Leidien saunailta #SUPERMOOD

Taannoisilla leidien saunailtakekkereillä pääsimme hemmottelemaan kasvojamme uudehkoilla Supermood-sarjan tuotteilla. Supermood on kotimainen ekokosmetiikkasarja, jonka tuotevalikoimasta löytyy sekä sisäisiä että ulkoisia kauneudenhoitotuotteita. Tuotteiden kasvoina sekä yrityksen perustajana toimii kaunis ja aina yhtä hehkeä Anne Kukkohovi.

supermood beauty sleep (3)supermood egoboost (7)

Tuotteita ei ole lanseerattu ja kehitetty ihotyypeittäin, kuten on useiden muiden kauneudenhoitotuotteiden kanssa normaalisti toimittu. Supermoodin tuotteet löytyvät kauppojen hyllyiltä ns. moodien (tunne- mielentilan) mukaan. Tällä hetkellä tuotesarjoja löytyy kaksi: Beauty Sleep sekä Egoboost.

Beayty Sleep on nimensä mukaisesti tarkoitettu käytettäväksi ennen nukkumaan menoa. Sarjan tuotteet ravitsevat, rauhoittavat ja valmistavat kehoa sekä ihoa palautumaan päivän rasituksista yön aikana, samalla kun itse pötköttää sängyssä kaikessa rauhassa. Ihan hirveästi en kauneudenhoitotuotteiden raaka-aineista tiedä, mutta kerrotaan nyt sekin, että Beauty Sleep -sarjan pääraaka-aineena on merifenkolin kantasolu. Ehkä se kertoo teille muille enemmän kuin mulle. Heh!

Käytimme leidien saunaillassa Beauty Sleep -sarjasta ainoastaan öljypesua (Oil ritual face wash). Kaikki leidit pesivät tuotteella naamansa suihkussa ennen saunaan menoa. Ystäväni pitivät tuotteesta, sen tuoksusta, levittyvyydestä sekä koostumuksesta. Öljypohjainen puhdistustuote on tehokas, sitä ei tarvitse montaa tippaa käyttää. Jatkoin tuotteen käyttöä saunaillan jälkeen reilun viikon ajan, jonka jälkeen käyttö piti omalta osaltani lopettaa. En tiedä, onko oma ihoni liian rasvainen tuotteelle, mutta sain öljypesuaineesta monen monta finniä naamaani. Finnejä ei kovin usein naamassani nähdä, joten tulin siihen tulokseen, että tuote sopinee paremmin kuivalle iholle – juurikin näin talviaikaan kun iho vaatii vähän lisää kosteutusta.

Omin päin olen käyttänyt Beauty Sleep -sarjasta saunaillan jälkeen yövoidetta (tai siis seerumia) (Absolutely bliss serum) sekä tyynyille ruiskutettavaa rauhoittavaa suihketta (Sweet pillow scent).

Yövoide on suosikkini kaikista Supermoodin tuotteista, joita olen päässyt testaamaan! Sen tuoksu on huumaavan ihana. Se tuo mieleeni jonkin tuoksun menneisyydestä, mutta en ole vieläkään keksinyt mistä yövoiteen tuoksu minua muistuttaa. Tuote on ohut, mutta se on samalla tehokas ja levittyy kuin unelma. Tuotteen tulisi palauttaa ja uudistaa ihoa yön aikana. Pidän tuotteesta niin paljon, että nyt opintovapaalla vain kotona ollessa levittelen sitä kasvoilleni välillä myös aamuisin.

Omin päin olen myös ruiskutellut aina lakanavaihdon yhteydessä tyynyliinoille ja peitoille rauhoittavaa unisuihketta, jonka yrttisen tuoksun tulisi pakkauksen mukaan tuudittaa nukkuja syvään uneen. Mulla on hurjan hyvät unenlahjat, joten en voi sanoa, että olisin nukkunut suihkeen avulla paremmin. Mutta onhan sitä kiva suihkutella raikkaisiin lakanoihin, ja painaa sen jälkeen pää tyynyyn ja tuoksutella hennon yrttistä tuoksua.

supermood beauty sleep (1) supermood beauty sleep (2)supermood

Supermoodilla on Beauty Sleep -sarjan lisäksi toinen sarja, joka kulkee nimellä Egoboost. Egoboost-tuotteiden avulla kroppa valmistetaan päivän suorituksiin, eli niitä kuuluisi käyttää aamuisin.

Meidän saunailtaa vietettiin illalla, mutta käytimme silti liutaa Egoboostin tuotteita illan aikana. Koko ilta lähti käyntiin sarjan kauneusjauheella, jota tulee sekoittaa veteen, jogurttiin tai vaikka aamupuuroon. Minä tein ystävilleni Egoboostin Inner Beauty -jauheesta alkudrinkit, joilla ilta korkattiin terveellisesti käyntiin. Jauhe sisältää pakurikääpää sekä kollageenia. Kollageenihan on omiaan ikääntyville naisille, sillä se kiinteyttää ihoa. Ehkä se kiinteyttää myös juoman seassa vatsamakkaroita mahassa. Hah!

