Synttärimatkan päivä 1, Singapore: Clarke Quay ja ritsa

Vihdoin päästäisiin käsiksi lokakuun synttärimatkan postauksiin!

Clarke Quay Singapore

Tällä erää teitä odottaa matkapäiväkirjaamme kirjoittamiamme hölötyksiä jokaiselta matkapäivältä. Muutamasta nähtävyydestä sekä ravintolasta tulee myös omat postaukset, mutta pääsääntöisesti pääsette lukemaan matkastamme matkapäiväkirjamme sivujen kautta. Jonkin verran saatan lisätä tekstiä päiväkirjasivujen täytteeksi, jos mieleen sattuu tulemaan jotain ekstraa, jota haluan kanssanne jakaa.

Ennen kuin päästään asiaan, niin on pakko kertoa: olin niin rohkea, että nappasin reissulle mukaan ainoastaan uutukaisen synttärilahjaksi saamani Sony RX100 II -kameran. Olin tosi tyytyväinen reissukuviin, ottaen huomioon, että kysessä on pienen pieni Cyber Shot -kamera, joka mahtuu pienen pieneen käsilaukkuun.

Clarke Quay Singapore

Matkapäiväkirja 5.10.2014

Lennon piti lähteä Helsinki-Vantaalta 23.55, mutta ensin oli häikkää jonkun matkustajan penkin kanssa, ja sitten koneesta poistettiin vielä yksi ”intoxicated” matkustaja, jonka matkatavarat piti vielä tonkia ruumasta, joten kone lähti lopulta noin tunnin myöhässä. Tuli siinä odotellessa mieleen, että joutuukohan tämä ”intoxicated” matkustaja maksamaan kovatkin maksut siitä että sekoili koneessa ilmeisesti niin kännissä, että hänet poistettiin jo ennen kuin kiitoradalle asti päästiin. Jos joutuu, niin toivottavasti ”intoxicated” matkustaja saa tänä vuonna kovat veronpalautukset!

12 tunnin lento meni yllättävän jouhevasti, saatiin nukuttua, ja kohta jo oltiin perillä iki-ihanassa Hulin lempikohteessa – Singaporessa.

Metroilla suhattiin sitten ekalle hotellille, Holiday Inn Clarke Quaylle. Oltiin varattu hotelli Clarke Quaylta, sillä viime reissulla koko mesta jäi meiltä näkemättä erään Huli-nimisen leidin järkyttävän mahataudin takia. Hulin työkaveri kehui mestaa suuresti, joten pakkohan sinne oli päästä nyt tällä toisella Singapore-reissulla. Heitettiin kamat hotellille ja lähdettiin katsomaan Clarke Quay -aluetta, joka on vähän kuin suuren suuri laituri-/satama-alue Singaporejoen varrella. Alueella on paljon ravintoloita ja kahviloita sekä kaikenmaailman ajanviettopaikkoja. Clarke Quayta kannattaa mennä ihmettelemään iltaisin, jolloin paikka herää eloon.

Clarke Quay SingaporeHuli oli fiiliksissä, kun saattoi kävellä mekossa myöhään illalla. Se on sen mielestä parasta kaikissa reissuissa (siis niissä maissa missä on iltaisin ja öisin lämmin). Kun tupsahdettiin Clarke Quaylle, oltiin aika äiminä – mesta oli makee! Ihmisiä oli paljon, ja paikka oli iltavaloissa hauska. Lomafiilis tupsahti mahan pohjalle, napattiin toisiamme käsistä kiinni ja käveltiin kaikessa rauhassa ympäri ämpäri.

Clarke Quay Singapore Clarke Quay Singapore

Hetken köpöttelyn jälkeen päädyimme hurjan ritsan luokse. Ajattelematta asiaa sen enempää, Huli meni ostamaan meille 45 Singaporen dollarin arvoisia lippuja Gmax Reverse Bungy -ritsaan huutaen samalla, että tää on just hauska alku synttärimatkalle! Hetkeä myöhemmin me ammuttiinkin jo itsemme korkealle taivaalle. Tai siis meidät ammuttiin, me vaan huudettiin kyydissä kurkut suorina pää alaspäin ja nautittiin menosta. Upea kokemus, ja hiton jännä alku matkalle!

