Herra Longfield työmatkailee: Qingdao, Kiina (osa 2/2)

Mooriuken, Herra Longfield tässä, nyt olisi luvassa jatkoa työmatkastani Kiinaan ja kaupunkiin nimeltä Qingdao. Ensimmäinen osa julkaistiin blogissa viime viikolla.

qingdao

Ensimmäinen päivä Qingdaoon saapumisen jälkeen siis meni nukkuessa ja pikaisesti kaupungilla toljoteltavana oltavana, mutta ensimmäisenä aamuna oli sitten ihan työjuttujakin palaveripäivän muodossa. Siitä nyt ei oo mitään sanottavaa, työjutuista puhuttiin ja ihmeteltiin ja huudettiin ihan normaaliin tapaan. Paikalla oli minun lisäkseni toinen suomalainen, kaksi tanskalaista, kaksi pakistanilaista ja n. 10 kiinalaista joista osa juoksenteli sinne tänne kokouksien ajan. Kaikki pohjoismaalaiset edustivat eri firmoja, pakistanilaiset oli samaa jengiä sen toisen suomalaisen kanssa ja kiinalaisista en oo ees ihan saletti kuka kuului mihinkin ryhmittymään, mutta ilmeisen moni kuului siihen firmaan joka palaverin omissa tiloissaan järjesti. Ruokatauolla tuli puheeksi, että ihan sattumoisin Qingdaossa oli para-aikaa käynnissä kuuluisat Qingdaon kansainväliset olutfestivaalit, ja kiinalainen järjestäjäfirma oli ottanut asiakseen järjestää meille kaikille ulkomaalaisille liput tapahtumaan. Se oli mukava yllätys se.

Työt siitä sitten lopeteltiin, ja sen jälkeen kiinalaisen firman tulkkina toiminut naisihminen selitti että kokoontukaapa hotellin aulassa kello kuusi, josta meille olisi järkätty kuljetus tapahtumapaikalle, missä naisihminen itse olisi jo valmiina lippujen kanssa odottamassa. Sattumoisin pakistanilaiset peruivat viime hetkellä tulonsa, kaljanjuonti kun ei kaiketi kuulu islamilaiseen meininkiin kauhean vahvasti, mutta me kaikki pohjoismaalaiset olimme kuudelta hotellin aulassa ja innolla odotimme että mitä tästä seuraa. Siitä meidät sitten kuljetettiin festivaalialueelle. Kiinalainen liikennekulttuuri osoittautui paljon maltillisemmaksi ja järkevämmäksi mitä olin odottanut, toki aika hasardiohituksia sielläkin harrastettiin ja torven soittaminen oli vähän sellanen tapa ilmoittaa kaikille että tässä minä nyt sitten menen, mutta ihmiset kuitenkin ajoivat liikennesääntöjen mukaan omilla kaistoillaan, eikä seassa juoksennellut mitään kameleita tai viiden hengen skoottereita.

qingdao qingdao

Festivaalialueen läheisyydessä kesti hetki löytää parkkipaikka. Autojen määrä on Kiinassa lisääntynyt hirvittävällä tahdilla, ei ole kovinkaan montaa vuotta siitä kun autot olivat vielä harvinaisia ja ihmisten pääasiallinen paikasta toiseen siirtymiseen käytetty väline oli polkupyörä. Kaupunkeja suunnitellessa ei siksi olla kaikkialla välttämättä otettu huomioon, että siellä saattaa pahimmillaan olla pari miljoonaa autoa jotka pitäisi jonnekin saada parkkeerattua. Siksipä jalkakäytävät ja kaikki aukeat paikat oli modernissa Qingdaossakin autoja täynnä. Parkkipaikka kuitenkin lopulta löytyi, haahuilimme sieltä festivaalialueen porteille ja tapasimme kiinalaisnaikkosen jolla oli meille liput, ja sitten lähdimme naikkosen ja kuskina toimineen miekkosen opastuksella katsomaan että mimmoset on kiinalaiset kaljafestarit.

