Synttäri-illallinen Graniittilinnassa

Moctus, hyvin vanha herra Longfield tässä.

Minussa on jotain vikaa. Joka vuosi vanhenen aina vain lisää ja lisää. Niin kävi taas tänäkin vuonna, vaikka kuinka yritin sinnitellä vastaan, niin yksi vuosi tuli taas lisää mittariin. Lohdutukseksi Huli kertoi vievänsä minut syömään.

En tiennyt itse minne oltiin menossa, tai ehkä tiesinkin, mutta olen jo niin dementoitunut että olin vain unohtanut. Joka tapauksessa ajoimme yllätyksekseni Helsinkiin asti, ja parkkeerasimme auton jonnekin Hakaniemeen. Sieltä Huli kävelytti minut ensin Eläintarhanlahdelle katselemaan auringonlaskua, mikä oli varsin huomaavaista, koska sellaisista asioista vanhat ihmiset juuri pitävät. Aikani siinä mumistuani sotavuosista ja siitä kuinka ennen kaikki oli paremmin, Huli talutti minut upean kivisen rakennuksen viereen, ja kertoi että tuonne ollaan menossa syömään. Ravintolan nimi oli Graniittilinna, ja siltä se tosiaan näyttikin.

Graniittilinna Graniittilinna

Hakaniemi on alueena tullut minulle kyllä ihan tutuksi, kävin meinaan joskus muinaisina teinivuosinani Hakaniemen Maxissa töissä silloin kun vielä maksettiin markoilla ja puhelimet oli kotona seinässä kiinni. Mutta jotenkin en ole aikaisemmin tajunnut miten hieno rakennus tämä Graniittilinna oikein on. Tämmösen kun näkisi jossain ulkomaanmatkalla, niin siitä varmasti ottaisi kuvia ja ihmettelisi että ei ole tommosia Suomessa, mutta onhan niitä näköjään kun vaan avaa vanhat kaihiset silmänsä ja katsoo. Upean näköinen tönö niin ilta-auringossa kuin öisessä valaistuksessaankin.

Kun taloa oli tarpeeksi kauan ihasteltu, mentiin lopulta oikein sisäänkin asti ravintolaan. Ilmeisesti ravintolan henkilökuntakin huomasi vanhuuteni, koska meidät otettiin heti ovesta sisään astuttuamme oikein huomaavaisesti vastaan, toivotettiin tervetulleeksi ja hyvin kohteliaasti johdatettiin pöytäämme istumaan. Ravintola oli tosi kivan näköisesti sisustettu, seinällä oli härkiä ja sisustus oli vähän sillee tumma ja maskuliininenkin, ja oli oikein kovasti vähän varttuneemmankin ikäluokan edustajan mieleen. Tarjoilija toi meille ruokalistat, ja vaikka hän kovasti mainostikin alkoholipitoisia alkudrinkkejä, valitsimme kuitenkin alkoholittomat versiot, koska ei sitä nyt vanhan miehen ruumis enää ihan mitä tahansa kestä, ja olimme kuitenkin ajatelleet pistää elämän ranttaliksi ja juoda ruoan kanssa viiniä. Niinpä kilistelimme jollain punaisella, kieltämättä oikein hyvänmakuisella juomalla, ja aloimme tutkia ruokalistoja.

GraniittilinnaGraniittilinna

Kävi ilmi, että paikan erikoisuus oli puuhiiligrilli, jonka kautta kaikki ravintolassa tarjottavat lihat tuotaisiin pöytiin. Ruokalistalla olikin toinen toistaan paremman kuuloisia lihavaihtoehtoja, ja päädyimme lopulta vaikeiden valintojen jälkeen ottamaan kokonaiset menut. Minä otin Helsinki-menun, joka piti sisällään kanttarellikeittoa, Inarin porofileetä sekä apteekkarin salmiakilla maustettua creme bruleeta, ja Huli taas valitsi Klassikko-menun, johon kuului lohi-confit ”nicoise”, härän sisäfilepihvi kermaisella jaloviinapippurikastikkeella ja New Yorkin suklaakakkua. Viinin valintaan saimme apua tarjoilijalta, ja saimme laseihimme viiniä, jonka merkki tai malli tai miksikä ne nykynuoret näitä kutsuvatkaan oli Giuseppe Campagnola Ripasso. Viini oli Italiasta kotoisin, ja väriltään punaista, mikä oli varsin yllättävä käänne, vaikka olisihan sen jälkiviisaana voinut päätellä siitäkin, että valitsimme viinin ”punaviineiksi” kutsuttujen juomien joukosta. Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että en ole mikään kovin pätevä viiniasiantuntija. Tai ehkä olenkin, mutten vaan enää muista sitäkään.

