Hei hei Turkinpippuri!!

Turkinpippuri otti ja lähti maailmalle!

travel

Turkinpippuri oli erityisen ihana työkaveri. Nyttemmin hän on ”enää” erityisen ihana kaveri. Maailmalle lähtö oli sen verran pitkä ja pysyvä, ettei Suomessa olevaa työpaikkaa voinut mitenkään pitää. Niinpä me yhdessä eräänä jännittävänä työpäivänä kävimme läpi irtisanomiskeskustelua. Kaikkien kolmen paikalla olleen työkaverin mahassa oli perhosia, ja hermostunut kikatus kantautui Turkinpippurin työhuoneesta. Kaiken häsellyksen kruunasi se hetki, kun Turkinpippurin esimies tuli hänen huoneeseensa tiedustelemaan Turkinpippurin kesälomia. Räjähdimme kaikki kolme leidiä yhteen aikaan nauruun, ja hölmistynyt esimies katsoi meitä hieman hämmentyneenä. No, ei mennyt kuin reipas tunti ja esimieskin tiesi mistä kikatuksessa oli ollut kyse – mitään kesälomia Turkinpippuri ei tänä kesänä aio pitää, hän möllöttää kesällä jossain ihan muualla!

läksiäislahja
Hieno läksiäislahja – survival kit

Pidimme Turkinpippurille totta kai läksiäiset. Läksiäisiin tuli neljä lähintä työkaveria reippaan 50 kollegan ryhmästä. Tämä johtui siitä, että Turkinpippuri ei kertonut irtisanomisensa syytä kovin tarkasti muulle ryhmälle (paitsi tietenkin meille parhaille tyypeille). Tämä aiheutti ryhmässämme odotetusti aika hulabaloon! On ollut huvittavaa kuunnella villejä veikkauksia Turkinpippurin kohtalosta, villeimmät taisivat kuulua jotenkin näin: ”Lähteeks se kaupan kassalle Turkkiin jonkin turkkilaisen vaimoksi?”.  Sen verran voin paljastaa, ettei lähtenyt (vaikka hänen lempinimensä sattuukin olemaan Turkinpippuri).

Läksiäisiä vietettiin eräänä torstaina jokunen viikko sitten. Istuessani bussissa matkalla läksiäisiin, hymyilin ihan hurjan paljon. On niin huikeaa, että joku uskaltaa uskoa unelmiinsa, tehdä niiden eteen ihan hitosti töitä, kärsiä siinä sivussa vähän ja kaiken sen jälkeen oikeasti toteuttaa unelmansa. Upeaa! Ei siinä voi kuin hymyillä, vaikka tietää, että erityisen ihana kaveri lähtee muille maille..

hymyläksiäiset

Läksiäiset lähtivät käyntiin skumpalla, jota juotiin Kampin Beaniessa. Taidettiin kitata pari skumppapulloa neljään pekkaan. Nam nam! Skumpan juomisen sivussa juteltiin niitä näitä ja vaahdottiin Turkinpippurin tulevaisuudesta. Aika kului siivillä, ja ekojen skumppien jälkeen matka jatkui kätevästi sisätiloissa Minos-ravintolaan.

Minoksen ruoka maistui jälleen hyvältä ja palvelu pelasi erittäin hymyilevästi, välillä jopa aika vitsikkäästi! Söimme ja joimme hyvin. Tilasimme Turkinpippurin kanssa pullon perinteistä kreikkalaista Retsina-valkkaria, joka maistui hirmuisen yrttiseltä. Luin myöhemmin netistä, että kyseisen valkkarin ominaismakuna on männyn pihka. Erikoinen ja vahva viini, mutta kyllä se pullo saatiin lopulta tyhjäksi asti. Heheh!

Ruoan jälkeen matka jatkui Bruuveriin, jossa kitattiin vaihteeksi taas skumppaa. Meidän viereisessä pöydässä istui Jaajo Linnonmaa. Ei sillä, että sillä olisi mitään väliä, mutta ajattelin vain kertoa. Skumpan ohessa jutut lentelivät meille tuttuun tapaan ihan laidasta laitaan! Oli hauskoja nauravaisia hetkiä sekä hieman haikeitakin hetkiä, mutta sellaisia ne läksiäiset taitavat olla.

Juhlakalu lähti Bruuverista kotiin, sillä hänellä oli vielä kasapäin hommia hoidettavana ennen lauantain aamulentoa. Me jatkoimme Omenaisen kanssa iltaa hieman yli kahteen Erottajan baarissa. Perjantaina raahauduin reippaana töihin, päivä oli tosin aika sumuinen kolmesta syystä – pää oli kipeä, väsytti, ja oli jo vähän ikävä ihanaa Turkinpippuria.

Turvallista matkaa kohti unelmiasi pikkuinen ja energinen Turkinpippuri!

läksiäiset Minos    läksiäiset

Suositellut

Vastaa