Ja nepä oli hyvinkin hauskat ja sekavat. Useat ulkomaalaiset ja kiinalaiset olutvalmistajat olivat pystyttäneet paikalle isoja kaljateltan tyyppisiä, värivaloilla koristeltuja rakennuksia, joiden kaikkien sisällä oli miljoona pöytää ja penkkiä. Lisäksi alueella myytiin turistikrääsän lisäksi vaikka minkälaista ruokaa, joita sai viedä mukanaan oluttelttoihin. Qingdaon kaupungista on kotoisin Kiinan suurin, alunperin saksalaisten 1900-luvulla alkuunpanema olutpanimo, jossa tehdään Suomestakin saatavaa Tsingtao-olutta. Tsingtaon teltta tosin oli heti festivaalialueen sisääntulon jälkeen ensimmäinen, ja siellä oli niin paljon väkeä sisällä että haahuilimme eteenpäin ja päädyimme lopulta istuksimaan jonkun saksalaisen kaljafirman telttaan.

qingdaoqingdao qingdao

Kiinalaiset oppaamme ottivat asiakseen järjestää pöytäämme juotavaa ja syötävää, ja sillä välin me katseltiin teltan keskellä olleella lavalla ollutta ninjashowta, jossa Bruce Leen leffoista ja myöhemmin myös Kill Billistä tutuksi tulleisiin mustakeltaisiin verkkareihin pukeutunut kaveri teki kaikenlaista sekavaa, siellä se pätki kirkuen nunchakuilla hedelmiä hajalle, halkoi kaikennäköistä rakennusmateriaalia käsillään ja jaloillaan, johti jostain syystä lävitseen sähkövirtaa ja lopulta musersi tai oli musertavinaan hehkulampun käsiensä välissä jauhoksi. Bruce Leen jälkeen lavalle asteli joku transvestiitti keimailemaan, sen jälkeen oli vuorossa joku lihava laulajaukko joka stetsoni ja karvaliivi päällä kiljui jotain sekavia lauluja, sitten tuli jamppa joka piirteli lakanoihin piirrosmerkkejä ja lakanat sitten huutokaupattiin, sitten kaveri joka vislasi perkeleen kovaa mikrofoniin ja aina kun edellinen esiintyjä oli numeronsa esittänyt, seuraavan esittelyvideo jo pauhasi ja kohta oli uusi esitys käynnissä. Lavalle virtasi jatkuvalla syötöllä aina vain uutta esiintyjää, volumet olivat ihan järjettömän kovalla ja kaikki paikalla olleet epileptikot tappaneet välkkyvät värivalot tykittivät jatkuvalla syötöllä värejä pitkin telttaa. Yleisössä enemmistönä olleet kiinalaiset olivat esiintyjästä riippumatta aina ihan pähkinöinä, jopa se mikrofoniin vislailija sai hienot aplodit.

qingdao

Pöytäseurueemme välinen kommunikointi piti suorittaa suoraa huutoa karjumalla, mutta ei sillä niin väliä ollut, meininki oli hauska – varsinkin sen jälkeen, kun pöytään ilmestyi kaksi 5 litran oluttynnyriä ja aivan järjetön kasa ruokaa. Pöydässä oli grillattua mustekalaa, possua, nautaa, kalaa, sipuleita, katkarapuja, simpukoita, pähkinöitä, naudan mahasta valmistettua keittoa, herneitä, kaalisalaattia ja ties mitä rottaa, meduusaa ja selluloosaa joissain annoksissa oli. Kiinalaiset oppaamme katsoivat jostain syystä tarpeelliseksi tilata koko ajan vain lisää ja lisää ruokaa pöytään, vaikka emme olleet saaneet edellisiäkään vielä tuhottua. Lopulta karjuimme heille että älkää nyt jumalauta tilatko enää mitään, ei me jakseta enempää. Lähes kaikki ruoka oli kyllä todella hyvää, ja oli hauska päästä syömään kaikkea kummallista, minä otin asiakseni syödä kaikkea mitä siitä pöydältä löytyi ja sen teinkin. Naudanmahakeitto taisi muutamalta jäädä väliin mutta pakkohan sitäkin oli kokeilla, se haisi vähän kummalta eikä ne valkoiset mahanriekaleet oikein miltään maistuneet, mutta oonpa nyt syönyt semmoistakin sitten. Katkarapuvartaita syödessäni aloin repimään otukselta päätä irti, mutta vastapäätä istunut tanskalainen sanoi että täällä noin ei kuulu tehdä, ja demonstroi asiaa tunkemalla kokonaisen katkaravun päineen ja kuorineen suuhunsa. Jos tanskalainen niin kyllä minäkin sitten, ja söin sitten loput ravut kuorineen. Päät kyllä revin niiltä silti salaa irti.