Alkuruokia odotellessamme popsimme leipää pahempaan nälkään, mutta kovinkaan kauaa ei tarvinnut odotella kun alkuruoat jo tuotiin pöytään. Kermainen kanttarellikeitto oli tajuttoman hyvää. Siinä oli oikein reippaasti kanttarellejä, jotka oli silputtu pieneksi mössöksi, joten sitä oli helppo vanhankin syödä, ei tarvinnut varoa hampaita. Huli tykkäsi myös lohiannoksestaan, jossa parasta oli kuulemma perunat, minäkin sain sitä maistaa ja tykkäsin kyllä ihan siitä lohiosuudestakin.

Graniittilinna Graniittilinna

Pääruokien kohdalla on tunnustettava, että Huli vei voiton: oma poroni oli todella mureaa ja maukasta, mutta ei silti millään vetänyt vertoja Hulin mehukkaalle pippuripihville ja jaloviinapippurikastikkeelle. Annokset oli onneksi sen verran isoja, että pääsin syömään osan Hulin annoksesta kun hän ei kaikkea jaksanut. Tarjoilijan meille valitsema viini sopi sekin oikein mukavasti lihojen kanssa.

Graniittilinna Graniittilinna

Jälkiruokien kohdalla taas minun menuni vaihtoehto oli ainakin omasta mielestäni parempi, salmiakin makuinen creme brulee oli tosi jännän makuinen, ja mausta selvästi huomasi ettei mausteena ollut käytetty ihan mitä tahansa salmiakkia, vaan aitoa Haganolin salmiakkia. Tujun creme bruleen vastapainoksi annoksessa oli myös vadelmajätskiä, jonka avulla sai hyvin leikattua creme bruleen tuhtiutta aina tarpeen mukaan. Hulin suklaakakku oli myös hyvää, mutta ei niin hyvää kuin minun salmiakkimössöni, joten merkkasin voiton itselleni jälkkärien osalta.

Graniittilinna Graniittilinna

Ruokailun jälkeen juttelimme vielä tarjoilijan kanssa, joka kertoi meille ravintolana toimivan rakennuksen melko rajustakin historiasta. Paikassa oli kuulemma aikoinaan käynyt vierailemassa sellaisetkin julpit kuin Lenin ja Stalin, muistinkin nuo vallattomat ulkomaalaiset nuorukaiset oikein hyvin, heillä kun oli aikoinaan varsin erikoisia ajatuksia maailman menosta. Tarjoilija myös kertoi että rakennuksen edessä, lahden päällä oleva rakennustyömaa markkeeraa paikkaa, johon on keväällä nousemassa uusi Meripaviljonki. Paikasta on varmasti sen verran hienot näkymät Tokoinrannalle, että siellä on jossain vaiheessa päästävä käymään kun ovet vain aukeavat.

Rempseä ja mukava tarjoilijanainen esitteli meille lopulta vielä koko ravintolan eri kabinettihuoneista lähtien, ja vei meidät jopa katsomaan sitä kuuluisaa puuhiiligrilliäkin keittiön puolelle. Jotenkin sitä oli mielessään kuvitellut, että se olisi sellainen iso, leivinuunin kokoinen tiilijötkäle jossain nurkassa, mutta se olikin ihan semmonen kompaktin kokoinen metallirasia siellä muiden keittiövälineiden seassa, jota minä en olisi varmaan edes erottanut pesukoneesta ellei joku olisi avannut siitä luukkuja ja näyttänyt alatasolla palavia hiiliä. Onneksi minä en teekään ravintolassa ruokaa, siitä voisi toisinaan tulla vähän saippuan makuista ja toisaalta tiskitkään ei välttämättä puhdistuisi kovin hyvin puuhiiligrillin loimotuksessa.

Graniittilinna

Kierroksen jälkeen lähdettiin ulos, ja käytiin vielä vähän rannalla kävelemässä ja katselemassa mihin se uusi meripaviljonki tulisi, ja ihailemassa Graniittilinnaa yövalaistuksessa. Ilta oli tosi kiva, kyllä sitä tämmösten takia voi aina välillä vähän vanhetakin.

Graniittilinna Graniittilinna

Suositellut

2 Replies to “Synttäri-illallinen Graniittilinnassa”

  1. Toi salmiakkibrulee on niin ihanaa! Sitä on saatava aina Graniittilinnassa.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Niin onkin. Niinku kirjotinkin tuolla jo että se oli hyvää. Mutta pitää kaikkiin kommentteihin vastata, sanoi Huli, joten vastaan nyt tähänkin mikä on jäänyt vastaamatta joskus kauan sitten. Jep. Hyvää se siis oli. Loppu.

Vastaa