Clarke Quay Singapore Clarke Quay Singapore Clarke Quay Singapore Clarke Quay Singapore Clarke Quay Singapore

Ritsan jälkeen mentiin syömään jonnekin joenvarsipaikkaan. Ei siitä sen enempää. Safkan jälkeen käveltiin vielä moikkaamaan Merlionia, joka on Singaporen tunnus ja esittää leijonan ja kalan sekoitusta. Merlionin läheisyydestä löydettiin hulppeat Fullertonin mestat, ja lopulta hortoiltiin pilvenpiirtäjien ja puita täynnä olleen Park Royal -hotellin läpi omalle hotellille nukkumaan. Park Royal oli herran mielestä tosi hieno, hotellin seinissä kasvoi puita ja se oli valaistu hienosti. Oli se aika pähee.

Clarke Quay Singaporesingapore (2) singapore Merlion singapore (1)

Suositellut

5 Replies to “Synttärimatkan päivä 1, Singapore: Clarke Quay ja ritsa”

  1. Ihana Singapore! Apua, en uskaltaisi tuohon ritsaan mennä. Ainakin alkoi matka vauhdikkaasti.
    Kerro ihmeessä lisää tuosta Holiday Inn hotellista, tykkäsitkö, plussat ja miinukset? Me olemme aina mieheni kanssa majoittuneet mieheni veljen luo, eikä tästä syystä ole kokemuksia Singaporen hotelleista. Nyt tuo veli on muuttanut (jälleen kerran) pienempään asuntoon johon tuskin vierailijoita mahtuu majoittumaan, joten kaikki hotellivinkit ovat tervetulleita – vaikka lähiaikoina tuskin pääsemmekään tuonne matkaamaan 🙁

    1. Älä muuta sano, Singapore on kyllä niin ihana paikka! 🙂 Ritsa oli hurja, emme tajunneet, että se kieppuu ihan miten sattuu kun katsottiin sitä alhaalta vähän aikaa. Tuli vähän puskista se hetki kun roikuttiin pallon sisässä pää kohti maata, hui!!

      Hotelli oli hyvä! Clarke Quay ei ole ihan ”keskustassa”, mutta ihan hotellin vieressä oli metro, jolla pääsi liikkumaan tosi kätevästi. Me kyllä käveltiin paljon, kuten yleensä aina reissuilla. Aamupala oli ok, paikka rauhallinen ja hotelli iso sekä siisti. Ei mitään valittamista. Seuraavassa reissupostauksessa tulee kuvia hotellin katolla sijaitselvalta uima-altaalta, se oli tosi kiva!

    2. Älä muuta sano, Singapore on kyllä niin ihana paikka! 🙂 Ritsa oli hurja, emme tajunneet, että se kieppuu ihan miten sattuu kun katsottiin sitä alhaalta vähän aikaa. Tuli vähän puskista se hetki kun roikuttiin pallon sisässä pää kohti maata, hui!!

      Hotelli oli hyvä! Clarke Quay ei ole ihan ”keskustassa”, mutta ihan hotellin vieressä oli metro, jolla pääsi liikkumaan tosi kätevästi. Me kyllä käveltiin paljon, kuten yleensä aina reissuilla. Aamupala oli ok, paikka rauhallinen ja hotelli iso sekä siisti. Ei mitään valittamista. Seuraavassa reissupostauksessa tulee kuvia hotellin katolla sijaitselvalta uima-altaalta, se oli tosi kiva!

  2. Jee-mahtavaa, että matka-postauksia tulossa! Mulla elämäni eka reissu Malesiaan edessä eli kaikki tieto kelpaa 🙂 Onko muuten vaikkapa Lonely Planetin -matkaoppaista oikeasti mitään hyötyä vai saako parhaiten tietoa netistä? Harkitsin sellaisen ostamista, mutta mietin josko sittenkään…

    1. Ihanaa, että sulla on reissu tiedossa! 🙂 On parasta kun on jotain kivaa mitä odottaa. Me ostetaan aina useampi matkaopas, vaikka luetaan tosi paljon netistäkin. Tykkään keräillä matkaoppaita, joten niitä on siitäkin syystä ”pakko” hommata. Ainakin Kartta + Opas -kirjat on todettu tosi hyviksi, niiden kartat ovat selkeitä, opasta on helppo kantaa mukana ja siinä on kivasti kerrottu alueiden nähtävyyksistä, kahviloista, ravintoloista sekä ostospaikoista.

Vastaa