässäkässä kuolleiden lukumäärä on jotain satojen ja muutaman tuhannen välillä, mutta luku voi olla suurempikin. Kiinan johtajat eivät antaneet selvittää tapausta, ja tiedot tapauksesta on koottu sekalaisista, paikalta selvinneiden ihmisten tarinoista ja arvioista. Se kauppakassimiehenkin tankinpysäytystempaus ajoittui tähän samaan ajankohtaan, hänenkään lopullisesta kohtalostaan ei ole mitään varmaa tietoa, mutta arvata saattaa että mitenkään ruusuisesti ei kaverille käynyt.

Nykyäänkin aukiolla ja sen sisäänkäynneillä päivysti suuret määrät sotilaita, mutta tämän päivän sotilaat oli lähinnä semmosia kikattavia pojankoltiaisia. Siellä ne isoissa muodostelmissa käveli pitkin aukiota, olivat olevinaan, ja naureskelivat keskenään kun joku niistä vähän kompuroi tai teki jotain muuta hömelöä. Niiden toilailuja katellessa tuli vähän epätodellinen fiilis, että tämmösetkö hassuttelijat täällä kommunismin kehdossa nyt pitävät kuria ja järjestystä yllä. Eräs sotilasjoukko seisoskeli rivissä jossain alikulkutunnelissa, ja joku isompi herra tarkasti ukkojen varustusta. Jollain sotilaalla oli vyö jotenkin väärin, ja siitä tämä isompi herra mainitsi. Ajattelin että nyt tulee jampalle turpaan, mutta ei, se ölähti jotain ja alkoi vyötään korjaamaan, jolloin muut rivissä olleet sotilaat alkoivat kikattaa ja isoherrakin vaan myhäili. Torilla, vastapäätä sitä isoa Mao Tse-Tungin naamaa, liehuu korkeassa lipputangossa iso Kiinan lippu, ja tätä lippua oli kaksi sotilasta vartioimassa sillee että ne seisoivat toisiaan vastakkain. Toinen näistäkin jampoista väänteli naamaansa ja yritti saada sitä toista nauramaan. Ihme meininkiä. Tuli ihan omat sotilaspoliisiajat mieleen, minäkään kun en mikään maailman särmin vartiomies ollut. Kiinan armeijaan olisin näköjään sopeutunut oikein hyvin.

peking tiananmen square (1) peking tiananmen square (2)

Tiananmenin toriaukiolle johtaa useita alikulkutunneleita, ja näitä kaikkia sisäänkäyntejä vartioidaan kikattavien sotilaiden ja metallipaljastinten avulla. Minä jonotin mellakka-aitojen muodostamissa käytävissä kiinalaisten turistien kanssa jonkun aikaa, kunnes joku sotilaista äkkäsi pärstäni, ja viittilöi minut sieltä aitojen sisältä pois. Pääsin kaikkien ohi ekana sinne metallinpaljastimen luokse, eikä sielläkään mun reppua edes tarkastettu, viittilöivät vain että tule nyt äkkiä pois sieltä rahvaan joukosta. Valkoisen miehen naamavippi on joskus ihan kiva asia.

Oisin kovasti halunnut mennä katselemaan Mao Tse-Tungin balsamoitua ruumista, joka on kristalliarkun sisällä näytillä ihmisille isossa Tiananmenin torin keskellä sijaitsevassa mausoleumissa, mutta mausoleumi oli jo kiinni kun sen luokse pääsin. Mao Tse-Tunghan oli melkoinen veijari, hän oli kovalla tohinalla mukana kun Kiinan kommunistista puoluetta joskus perustettiin, ja taisteli kommunistien riveissä ja johdossa niin Kiinan demokraatteja kuin Kiinan keisarin jengiä eli monarkistejakin vastaan. Monarkistit ja keisari saatiin kukistettua jo joskus 1910-luvulla, mutta demokraatit ja kommunistit jatkoivat keskinäistä vääntöään, ja sen lisäksi ryhmät tappelivat sisäisesti keskenäänkin siitä kuka sai pitää isointa kypärää päässään – pösilöt.

