Suomen ihanan hotelli? Hotelli Onni Porvoossa

hotel onni porvoo

Vietimme heinäkuun lopussa herra Longfieldin kanssa vuosipäivää. Yhteisiä vuosia on takana nyt n e l j ä t o i s t a! Olin siis aika nuori leidi kun tarrasin kiinni herran kylkeen. Niin se nimittäin meni – mä tarrasin kiinni ja kovaa. ♥

Olin järjestänyt meille mukavan viikonlopun Porvoossa, josta herra ei tiennyt ennen lähtöaamua mitään. Aamu alkoi söpöllä brunssilla kotona jonka tein kilttinä vaimona ihanalle miehelleni. Aamupalapöydästä matka jatkui kohti Porvoota, jossa ohjeistin herran kurvaamaan Hotelli Onnin pihaan.

brunssi munakas brunssi

Hotelli Onni sopii jo nimensä puolesta täydellisesti romanttiseen viikonlopun viettoon, mutta paikan ihanuus ei todellakaan lopu hauskaan nimeen. Hotelli Onni on ilman valheen tai liioittelun hiventäkään, viehättävin hotelli, jossa olen koskaan ollut.

Hotelli Onnin bongaamisesta minun täytyy kiittää Kaikki äitini reseptit -blogin Nannaa. Oikeastaan Nanna kertoi minulle eräässä bloggaritapahtumassa Onnin sisarhotellista, joka kantaa nimeä Hotelli Pariisin Ville. Nanna puhui Pariisin Villestä sen verran upein sanoin, että kirjasin paikan heti kännykän muistiinpanoihin ylös. Kun sitten olin varaamassa herralle ja minulle huonetta Pariisin Villestä vuosipäiväksemme, ilmoitettiin hotellin olevan kyseisenä ajankohtana täynnä, mutta samaan hengenvetoon minulle suositeltiin huonetta Hotelli Onnista, josta varasin huoneen saman tien.

hotel onni porvoo

Hotelli Onni sijaitsee 1700-luvun kartanorakennuksessa Porvoon kirkonmäellä, aivan Porvoon tuomiokirkon lähellä. Samassa rakennuksessa toimii myös kehuja kerännyt SicaPelle-ravintola, jossa söimme herran kanssa aamupalaa. Illallistakin olisi SicaPellessä ollut kiva nauttia, mutta olin tehnyt jo etukäteen meille varauksen Bistro Sinneen, josta sain postauksen aikaiseksi jo elokuun lopussa.

Hotelli Onni on boutique-hotelli. Se kätkee sisäänsä vain neljä huonetta, jotka ovat kaikki sisustettu eri tavoin. Me yövyimme funkkishuoneessa, jonka ehdoton keskipiste oli valtava pylvässänky. Hotellin respa sijaitsee huoneiden keskellä, ja sieltä löytyy mm. jääkaappi virvokkeineen sekä kirjoja ja erilaisia pelejä hotellivieraiden käyttöön.

hotel onni porvoo hotel onni porvoo hotel onni porvoo hotel onni porvoo

Hotelli Onnin respa
Hotelli Onnin respa

Pyrimme viettämään kauniissa huoneessamme mahdollisimman paljon aikaa, vaikka toki kiertelimme kesäisenä päivänä Porvoon katuja edes ja takas. Vuokrasimme jopa jopot, jotta ehdimme käydä tutustumassa kunnolla Porvoon suureen ja kauniiseen hautausmaahan.

Huoneessamme kävi illan aikana myös vieraita. Satuimme törmäämään aivan sattumalta anoppiini mukulakivikaduilla vanhassa kaupungissa. Se oli hassu sattumus. Nappasimme anopin lopulta mukaamme ja pian ihastelimme neljään pekkaan huonettamme ennen kuin ajoimme anopin seuralaisineen pois. Hah!

Illallista nautimme tosiaan Bistro Sinnessä ja seuraavana aamuna köpöttelimme Hotelli Onnin aamupalalle pieneen ja idylliseen SicaPelleen.

hotel onni porvoo

Kaikki aamupala-ainekset olivat aseteltu kauniisti esille. Mutakakku oli tehty itse hyvin aikaisin aamulla ja safkat maistuivat järjestäen tuoreille ja herkulliselle. En keksi mitään valittamista.

Aamupalahetkestä teki hyvin lämpimän ja tunnelmallisen myös pieni tila. SicaPelle on pieni ravintola, sisään mahtuu noin 10 asiakasta (ainakin aamupalan aikaan), joten täällä saa totisesti nauttia rauhallisesta ja kiireettömästä aamupalasta. SicaPellessä voisi olla aika ihastuttavaa viettää iltaa esimerkiksi tuloillaan olevan joulun alla.. Oih!

Istuimme herran kanssa aamupalalla kaikessa rauhassa. Herkkuhetken jälkeen kipitimme takaisin huoneeseemme, jossa aloimme laittaa kamoja kasaan kotimatkaa varten. Paluumatkalla piipahdimme vielä Brunbergilla sekä eräässä taimitarhassa, jonka jälkeen köröttelimme kotipihaan yhtä mukavaa muistoa rikkaampana!

SicaPelle SicaPelle SicaPelle SicaPelle

Suositellut

4 Replies to “Suomen ihanan hotelli? Hotelli Onni Porvoossa”

  1. Viehättävän näköinen paikka!

    1. Oli kyllä viehättävä ja ihana paikka. Ja palvelu oli niin herttaista, että vieläkin hymyilyttää. 🙂

  2. Oi miten symppis paikka! tykkään viedä omaa apukokkiani aina syntymäpäivän kunniaksi hotellilomille, ihan Suomessakin, ja tuo kuulostaa aivan ihanalta paikalta 🙂

    1. Toisen muistaminen on kyllä hurjan mukavaa! Ja hei, joulukin on tulossa. 😉

Vastaa