Mela käteen ja menoks, ja sit syömään!

Kesäloman aikana on tullut touhuttua yllättävän paljon meren ja järvien läheisyydessä. Suppauksesta teille jo kerroinkin yhden postauksen verran, ja nyt voitaisiin ottaa jälleen mela käteen ja lähteä vesille! Tällä kertaa alle otetaan inkkarivene SUP-laudan sijaan.

melonta haukilahti_c_matka_.jpgmelonta haukilahti (6)

Kanootteja vuokrataan ympäri Espoota ja Helsinkiä. Me vuokrasimme kahden hengen inkkariveneen Matinkylän uimarannan kupeessa toimivasta Cafe Merenneidosta. Kahden tunnin kanoottivuokraus maksaa 28 euroa. Cafe Merenneidossa vuokraa ei voi maksaa Smartumin liikunta-/kulttuuriseteleillä, joten muista ottaa mukaan käteistä tai kortti.

Matinkylän uimarannalta pääsee nauttimaan helpoista ja kauniista kanoottimaisemista. Suvisaaristo on lähellä, ja avomerelle ei välttämättä tarvitse mennä ollenkaan (aaltokammoinen leidi kiittää), sillä rantoja mukaillen pääsee melomaan kaikessa rauhassa.

melonta haukilahti (7)melonta haukilahti (8)melonta haukilahti (16)

Meloimme herran kanssa reilun 6 kilometrin hyvin rauhallisen lenkin (aikaa kului lopulta 1,5 tuntia). Herra Longfield meloi takana ihan siitä syystä, että hän pystyi sieltä käsin ohjailemaan kanoottia. Täten minä saatoin keskittyä tuttuun tapaani sekoiluun ja melomaan sitä tahtia kuin jaksan, mies takana hoitaa homman kuitenkin oikeasti. Reilu peli.

Melomisen, ja yleensä luonnossa liikkumisen, parhaita puolia on rauha. On ihan uskomatonta, kuinka hiljaista ja rauhallista keskellä metsää tai merta voi olla. Retkillä törmää harvoin muihin, ja useamman kerran olemme herran kanssa yhdessä huokailleet ja todenneet (Suomen) luonnon olevan todella kaunis. Sinne pitää vain mennä, jotta sen näkee.

Retkillä on pohdittu ja ratkottu monta ongelmaa yhdessä ja erikseen. Kun pää pitää saada tyhjäksi, ryntäämme yleensä luontoon. Armottomat kännit eivät auta, kunnon lenkki luonnossa saa aivot toimimaan ja yht’äkkiä suuret ongelmat ovat muuttuneet ihan pieniksi ja täysin lyötävissä oleviksi jutuiksi.

Luonnossa on hyvä olla.

melonta haukilahti (11)melonta haukilahti (9)melonta haukilahti (12)melonta haukilahti (10)

Mutta hyvä on olla myös laiturin nokassa viinilasi (eiku siis tuoppi) kädessä melontaretken jälkeen! Melontareissun jälkeen istahdimme nauttimaan upeasta päivästä Cafe Merenneidon laiturilla olevalla terassille. Satuimme saamaan laiturin viimeisen pöydän, jossa saatoimme ihaille maisemia suoraan merelle.

Soodaveden kanssa nautittu valkkari sai tämän leidin hihittämään aika paljon. Lomafiilis valtasi koko kropan ja ihana lämpö meni päästä varpaisiin jännissä aalloissa. Olo oli ihanan rento.

melonta haukilahti (1)melonta haukilahti (15)melonta haukilahti (14)

Haukilahden rannasta matkamme jatkui autolla (herra Longfield joi vaan Pepsiä) Haukilahteen. Haukilahden uimarannalla sijaitsevassa Cafe Mellstenissä on tarjolla tänä kesänä vuoroviikoin hamppari- ja fajitasbuffet perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17-20.30. Parillisina viikkoina on fajitasbuffet, ja parittomina hampurilasbuffet. Buffetin hinta on muistaakseni 16 euron luokkaa (hintaan sisältyy juomavesi).

Me olemme kesäloman aikana ennättäneet testata molemmat buffetit. Fajitasbuffet aloitti aikanaan kesäloman, ja hampurilaisilla herkuteltiin aurinkoisen melontaretken jälkeen.

Fajitasbuffetissa sai koota omia fajitaksia lukuisista eri täytteistä tortillojen väliin. Homma toimi samalla kaavalla myös hampurilaisbuffetin osalta. Hampparibuffetissa ei ole tarjolla ranskalaisia, joita herra Longfield odotti kovasti. Ähkyn hän sai kuitenkin aikaan kahdella massiivisella purilaisellaan. Mä olin niin viisas, että söin omat hampurilaiseni ilman sämpylöitä.

Kotiin ajaessa hihittelin edelleen! Hih.

melonta haukilahti (3)melonta haukilahti (17) melonta haukilahti (4) melonta haukilahti (5)

Suositellut

Vastaa