Mao joutui toisinaan itsekin ahdinkoon ja pakosalle näissä Kiinan sisäisissä väännöissä. Kuuluisin pakomatkoista sai nimen Pitkä marssi, koska tämän aikana Mao joukkoineen vaelsi lähes kymmenen tuhatta kilometriä vaikeassa maastossa vihollisen joukkojen ahdistelemana. Maon noustua valtaan Pitkä marssi sokerikuorrutettiin hienoksi Maon sankariteoksi, jonka aikana Mao suunnilleen lauleskeli ryhmineen menemään pitkin maaseutua ja kaikki tuli letkajenkkaan mukaan ja kyllä oltiin niin yhtä suurta kiinalaista perhettä kaikki. Todellisuudessa Mao jätti ennen marssille lähtöään kolme neljäsosaa joukoistaan – kaikki haavoittuneet, vanhat ja muuten vaan turhat jampat – saarroksiin vihollisen keskelle, jotta pääsi itse yhden neljäosan kanssa karkuun. Näistä marssille lähteneistä 86 000 hengestäkin vain 7000 selvisi lopulta perille, eli ei se nyt ihan niin vahvasti mennyt. Mutta Mao itse selvisi, joten kai se Maon mielestä meni silloin ihan hyvin.

peking tiananmen square (3) peking tiananmen square (4)

Toisen maailmansodan aikana Japani sitten teki temput, ja hyökkäsi sisällissodan runtelemaan Kiinaan, valloittaen maasta isoja alueita. Japanilaisten sotilaiden Kiinan sodan aikaiset julmuudet vetää vertoja natsien ja neuvostoliittolaisten tempuille: mm. Nanjingin verilöylyksi kutsutussa tapahtumassa japanilaiset valtasivat Nanjingin miljoonakaupungin, ja ryhtyivät systemaattisesti raiskaamaan ja tappamaan kaupungin asukkaita. Jotain neuvottelutaktiikkaa ja Kiinan pelottelua se kuulemma oli. Kuuden viikon aikana arviolta 300 000 – 350 000 siviiliä oli tapettu, ja 80 000 naista raiskattu. Eräs Nanjingin verilöylyn aikainen tarina kertoo kahdesta japanilaisupseerista, jotka keksivät hauskan leikkimielisen kisailun keskenään: he kilpailivat siitä, kumpi saa tapettua enemmän kiinalaisia siviileitä samurai-miekalla. Molemmat epelit sitten juoksentelivat pitkin kaupunkia, ja pätkivät löytämiään kiinalaisia miekoillaan, sama se tuliko vastaan mies, nainen tai lapsi, kaikki piti miekalla tappaa. Kumpikin näistä sankareista pääsi lopulta kisassaan kolminumeroisiin lukuihin.

Japanilaisten järjettömän raa’at touhut olivat omiaan keskittämään Kiinan kommunistien ja demokraattien voimat sisäisten vääntöjen sijaan yhteistä vihollista vastaan, ja näissä taisteluissa Japanin raakalaisia vastaan varsinkin kommunistit keräsivät glooriaa hyvin tähdätyllä propagandallaan, jonka avulla säälimättömästi tuotiin ilmi demokraattien tekemät virheet. Toisen maailmansodan jälkeen, kun japanilaiset oli saatu ajettua Kiinasta pois, kommunistit nousivatkin Maon johdolla valtaan, ja demokraatit ajettiin lopulta nekin ulos maasta – viimeiset demokraatit karkasivat eräälle saarelle, ja he perustivat sinne oman Kiinan tasavaltansa, joka nykyisin tunnetaan maailmalla paremmin Taiwanin nimellä.

