Maitokaakaojäätelö, miksi en ole törmännyt sinuun aiemmin?!

Kevätkevennys etenee! Neljässä viikossa kiloja on saatu karistettua neljä pilkku yhdeksän, ja hommaa tullaan jatkamaan vielä pitkällä kevääseen. Koko meidän neljän hengen kevätkevennysporukka on edelleen kasassa ja kaikilla on hyvä fiilis päällä. Toisia kannustetaan, tuetaan ja onnitellaan jatkuvasti, joten mikäs meidän on keventäessä!

Herkkuja on luonnollisesti vähennetty kevätkevennyksen aikana. Pikkuisia karkkiaskeja, muutamia suklaapaloja sekä keksejä on tullut kyllä puputettua, mutta ne on kaikki merkattu kiltisti ylös. Näin olen varmistanut, että kevätkevennyksen aikana päivittäinen kalorimääräni ei ole ylittänyt 1500 kaloria kertaakaan. Ja jos syö maksimissaan 1500 kaloria päivässä paino tippuu väistämättä.

maitosuklaajäätelö

Mutta ihanan suklaisen kuvan kera lopetetaan kevennyspuheet ja aletaan puhua enemmän suklaasta, domino-kekseistä sekä jäätelöstä.

Vanhempani piipahtivat meillä kylässä viime lauantaina, ja tarjoamamme päivällinen päätettiin tietenkin jälkkäriin. Halusin tehdä nopean ja helpon jälkkärin, sillä jouduin olemaan ylitöissä aamupäivän ajan. Päädyin lopulta tekemään yltiömäisen hyvää kotikutoista pyörremyrskyä, jota ei ole tullut tehtyä vähään aikaan.

Ruokakaupassa ollessamme aloin ihan huvikseen tutkia jäätelöiden kaloreita (näihin kevennysjuttuihin onkin vielä pakko palata). Tiedän kyllä, että jäätelö on yksi kalorittomimmista herkuista (siis aidoista herkuista, ei mistään hedelmistä), sillä sen energiamäärä ei yllä yleensä irttarien saati suklaan kalorimääriin. Pakastealtaiden välissä kääntelin varmaan kaikki jätskipurkit etsien sitä vähäkalorisinta vaihtoehtoa. Tutkin ihan perusjäätelöpaketteja jättäen kaikki ällömakeat ja esanssiset Ben&Jerryt laskuista pois. Jossain välissä käteeni tarttui jäätelöpaketti jossa luki maitokaakaojäätelö. Ja siinä samassa koin ilon – suuren ilon.

Maitokaakaojäätelössä on vain 140 kcal per 100 g, se on reippaat 100 kaloria vähemmän kuin kermajäätelössä. Hip hurraa! Nappasin litran paketin onnellisena ostoskärryyn ja suuntasin kassalle. Kotona väänsin jäätelöstä tuossa tuokiossa tajuttoman hyvän jälkkärin (kotikutoisen pyörremyrskyn resepti on julkaistu blogissa jo aiemmin). Tosin ei ne kalorit ihan siihen jätskiin jääneet, tulihan annokseen vähän suklaarouhetta sekä vähän domino-keksirouhetta. Muta mitä väliä, päivän saalis oli 1497 kaloria ja seuraavana aamuna vaaka näytti miinus 700 g.

maitosuklaajäätelö maitosuklaajäätelö

Suositellut

2 Replies to “Maitokaakaojäätelö, miksi en ole törmännyt sinuun aiemmin?!”

  1. Jäätelö on suurta herkkuani. Minkä valmistajan maitokaakaojäätelö on?

    Neljä päivää Pariisissa kului mm. suklaata syöden, sitä oli joka messuosastolla ja kun messuilla viettää yhdeksän tuntia, ehtii suklaatakin syödä aika paljon… Illalla vuorossa oli runsaat ranskalaisateriat. Tänään olen kuitenkin siirtynyt taas pätkäpaastolle ja se tuntuu ihan hyvältä useamman mussutuspäivän jälkeen.

    Tsemppiä kevätkevennykseen!

    1. Näitä maitojäätelöitä löytyy muutamaa eri maksua Pigviinin valikoimasta (http://www.pingviini.fi/tuotteet/pingviini/#kaikki), mä aion viimeistään kesällä testata kaikki! Mulle maistuu jätski talvisin aika huonosti, mutta kesällä sitäkin paremmin. 🙂

      Suklaa maistuu täällä ympäri vuoden. 😛

Vastaa