Brunssi: Sunn (HKI)

Palmusunnuntaina syöksyimme virpojia pakoon brunssille. Meidän piti alunperin mennä kyseisenä päivänä syömään päivällistä Oxygenol-pariskunnan luokse, mutta saimmekin aiemmin viikolla kutsun Sunnin brunssille. Tämä sopi hyvin, sillä Sunn on ollut to do -listalla jo pitkään.

Sunn brunssiSunn brunssi

Sunnia on kehutti ainakin blogiarvosteluissa ehkä eniten upeista näkymistään Senaatintorille. Jos saan sanoa suoraan, niin ehkä Sunnin ikkunoista avautuvat näkymät ovat turisteille hirmuisen upeat, mutta mua iso valkoinen kirkko ei jaksa enää ihan hirveästi ihmetyttää. Joo, onhan se upea ja iso, mutta on sitä myös tullut katseltua ihan riittävästi. Itse en siis brunssin aikana juurikaan ikkunoista ulos kurkkinut, mutta buffetpöydän antia kyllä katselin innoissani!

Tarjolla oli valtavasti upeita ja raikkaita salaatteja, rapeakuorisia leipiä, savustettua lohta sekä jogurttia vaikka minkämoisilla lisukkeilla. Sunn panostaa kylmiin ruokiin, eikä buffetpöydästä löydy yhden yhtä lämmintä ruokaa. Niitä voi tilata erikseen brunssin a la carte -listasta, mutta meidän mielestä niihin ei ole tarvetta – vatsan saa enemmän kuin hyvin täyteen ruokaisilla salaateilla ja muilla buffetpöydän herkuilla.

Sunn brunssiSunn brunssiSunn brunssi

A la carte -listan lisäksi lisämaksua joutuu pulittamaan mehusta. Me tilasimme neljän hengen brunssiseurueellemme (tai siis Oxygenol-pariskunta tilasi, me vain sanottiin mitä haluttiin – hah) kannullinen vastapuristettua appelsiinimehua. Appelsiinimehu nyt vaan kuuluu meistä brunsseihin, varsinkin vastapuristettu sellainen.

Syömisen ohessa vaihdoimme Oxygenol-pariskunnan kanssa kuulumisia. Oli ainakin matkakuulumisia, asuntokuulumisia, koulukuulumisia, pihatyökuulumisia, kesälomakuulumisia, työkuulumisia sekä yleisiä juorukuulumisia. Juttelimme taukoamatta kyseisen päivän aikana varmasti reippaat 6 tuntia ja silti kuulumisten vaihtaminen jäi kesken! Ei me siis brunssilla istuttu yli kuutta tuntia, vaan jatkettiin sieltä matkaa pienelle shoppailukierrokselle, ja sen jälkeen vielä pullakahveille Kappeliin.

Sunn brunssi

Sunnin brunssilla istuskeli astetta vanhempaa porukkaa, mihin olemme muilla brunsseilla normaalisti tottuneet. Porukoilla oli siistit vaatteet päällä, ja brunssille oli saavuttu vähän isommilla ystävä- ja perhekokoonpanoilla. Pöytävaraus on Sunniin varmasti kiireisimpään brunssiaikaan lähes pakollinen, niin kova vilinä ravintolassa oli ainakin sunnuntaina kello 12 aikaan.

Jälkkäriosastolle siirryttäessä mahani oli jo aika pinkeänä. Kovin suuria määriä en jälkkäreitä jaksanut itseeni enää ahtaa, mutta ei olisi kyllä tarvinnutkaan. Jos muu ruoka oli brunssilla ihanan runsasta ja monipuolista, olivat jälkkärit vähän plääh.

Ensinnäkin tarjolla ei ollut mitään suklaista (iso miinus), ja hyviltä näyttäneet skonssit osoittautuivatkin kuiviksi kökkäreiksi (maistakaa joskus Klaus K:n karpaloskonsseja, ne on hyviä). Kaurakeksit olivat onneksi hirmuisen onnistuneita! Popsin niitä jälkkäriksi ainakin pari kappaletta. Lisäksi hain pääruokapöydästä pari mini croissanttia, ja ison kasan hyviä hilloja. Kekseillä ja croissantteilla saatiin tämänkin sokerihirmun makeannälkä lopulta hyvin selätettyä!

Suklaanhimo saatiin taltutettua kassoilla, jossa nökötti ISO lasinen astia täynnä pieniä suklaamunia palmusunnuntain kunniaksi. Otin pikkuisia suklaamunia astiasta ehkä luvattomankin monta.. Hyi mua!

Sunn brunssi

Suositellut

8 Replies to “Brunssi: Sunn (HKI)”

  1. ihanan kuuloinen kattaus! voi kun sitä itsekin ehtisi taas vähän brunssailemaan…

    1. Kesällä brunssit ovat tosi jees! Tosin kaipaisin enemmän terassibrunsseja. Ainakin Villipuutarhassa sekä Fannyssa voi herkutella hyvällä säällä myös ulkona. 🙂

  2. Laurinlahdesta says: Vastaa

    Olen käynyt kolme kertaa Sunnin brunssilla ja pettynyt yhtä monta kertaa. En erityisemmin välitä syödä salaatteja brunssilla; munakokkeli, pekoni, tuorepuristettu mehu, kunnon croisantit, erikoiskahvi ja tietysti kakkupöytä – siinä minun suosikkibrunssini.

    Cafe Maya on hyvä uusi tulokas, Fannykin on nykyisin ok.

    Aloitin brunssilla(aamiaisella) käynnit silloin, kun sitä tarjosivat ainoastaan Ekberg, Fazer, Aalto ja Cafe Engel. Lauantaibrunssi Helsingissä on kuulunut siitä lähtien meidän perheen ohjelmaan talvikaudella. Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, tapaamme heidät näissä merkeissä lauantaisin. Lapset valitsevat paikan ja minä maksan!

    1. Onpa upea kuulla, että täältä löytyy muitakin tosi pitkään brunsseja harrastaneita henkilöitä. 🙂
      Joskus tosiaan tekee mieli kunnon rasvamättöä, ja välillä maistuu paremmin salaatit. Suklaakakku saisi kyllä kuulua ihan jokaiselle brunssille. 🙂 Onneksi Helsingin brunssitarjonta on nykyään niin kattavaa, että kaikille löytyy varmasti oma suosikkipaikka!

      Brunssirikasta kesää sinulle ja perheellesi!

    2. Pettymys! Brunssi,
      2 salaattia, perunoita ja uunilohta, pari leikkelettä? Kaikki oli loppu, joutui tarjoilijaa, että toisi lisää? Jälkiruuat myös loppu, kahvi vanhaa.
      Ei tarvitse mennä uudestaan!
      Onneksi seura oli hyvää ja jatkoimme syömään toiseen ravintolaan.

      1. Voi ei! On todella ikävää, että taso on laskenut näin hurjasti.. 🙁

  3. Sunnin lounas on kans aika mitään sanomaton, mutta niiden leivät…. Voin ihan maksaa kybän siitä, et saan vähän vihreetä salaattia, itsetehtyä salaatinkastiketta ja sitä LEIPÄÄ! 🙂

    1. Mä olen taas kuullut, että Sunnin lounas on tosi hyvä! Mutta tässä sen taas näkee, jokainen tykkää vähän eri jutuista. Leivistä olen kanssasi samaa mieltä, ne olivat tosi herkullisia!!

Vastaa