peking kielletty kaupunki

Valtaan päästyään Mao pisti isot pyörät pyörimään, ja julisti kaikenlaisia projekteja, jotka tähtäsivät Kiinan nousuun ja modernisointiin. Projekti nimeltä ”Suuri harppaus” on näistä ehkä kuuluisin: viisivuotisen projektin tavoite oli muuttaa koko valtava Kiina maatalousvaltaisesta teollisuusvaltaiseksi valtioksi, ja Kiinan suurta väkilukua käytettiin melko surutta polttoaineena, jotta tähän tavoitteeseen päästiin. Laskelmat vaan meni toisinaan vähän pieleen: Mao oli jostain saanut päähänsä, että Kiinasta piti tulla maailman suurin teräksen tuottaja, ja erilaisilla määräyksillä kansakuntaa kannustettiin panostamaan teräksen tuottoon. Kukaan ei vaan huomannut, että koska niin moni väänsi terästä, sato jäi korjaamatta. Sen seurauksena Kiinan maatalous romahti, ja peräti noin 40 miljoonaa kiinalaista kuoli nälkään – maassa tuotettiin tuolloinkin kyllä jonkin verran ruokaa, mutta sitäkin myytiin mieluummin ulkomaille kuin annettiin omille kansalaisille. Vaikka Suuri harppaus kyllä kaikkineen puskikin Kiinaa teollisempaan suuntaan, on laskettu, että projekti ja siitä aiheutunut maanlaajuinen nälänhätä ja joukkokuolemat itse asiassa lykkäsivät Kiinan kehitystä useilla kymmenillä vuosilla.

Toinen hassu Maon projekti oli nimeltään ”Sadan kukan kampanja”. Tämän kampanjan tarkoitus oli antaa kaikille vapaat kädet kertoa mielipiteitään ja esittää kritiikkiä Maon esittämiä projekteja koskien. Mao kuuntelikin ehdotuksia ja kritiikkejä naama peruslukemilla jonkun aikaa, kunnes sitä alkoi harmittaa kun kaikki ei olleetkaan samaa mieltä hänen kanssaan, ja sitten Mao teloitutti kaikki kritiikkiä esittäneet ja vangitsi typeriä ehdotuksiaan ehdotelleet röyhkimykset pakkotyöhön. Se kampanja vähän niinku lässähti sitten siihen.

peking kielletty kaupunki (2) peking kielletty kaupunki (1) peking kielletty kaupunki (3)

Vuonna 1964 Mao ryhtyi kirjailijaksi, ja julkaisi kuuluisan pienen punaisen kirjansa, joka on nykyään vaatimattomasti maailman toiseksi yleisin kirja heti Raamatun jälkeen. Minäkin sellaisen menin Pekingistä ostamaan. Kirjassa oli Maon mietelauseita sun muuta mölinää, ja siitä tuli varsinkin nuorison keskuudessa hitti, koska kirjassaan Mao kehotti taas kaikkia arvostelemaan vapaasti Kiinan johtajia – tosin ei Maoa itseään, joskin se nyt varmaan muutenkin oli kaikille itsestäänselvyys Sadan kukan kampanjan jälkeen. Kirjassa lauotut mielipiteet innostivat Kiinan nuorisoa perustamaan omia Maoa fanittavia joukkojaan, jotka sitten omin päin lähtivät perustamaan omia tuomioistuimia sun muuta määräysvaltaa pitäviä elimiä. Nämä punakaarteiksi kutsutut joukot myös tuhosivat kulttuurihistoriallisia kohteita, hyökkäsivät ”vastavallankumouksellisia” ja ”porvarillisia” johtajia vastaan (jollaisia sattumoisin oli Maon kirjan mukaan vähän kaikki sellaiset, jotka olivat asioista eri mieltä Maon kanssa), ja muutenkin mellastivat miten mielivät; lopulta touhu lähti ihan käsistä, riehuminen levisi maanlaajuiseksi kaaokseksi, eikä Maokaan pystynyt mellakointia lopettamaan kunnes vasta joskus 1969 vuoden tienoilla. Arvioiden mukaan tämä Kulttuurivallankumoukseksi kutsuttu riehumisen aalto pysäytti taas Kiinan kehityksen noin 10 vuodeksi. Mutta valtaosa Maon vastustajista oli taas saatu kolattua viemäriin, joten Mao oli varmaan hyvin tyytyväinen pikku kirjaseensa.