qingdao qingdao

Lopulta saimme oluttynnyrit tyhjäksi – toisen niistä tyhjensi melkein kokonaan seurueemme toinen suomalainen, sen toisen sitten tuhosimme me muut pohjoismaalaiset keskenämme. Kiinalainen mies ei juonut yhtään ja nainen joi seuraksi semmosia pikku lasillisia, mutta oli koko ajan yllyttämässä että juokaa kaikki lasit tyhjäksi ja sitten lisää ja juokaa ja syökää ja katsokaa, tilattiin lisää vartaita ja pähkinöitä ja lepakonsikiöitä ja soraa, syökää ja juokaa. Kun tynnyrit oli tyhjiä, ja pöydän ruuista syöty niin paljon kuin vain kykenimme, jatkoimme festivaalialueella hortoilua. Seurueen toinen suomalainen osti jostain välkkyvät pirunsarvet päähänsä, ja sen jälkeen matkanteko hidastui koska kaikki halusivat saada hänen kanssaan yhteiskuvan. Minä sain olla kohtuullisen rauhassa, muutamaan kuvaan kyllä minäkin pääsin, ja kerran eräs kiinalainen tyttö lähestyi ja kysyi, oliko seurueemme naispuolinen henkilö minun tyttöystäväni. Kun sanoin ei, tyttö juoksi oitis kiljuen karkuun. Normaali reaktio siis.

qingdao qingdao qingdao

Kävimme alueen läpi haahuiltuamme vielä toisessa teltassa juomassa yhdet oluet, ja sen jälkeen kello olikin niin paljon että festivaali alkoi sulkeutua, ja menimme väenpaljouden mukana ulos alueelta, etsimme auton, ja kuski kyyditsi meidät takaisin hotellille. Siellä vielä toinen tanskalaisista sai minut ylipuhuttua jäämään aulan baariin juomaan vielä yhdet, ja pääsin sitä Tsingtao-kaljaakin täten maistamaan. Ensiluokkaisen hyvin hoidettu tilaisuus kaiken kaikkiaan kiinalaisilta, harvoin itse pääsen tämmösiin firmojen edustajien toisilleen järkkäämiin virkistystilaisuuksiin koska en ole mikään herra isoherra, joten siksikin oli hauska päästä tämmöstä kokemaan.

Seuraavana päivänä palaverointi jatkui, alku oli tahmeahko ainakin omalla kohdallani, jokin niistä kaikista meille tarjotuista ruoista oli varmaan vähän pilaantunutta tai jotain koska mua särki aika lailla päähän. Olo kuitenkin oikeni taas pienten huuteluiden ja ihmettelyiden jälkeen, ja saatiin ne asiat sovittua mitkä pitikin. Lähdin vielä illalla itsekseni hortoilemaan satama-alueelle, etsiydyin sinne missä niitä olympialaispurjehduksia oli aikoinaan purjehdittu, ostin rapukarkkeja ja simpukoista tehdyn possun Hulille ja turisteerasin pitkin ja poikin. Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, koska lento lähti Qingdaon lentokentältä jo 7:25, joten hotellilta piti ottaa kyyti 5:30. Aamupala tulisi sen takia missattua, joten ajattelin viime tekonani ennen nukkumaan menoa käydä syömässä. Kohtuullisen pitkän päivän jälkeen haahuilin kohti hotellia, kattelin paria ravintolaa mutta ne ei oikein iskeneet, ja mietin jo että tilaan taas huonepalvelusta jotain, kunnes silmieni eteen nousivat ah niin tutut kultaiset kaaret. Päätin repäistä oikein kunnolla ja menin eksoottiseen kiinalaiseen McDonaldsiin syömään.

qingdao qingdao qingdao

Paluumatka sujui ongelmitta, ja koko matkasta tekikin jälkikäteen hauskan se, että kaikki kommellukset ja urpoilut tapahtuivat ennen matkaa ja heti matkan alussa Suomessa. Kiinaan päästessäni kaikki taas sujui oikein hyvin. Ei voi tietenkään sanoa yhden kaupungin ja muutaman päivän visiitin jälkeen mitään kovin laajaa yhteenvetoa koko Kiinasta ja paikallisesta meiningistä, mutta jotenkin tykkäsin paikasta. Englantiahan siellä ei juurikaan osattu, mutta jollain pantomiimillä sun muulla elehtimiselläkin sai asiat hoidettua. Se täytyy kyllä sanoa, että jos palavereissa olisi ollut pelkkiä kiinalaisia ja minä, olisi elämä ollut vaikeaa, mutta onneksi näin ei ollut, vaan kiinalaisilla oli apunaan tanskalaiset ukot ja toisaalta ne kaksi pakistanilaista olivat myös todella asiallisia ukkoja.