Jauheesta on pakko sanoa vielä sen verran, että se on veteen sekoitettuna yllättävän neutraalin makuinen. Ei se hyvää ole, mutta ei pahaakaan.

supermood egoboost (3)

Kauneusjauheen tapaan koko muukin Egoboost-sarja pitää sisällään pakurikääpää, joka on Suomen luonnossa esiintyvä lahottajasieni (kuulostaa aika hurjalta). Pakurikääpä on täynnä antioksidantteja, ja se eheyttää ihoa sekä auttaa korjaamaan ihon pigmenttivirheitä.

Leidien saunaillassa emme käyttäneet sarjan vaahtopesua, sillä naamat pestiin suihkussa Beauty Sleepin öljypesulla. Saunaillan jälkeen olen itse pessyt naamaani iltaisin Egoboostin Gentle Foam Washilla. Vaahtopesu on väriltään hieman rusehtavaa, joka oli aika jännä yllätys. Ainakin minun aiemmin käyttämäni naamanpesuaineet ovat olleet tosi usein puhtaanvalkoisia. Vaahtopesu tuntuu iholta ihanalta, vaahto levittyy hyvin ja se ei valu pitkin kaulaa kuten yleensä naamapesuaineiden kanssa tuppaa käymään. Tämän lisäksi tuote on tehokas. Tykkään.

Kasvojen pesun jälkeen naamalle on hyvä levittää kasvovettä. Egoboost-sarjan kasvovesi on sarjan kasvopesuaineen tapaan vaahtoa, nimeltään tuote on Pure Micellar Foam Toner. Vaahto on valkoista ja hurjan pehmeää. Sitä on mukava levittää kasvoille aamuin ja illoin. Leidien saunaillassa käytimme kasvovaahtoa saunan jälkeen viimeistelemään heleät ihomme yötä varten. Ystäväni pitivät vaahtoavasta kasvovedestä paljon, tuote oli helppo levittää kasvoille ja sen tuoksu oli puhdas, ilman mitään kukkaistuoksuja.

supermood egoboost (1)

Egoboost-sarja pitää sisällään lisäksi liudan erilaisia kasvorasvoja sekä seerumeita. Kuvista puuttuu silmänympärysvoide, jota käytimme ystävieni kanssa saunaillassa. Eyes Wide Open Serumin tehon tuntee heti sen levittämisen jälkeen. Silmänympärysiho kiristyy ja tiukentuu välittömästi tuotteen levittämisen jälkeen. Fiilis on aika hassu, enkä ole minkään muun silmänympärystuotteen kanssa saanut samaa kiristävää fiilistä aikaan. Tuotetta tulee levittää iholle todella vähän. Jos tuotetta laittaa liikaa, ja sen ei anna imeytyä hyvin ennen meikkivoiteen levittämistä, alkaa seerumi kokkaroitua iholle (nimimerkillä kokemusta on). Eli ihan vaan tippa tai kaksi riittää.

Jos ihosi on kuiva, tai tarvitsee muuten virkistystä, kannattaa ehkä kokeilla One Minute Facelift– tai Moisture Kick seerumeita. Oma ihoni voi pääsääntöisesti hyvin, se on hieman rasvainen ja yleensä näppylävapaa ja suhteellisen tasaisen värinen. Muutamia kertoja olen näitä tehotuotteita käyttänyt, mutta en osaa niistä kertoa sen enempää, sillä oma ihoni ei niitä oikeastaan tarvitse.

Egoboost-sarjan päivävoidetta (The Perfect Day Cream) olen käyttänyt lähes päivittäin. Rasva ei tuoksu niin ihanalta kuin yövoide, eikä myöskään ole niin tuhti ja rasvainen. Päivävoide on kevyt ja levittyy muiden Supermood-sarjan tuotteiden tapaan iholle todella hyvin. Tuote sisältää jotain mystistä kiristävää ainesosaa, joka saa naaman aamuisin heräämään aika hauskasti. Tuotteen alla voi käyttää Moisture Kick seerumia, jos haluaa hieman hoitavamman ja tuhdimman rasvakerroksen iholleen.

supermood egoboost (4) supermood egoboost (5) supermood egoboost (6)

Siinäpä oli meidän saunakerholaisten mietteitä kauniista ja yllättävän tehokkaasta Supermood-sarjasta. Onko sarja teille tuttu?

Plussat

+ kauniit pakkaukset
+ laadukkaat tuotteet
+ tuotteiden tehon tuntee heti
+ ihana lahjaidea naiselle
+ öljyt, seerumit ja rasvat levittyvät hyvin
+ riittoisia

Miinukset

– hinta ei sovi jokaiselle kukkarolle
– osa pumppupullojen mekanismeista toimii huonosti
– luonnollinen tuoksu ei välttämättä miellytä kaikkia

supermood egoboost (2)

Suositellut

2 Comment

  1. On tuttu ja tykkään tosi paljon. Beauty Sleep seerumi taitaa olla se oma suosikki. Myös Moisture Kick kosteuttaa mielestäni tosi hyvin, itsellänihän on pintakuiva iho. 🙂

    Ps. Blogissa on sulle haaste liittyen ruokaan. 😉

    1. Kiitos hauskasta haasteesta! Otan sen vastaan, katsotaan missä välissä ehdin postauksen tehdä.
      Arvelinkin, että sulle sarja on varmasti tuttu! 🙂

Vastaa