Mao pysyttelikin vielä vallassa aina vuoteen 1976 saakka, jolloin Mao lopulta kuoli sairaskohtaukseen 83-vuotiaana. Nykyään Kiinassakin tunnustetaan osa Maon tekemistä typeryyksistä, mutta myös toisaalta ihan oikeutetusti miehelle annetaan myös ansiota Kiinan yhdistämisestä ja nostamisesta suurvaltojen joukkoon. Paikallisten keskuudessa Maolla tuntuu edelleen olevan melkoinen kulttimaine, vähän ehkä sellanen kun jollain Kekkosella Suomessa, mutta potenssiin miljoona. Ajatellaan että oli se Mao kova äijä, kaikkea se sai aikaan, vaikka olikin vähän jästipää ja pölvästikin toisinaan, ja joo, tapattihan se meidän isovanhempia ja sen sellasta, mutta oli se kyllä äijä silti hei, meidän Mao. Todella tylysti ja säälimättä Mao käytti Kiinan kansaa hyväkseen Kiinan valtion aseman nostamiseksi – tästä mun mielestä aika hyvä esimerkki oli kylmän sodan aikainen anekdootti, jolloin joku oli neuvostoliittolainen oli uhannut Maoa sillä että mahdollisen ydinsodan syttymisen seurauksena on laskettu, että 400 miljoonaa kiinalaista kuolisi. Mao vaan kohautti olkiaan, ja kysyi että mitä sitten, toinen 400 miljoonaa jää vielä jäljelle, eli antaa tulla vaan. Ottakaa vielä mennessänne tosta toi mun punanen kirja matkaan jos vaikka oppisitte sieltä jotain.

peking kielletty kaupunki (4)peking kielletty kaupunki (8)

Maon mausoleumilta taivalsin Taivaallisen rauhan aukiota pitkin sitä Maon pärstää esittävää isoa taulua kohti, taulun takana kun sijaitsi Kielletty kaupunki. Aukiolta piti taas kävellä pois alikulkutunneleita pitkin. Olin Pekingistä yahoottelun aikana lukenut, että vaikka Peking onkin melko turvallinen paikka, on kaupungissa jengiä jotka pyrkivät varsinkin länsimaalaisen näköisiä turisteja koijaamaan. Minäkin kun siellä yksinäni valkoisen naamani kanssa vaeltelin, niin muutama oikein hienosti viatonta tyttöstä esittävä naisihminen tuli puhuttelemaan ja kyselemään jotain jonninjoutavaa, ja sen jälkeen ne lyöttäytyivät kylkeen kiinni ja kulkivat siinä vierellä kysellen että mistä olet kotoisin, mitä olet tekemässä ja kuinka mukavaa kanssasi onkaan puhua englantia, voitaisiinko mennä yhdessä vaikka juomaan teetä, tiedän yhden tosi kivan paikan tässä lähellä, tule, mennään jo. Jos naikkosten mukana teehuoneisiin menisi, niin niissä kuulemma sitten tuodaan teetä sun muuta pöytään, nainen iloisesti pälpättelee ja mielistelee länsimaiselle miehelle jonkun aikaa, ja lopulta kun pöytään tuodaan lasku, se on luokkaa satakertainen normaalihintoihin verrattuna. Eräänlaista prostituutiota sekin, joskin melkoisen viatonta touhua jos vaikkapa johonkin Thaimaan meininkeihin vertaa. Mutta minä en mennyt teetä juomaan, enkä katselemaan jotain kiinalaisen koulun taide-esitystä jonnekin sivukujalle, enkä lähtenyt yliystävällisten riksakuskien matkaan, niistäkin kun olin kaikista lukenut että jollain verukkeella tyhmältä turistilta viedään rahoja sen minkä irti saadaan. Joskus valkoisen miehen naamavippi on vähän rasittavakin asia.

No, kun olin muutamat lirkuttelevat naikkoset lannistanut ja saanut yhden koululaisten teatteriesitystä sinnikkäästi mainostaneen vanhemman naisen vihdoin uskomaan että en ole tulossa katsomaan mitään, pääsin kävelemään sen Maon taulun alta menevää käytävää pitkin kohti Kiellettyä kaupunkia. Jäin siihen taulun viereen toki ottamaan Maon naamasta kuvia, mutta joku vartijajamppa tuli vähän sohimaan että ei saa pysähtyä tähän, mene eteenpäin. No, kun kerran Maokin oli kehottanut kaikkia arvostelemaan Kiinan johtajia, niin hänen muistoaan kunnioittaen minäkin räpsäisin vielä yhden kuvan Mao-taulusta ennen kuin harpoin mielenosoituksellisen hitaasti sen vartijan roolia vetäneen kaverin edestä sisälle portista. Siitäs sai, kyllä varmaan otti tosi paljon kupoliin sitä vartijaa! Olin varma että Maokin hyväksyvästi iski mulle silmäänsä sieltä taulusta.