Eniten kiinalaisissa yllätti semmonen pieni kurittomuus ja vähän semmonen tahallinen sääntöjen rikkominen. Jotenkin oli kuva että maassa on semmonen Pohjois-Koreasta surullisen tuttu henki, että auktoriteetit jyllää ja kukaan ei sano mitään vastaan, mutta se oli kyllä ihan väärä luulo se. Jos satama-alueella oli kielto, että veteen ei saa mennä uimaan, niin siellähän oli uimareita. Jos jalkakäytävällä oli erikseen kieltomerkki, että tähän ei saa pysäköidä, niin aivan varmasti juuri siihen oli pysäköity. Jos puistossa oli kyltti, että ei koiria, niin siellä tuli ainakin pari koiranulkoiluttajaa vastaan. Hauskin sääntöjen tahallinen rikkominen tapahtui taksimatkallani hotellilta lentokentälle. Erään tien alussa oli merkki, joka kielsi torven soittamisen, niin totta kai taksikuski juuri siinä merkin kohdalla töötäytti torvea vaikka muita autoja ei ollut lähimaillakaan. Kiinalaiset on hardcore rebel 4 life.

qingdao

Vaikka minun ja useampien paikallisten välillä olikin aikamoinen kielimuuri, huomasin myös että kiinalaisilta löytyi aika rankkaakin huumorintajua, vaikka alunperin ajattelin että siellä olisi semmosta jäykähköä ja totista, japanilaista samurai-meininkiä ja siihen päälle vielä kommunistisen vallan aiheuttamaa varovaisuutta. Mutta ei, kaikenlaisia asiattomuuksia sieltä tuli ja semmosta tervettä itseironiaakin oli havaittavissa.

Ikävämpi homma Kiinassa on netin rajoittaminen. Googlet, Facebookit, Youtubet sun muut ei maassa toimi lainkaan – ei myöskään tämä Hulin blogi muuten. Tommosella muutaman päivän visiitillä sillä nyt niin väliä ole, mutta jos maassa joutuisi pidempäänkin aikaansa viettämään, voisi tulla vähän orpo olo. Rajoitukset pystyy kuulemma jotenkin VPN:n avulla kiertämään, minä en sitä jaksanut ennen matkaa opetella. Toisaalta paikan päällä toinen pakistanilaisista sanoi, että hän ei jostain syystä pystynyt enää tällä matkalla Kiinan nettirajoituksia VPN:llä kiertämään, vaikka aikaisempien Kiina-matkojen aikana VPN oli toiminut. Kai niillä on siellä jossain kellarissa pieni armeijallinen kiinalaisia koko ajan keksimässä uusia keinoja, joilla rajoitetaan länsimaalaisen hapatuksen leviämistä kaiken kansan tietoisuuteen.

qingdao

Ja vaikka Qingdaota kehuttiin saasteiden puuttumisesta, oli varsinkin visiittini viimeisenä päivänä ilmeisesti tyyntyneen tuulen takia kaupungin yllä kyllä melko epämiellyttävä savusumu, jonka läpi aurinko ei enää viiden jälkeen pystynyt juurikaan loistamaan. Isommissa sisämaan kaupungeissa kuten mm. Pekingissä savusumu on kuulemma jatkuva riesa. Pistää se vähän mietityttämään että onko mitään järkeä hankaloittaa täällä Suomessa ja muualla Euroopassa kaikkia tämmösiä teollisuuden aloja mm. päästöjen vähenemiseen tähtäävillä toimenpiteillä, joiden johdosta kuitenkin tuotantoa on lopulta kannattavampi siirtää näihin Kiinoihin, Intioihin ja Afrikoihin, joissa millään ei oo mitään väliä, saastetta turputetaan ilmaan niin jumalattomasti että se on siinä sivussa ihan sama kierrättääkö suomalainen Marja-Anniina jugurttipakettinsa ja ajaako Osmo-Pertti sähköautolla. Toisaalta, jostainhan nää tämmöset jutut aina alkaa ja sitten leviää muualle, ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä rouva Tsongkin kierrättää jugurttipakettinsa, herra Wu ajaa sähköautolla ja ilma on Pekingissäkin kirkas ja kuulas, ja missien on keksittävä uusia toiveita koska maailmanrauha on jo totta eikä nälänhätää ole, lehmät lentää näteissä muodostelmissa iltataivaalla ja Suomi on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden.

qingdao

Suositellut

One Reply to “Herra Longfield työmatkailee: Qingdao, Kiina (osa 2/2)”

  1. Great post by the way

Vastaa