Silmänruokaa: Salaatti ilmakuivatusta kinkusta

ilmakuivattukinkkusalaatti (4)

Olen ihastellut jo pidemmän aikaa helsinkiläisen valokuvaajan Marina Ekroosin upeita ja kekseliäitä kuvia ruoka-annoksista. Marina yhdistää ruokakuvissaan annosten raaka-aineet sekä valmistusvaiheet yhdeksi kauniiksi kuvaksi. Järjestysfriikille kuvat ovat kuin karkkia, jämptejä ja siistejä kuvia on mukava tutkia, ja samalla voi ihastella kauniita taustoja (eniten pidän runsasvärisistä mummon pöytäliinoista).

Marina Ekroosin esikoisteos Silmänruokaa – löytöretki makuihin (vuodelta 2012) on kahdella sanalla sanottuna kaunis paketti. Sen voi hankkia kirjahyllyyn vaikka ei niin tavallisista keittokirjoista välittäisikään, kirja on nimittäin upea lisä myös valokuvauksesta kiinnostuneiden kokoelmiin. Minä pidän valokuvaus- sekä keittokirjoista, joten viime syksynä joulupukille lähti toive Silmänruokaa-teoksesta. Niinhän siinä sitten kävi, että pakettien joukosta löytyi myös toivomani kirja. Kiitokset pukille!

ilmakuivattukinkkusalaatti (2)ilmakuivattukinkkusalaatti (5)ilmakuivattukinkkusalaatti (3)ilmakuivattukinkkusalaatti (1)ilmakuivattukinkkusalaatti (8)

Olen korvamerkinnyt kirjasta kolme reseptiä, joita aion tässä lähiaikoina toivottavasti testailla. Eräänä opintovapaapäivänä testiin pääsi pekonisalaatti, jonka alkuperäistä reseptiä muutin vain serran verran, että vaihdoin pekonin ilmakuivattuun kinkkuun ja lisäsin salaattiin toisen tomaatin. Lounaaksi puputtamani salaatti oli tosi herkullista. Loraus oliiviöljyä antoi salaattiin vielä sen pisteen iin päälle, miten mä en ole ennen tajunnut kuinka hyvältä oliiviöljy maistuu!

Salaatti ilmakuivatusta kinkusta

1 annos, noin 450 kcal

  • 100 g ilmakuivattua kinkkua
  • 2 kpl kotimaista tomaattia
  • 1 kpl pienehkö punasipuli
  • 2 dl raejuustoa
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 1 tl oliiviöljyä

1. Paista ilmakuivattu kinkku rapeaksi paistinpannulla (et tarvitse paistorasvaa).

2. Pilko tomaatti. Leikkaa kuorittu punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Laita sipuliviipaleet hetkeksi kuumaan veteen likoamaan, jotta niiden pahin vahvuus lähtee pois.

3. Kasaa lautaselle raejuusto, tomaatinpalat, sipuli ja rapea kinkku. Mausta lopuksi suolalla ja rouhitulla mustapippurilla, ja kaada koko komeuden päälle hieman hyvää oliiviöljyä.

Nauti ja herkuttele!

Vinkki!

Kirjaa saa törkeän halvalla (9 euroa) Adlibriksen verkkokaupan kautta. Olisiko sinulla joku tuttu tai perheenjäsen joka tykkäisi tästä? Ei olisi muuten yhtään hullumpi lahja vaikka ensi kesän juhliin!

ilmakuivattukinkkusalaatti (6)ilmakuivattukinkkusalaatti (7)

Suositellut

6 Comment

  1. tuo metodologinen lähestymistapa sykähdytti myös minua kun kirjaa ihastelin 🙂 samaan aikaan niin yksinkertainen mutta niiiiiiiiiiin kekseliäs tyyli!

    1. Älä muuta sano! Hurjan kaunis kirja. Toivottavasti saamme joskus ihailla kirjasarjan toista osaa. 🙂

  2. Olen silmäillyt tuota kirjaa joskus, kaunis ja vähän erilainen lähestymistapa.

    Hyvä oliiviöljy on kyllä piste iin päällä! Nyt käytössä on yhdestä blogitilaisuudesta saamani Masin oliiviöljy, viinitalolla on nyt myös muita ruokatuotteita. Kun se loppuu, odottaa kreikkalaiselta yhteistyökumppanilta jouluksi saatu gourmet-oliiviöljy avaajaansa.

    1. Mun pitää ostaa viimeistään kesän Italian reissulta kunnon oliviiöljyä kotiin monta purkkia. 😛 Nappaa kirja nyt tosi edullisesti kotiin! Sulla on kyllä keittokirjoja valmiiksi aika kasa. 😉

  3. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, ehkä siis takaisin suomalaisen loppualemyyntiin ja tämä vielä 🙂

    1. Adlibriksen kautta saa kanssa tosi halvalla. 🙂 Aina mahtaa vielä yksi lisää hyllyyn!

Vastaa