peking kielletty kaupunki (6) peking kielletty kaupunki (5)

Mulla kesti hetken aikaa tajuta Maon naamatauluportista kulkemisen jälkeen, että tämäpä ei taidakaan vielä olla sitä virallista Kiellettyä kaupunkia. Sinne päästäkseen piti vaeltaa vielä jonkun matkaa eteenpäin, ja ennen varsinaiselle portilla menoa, piti käydä jostain kojusta ostamassa lippu – minä en toki ensin mitään lippuja ostanut, vaan marssin ensin suoraan portille. Portilta ei kuitenkaan lippuja myyty jostain syystä, joten jouduin palaamaan vähän matkaa takaisin ja ostamaan lipun semmosesta lipputiskistä, joita oli ripoteltu vähän sinne sun tänne semmoselle valtavalle sisäpihalle.

Lipun ostettuani palasin sitten takaisin porteille, ja nyt pääsin sisälle varsinaiseen Kiellettyyn kaupunkiin. En ollut ihan ainoa paikkaan pyrkivä, turisteja oli aika paljon, mutta koska Kielletty kaupunki on melko valtava paikka, mahtui siellä silti oikein hyvin liikkumaan, mitään ryysiksiä tai jonoja ei ollut oikeastaan missään. Kielletty kaupunki on rakennettu joskus 1400-luvulla, ja se toimi keisareiden asuinalueena aina 1920-luvulle asti, jonka jälkeen keisarin valta oli riistetty ja viimeiseksi jääneestä keisarista oli jo tullut semmonen nykyajan Euroopan kuninkaallisten tyyppinen yhdentekevyys. Kielletty kaupunki on 72 hehtaarin laajuinen, ja se koostuu useasta samanlaisesta, tiukasti suorakaiteen muotoisesta muurein tai rakennuksin ympäröidystä sisäpihasta. Kielletyssä kaupungissa on jos jonkinnäköisten museoiden lisäksi myös vanhoja ja hienoja, hemmetin isoja taloja tai mitä pagodoja ovatkaan. Kaikilla niillä oli joku tärkeä syy olla olemassa: yhdessä keisari mietiskeli aina ennen julkisia esiintymisiään, toisessa se saattoi kirjoitella runoja, kolmannessa sitten pitää niitä julkisia esiintymisiään, ja neljännessä vaikkapa leikkiä piilosta itsensä kanssa tai jotain vastaavaa. Keisari oli ainoa, joka sai Kielletyssä kaupungissa liikuskella ihan missä sitä huvitti, normi rahvaalta oli muurien sisälle kokonaan pääsy kielletty, ja niilläkin jotka oli keisarin palveluksessa, oli tiukat rajat missä Kielletyn kaupungin alueella sai oikein mennä ja missä ei.

peking kielletty kaupunki (7) peking kielletty kaupunki (9)

Kaupungin pohjoisreunasta löytyi myös keisarillinen puutarha, mikä oli muuhun kaupunkiin verrattuna eniten omannäköisensä paikka. Siellä aukeat tilat olivat pienempiä, eikä rakennukset sijainneet ihan niin särmissä muodostelmissa toisiinsa nähden. Puutarha olikin kuulemma useiden keisareiden mielipaikka, enkä ihmettele kyllä yhtään, hulluksihan niitä pelkkiä helvetin isoja, autioita sisäpihoja tarpoessa tulisi.

Kielletyssä kaupungissa oli paljon kaikenlaista nähtävää, ja siellä kyllä kannattaa ehdottomasti käydä jos Pekingissä oleilee. Omasta mielenkiinnosta riippuen paikan näkemiseen voi saada kulumaan koko päivänkin, mutta pääpaikat pystyy kävelemään läpi helposti parissa tunnissakin. Silloin kun minä kaupungissa vaelsin, ilmanlaatu Pekingissä oli melko huono, savuverho peitti taivaan ja värjäsi auringon harmaaksi, joten ulkona kävely pisti vähän silmät valumaan ja kurkun ärtymään. Taivastemppeli, jonne olin ajatellut Kielletyn kaupungin jälkeen meneväni, oli niin pitkän kävelymatkan päässä, että päätin jättää sen sikseen.

