Helppoa ja hyvää: Vuohenjuusto-tomaattikeitto

Herra Longfield lähti maanantaina kahden päivän varoitusajalla työmatkalle Alabamaan. Äiti soitti sopivasti viikonloppuna tiedustellakseen kuulumisiani, ja hetken puhelimessa pölöttelyn jälkeen sovimme, että äiti tulee käymään luonani maanantaina kun herrakin on sopivasti poissa. Ei sillä, ettei äitini tulisi mieheni kanssa toimeen, tyttöjen juttuja on vaan kivempi jutella ihan kahdestaan.

Isäni tulee herra Longfieldin kanssa niin hyvin toimeen, että jätti kerran tulematta meille kylään, kun herra oli työmatkoilla. Hän tokaisi minulle puhelimessa, että mitäs mä siellä teen, jos herra Longfield ei ole kotosalla. Hahah, näin täällä meillä!

vuohenjuusto-tomaattikeitto

Mutta me siis treffasimme äitini kanssa meillä maanantaina. Kävin töiden jälkeen tanssitunnilla (aloitin heti kesän jälkeen sekä street dance että latin dance -tunnit), josta juoksin kaupan kautta kotiin. Ehdin viedä harmaan karvaisen kaverin juuri ja juuri ulos ennen kuin äitini ajoi pihaamme.

Kello oli suunnilleen seitsemän illalla ja mulla oli huutava nälkä. Äitini on saanut painoa pudotettua 7 kiloa (hyvä äiti!!) ja elämäntapamuutos jatkuu hienosti. En toki halunnut tarjota äidilleni mitään kaloripommia dieetin lomassa, joten päädyimme kokkaamaan yhdessä vuohenjuusto-tomaattikeittoa.

Keiton valmisti tuossa tuokiossa! Pilkoimme tomaatit ja sipulit yhdessä ja sen jälkeen keiton pitikin antaa vain kiehua 10 minuuttia ennen kuin sen saattoi soseuttaa ja ahtaa naamariin. Ostin keittoa varten 130 g kunnon vuohenjuustoa. Käytin keittoon koko juustorinkulan, reunatkin (jotka jotkut heittää pois) soseutin keittoon ja mehevää ja murenevaa keskustaa ripottelin keiton pinnalle tuoreiden timjamioksien tapaan.

Suosittelen testaamaan. Tämä oli hurjan hyvää!

vuohenjuusto-tomaattikeitto vuohenjuusto-tomaattikeitto

Resepti on taattua Yhteishyvä-laatua.

Vuohenjuusto-tomaattikeitto

2 annosta, 1 annos noin 300 kcal

  • 500 g tomaatteja
  • 1 sipuli
  • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl kasvislientä
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 1 rkl fariinisokeria
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 130 g pehmeää vuohenjuustoa (osa tulee jättää koristeeksi keiton pinnalle)
  • tuoretta timjamia koristeeksi

1. Halkaise tomaatit ja pilko ne.

2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit tilkassa öljyä kattilassa.

3. Lisää tomaatit, kasvisliemi ja tomaattipyree kattilaan. Keitä 10 minuuttia. Mausta keitto fariinisokerilla ja kuivatulla timjamilla. Lisää isoin osa vuohenjuustosta keittoon, jätä nokareet keiton päälle koristeeksi.

4. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Nosta keiton päälle vuohenjuustonokareet ja koristele lopuksi tuoreella timjamilla.

vuohenjuusto-tomaattikeitto

Suositellut

One Reply to “Helppoa ja hyvää: Vuohenjuusto-tomaattikeitto”

  1. […] Herra Longfield lähti maanantaina kahden päivän varoitusajalla työmatkalle Alabamaan. Äiti soitti sopivasti viikonloppuna tiedustellakseen kuulumisiani, ja hetken puhelimessa pölöttelyn jälkeen Lue lisää » […]

Vastaa