Sen sijaan Kielletystä kaupungista poistumisen jälkeen lähdin vielä käymään pohjoisporttia vastapäätä olevalla puistoalueella – sinnekin mennessäni sain taas yhden innokkaan teenjuojanaisen kimppuuni, hän oli tarinansa mukaan samanlainen turisti kuin itsekin olin, ja halusi mielellään liittyä seuraani puistokävelylle, kunhan vaan ensin käytäisiin juomassa teetä yhdessä tosi kivassa paikassa. Vähän lakonisesti vastailin naikkosen intoileviin kysymyksiin, mutta into ei vaan ottanut naiselta laantuakseen, ja hetken mietin jo että onkohan se ihan tosissaan vaan ihan normaali kiinalainen turistinainen, josta olisi hauska jutella jonkun valkonaaman kanssa. No, sitten kun pääsin puiston portille, naisen turismi-into laimeni heti, koska puistoon sisään päästäkseen piti maksaa joku luokkaa 10 sentin maksu. Hän vielä yritti ehdottaa että ei kannata tänään mennä puistoon, on huono ilmanlaatu tänään, tiedätkö mitä, tee varmaan maistuisi, eikö vain. Ei maistunut. Ihan kohteliaasti kuitenkin vilkutin naiselle heipat, ja hänkin sivistyneesti vastasi kunnes lähti ilmeisesti etsimään uutta valkonaamaturistia jonka kanssa olisi mukava käydä teetä juomassa.

peking kielletty kaupunki (12)

Kielletyn kaupungin pohjoispuolen puistossa kohosi kukkula, jonne kipuamalla sai hyvän kuvan Kielletyn kaupungin massiivisuudesta. Kaupunkia ympäröi leveä vallihauta ja korkeat muurit, ja kukkulalta käsin katsottuna en pystynyt erottamaan kaupungin eteläporttia – osin ehkä kaupungin yllä leijuvan saastepilvenkin takia. Vaeltelin hetken vielä puistossa, kunnes katselin kartasta että missä suunnassa sijaitsee lähin metroasema, ja hortoilin puiston ja vähän ränsistyneen asuinalueen läpi sitä kohti. Matkalla tuli vastaan taas jo Jinanista tutuksi tulleita Tai Chi -ihmisiä, Mahjongia pelaavia vanhuksia ja eräs vajaan sadan hengen duunariporukka, jotain kadunlakaisijoita tai vastaavia, jotka ilmeisesti rankan päivän päätteeksi olivat kerääntyneet kadulle, ja he laulaa lurittelivat siinä jotain lauluja yhden heijastinliiviasuisen kaverin toimiessa kapellimestarina. Kovin oli taas sympaattisen näköistä normikiinalaisten elämä, ei niitä näyttänyt kauheesti harmittavan edes se taivaalla vellonut saastepilvi.

Metrolla olikin sitten taas helppo suhata takaisin lentokentälle ja mennä sieltä bussikuljetuksella lentokenttähotellille yöksi. Seuraavana päivänä lähti lento kotiin vasta joskus kahden aikaan päivällä, joten sain rauhassa heräillä ja käydä aamupalalla ja oleilla muuten vaan hotellissa ennen lentokentälle vääntäytymistä.

Sellainen oli Kiina ja sen pääkaupunki. Pekingissä hortoilun jälkeen tuli tongittua melko lailla lisätietoa Kiinan lähihistoriasta ja eritoten Mao Tse-Tungista. Nyt vähän paremmin ehkä tajuan sitäkin miksi kiinalaiset tuntuvat olevan semmosia pikkasen kurittomia veijareita, jos kerran Mao itsekin on kehotellut kansaa vastustamaan auktoriteetteja niin ihmekö se nyt on jos vieläkin vähän sääntöjä rikotaan. Pieni sluibailu on ihan OK – kunhan ei vaan niitä kaikista isoimmat kypärät omistavia kommunistijohtajia aleta vastustamaan: muuten tulee tankit kadulle ja kaikki kukat tallotaan jalkoihin.

peking kielletty kaupunki (13)

Suositellut

Vastaa