#satasyytäollaonnellinen

Väitän, että mitä yltäkylläisemmässä maailmassa elämme, sitä hankalammaksi onnen löytäminen ja onnellisuuden kokeminen pienien asioiden kautta tulee. Kaiken tulee olla isoa, järisyttävää, eeppistä ja ainutkertaista.
– Perjantaikokin blogi –

malediivit

Törmäsin täysin sattumalta Perjantaikokin blogissa aivan mielettömän ihanaan haasteeseen! Haastetta ei oltu nimenomaisesti omistettu kenellekään, mutta sen sai napata itselleen niin halutessaan. Ja minä haluan, ihan ehdottomasti haluan!

Kuten Petrilläkin, on täälläkin kaikki varsin upeasti. On ihana mies, uusi upea koti, hyvä työ, terveys on kohdillaan, ystävät ja perhe ovat lähellä ja harmaa karvainen kaveri voi hyvin! Miksi sitä kuitenkin huomaa kitisevänsä ties mistä mitättömistä asioista lähes jatkuvasti? Tai miksi ennen niin kivat pienet jutut eivät tunnu enää juuri miltään? Tähän on tultava muutos! Ja kun omana uudenvuoden lupauksenani lupasin itselleni rennomman vuoden, osui ja upposi #satasyytäollaonnelinen-haaste tähän leidiin kuin nakutettu.

malediivit

Haasteen ideana on löytää ja julkaista vuodelle 2014 sata syytä olla onnellinen. Omaa sadan syyn listaani voi seurata tästä päivästä eteenpäin blogin facebook-sivujen kautta. Lisään facebookiin päivittäin jonkin asian, joka tekee minut juuri sillä hetkellä onnelliseksi – jää nähtäväksi mitä kaikkea onnellisuuden aiheuttajia löydänkään seuraavan sadan päivän aikana. Mua ihan jännittää! Hih.

Tästä se nyt lähtee!

Petrin sanoin: Sata päivää peräkkäin, ei arvojärjestystä. Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Muille ne voivat olla täysin toisarvoisia, mutta onnihan koetaan hyvin henkilökohtaisesti.

#1 Harmaan karvaisen kaverin söpö naama aamutuimaan

chow chow

Muista seurata haasteen etenemistä blogin facebook-sivujen kautta! Klikkaa facebook-linkkiä, tykkää blogistani ja ala seurata mikä saa tämän leidin seuraavan sadan päivän aikana onnelliseksi.

Ja hei, napatkaa kaikki halukkaat haaste itsellenne. Pieniä, keskikokoisia ja isoja onnellisuuden syitä ei ole koskaan liikaa!

p.s. Postauksen kuvien ottamisen aikaan olin todella onnellinen. Ja aina kun palaan näiden häämatkakuvien parissa Malediiveille, hymyilen suunnattomasti. Reissu oli muuten iso, järisyttävä, eeppinen ja ainutkertainen!

Suositellut

13 Comment

  1. Mahtava idea! jään innolla odottamaan mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi 🙂

    1. Eikö olekin?! Ihan huhkun jo jännitystä kun en tiedä mistä koen huomenna onnentunteen. 🙂 Tuu messiin!! Tätä voisi hyvin tehdä myös Instagramin puolella, vink vink. 😉

      1. Haa, totta! kiitos ideasta, ehkä sitä voisi lähteä Instagramissa mukaan 🙂

        1. Jeee! 😀

  2. Tää on kiva, pitäisköhän itsekin kokeilla?

    1. Ihan ehdottomasti! 🙂 Näitä olisi niin ihana lueskella muiltakin.

  3. No näinhän se on; monta kertaa tulee valitettua pikku asioista, vaikka onnen aiheita olisi moninkertaisesti. Minulla on ihana puoliso, kiva koti, mukava työ, terveyttä, ystäviä, sukua, ihanat appivanhemmat… Voin iloita onnistuneesta kuvasta, Tarmon näkemisestä, makeasta ananaksesta ja juuri parahultaiseksi kypsyneestä avocadosta… Aihe ansaitsee varmaan minultakin ainakin yhden postauksen.

    1. Jes, ihanaa että lähdet Lumo mukaan! Vaikka vain yhden postauksen kanssa. 🙂 Mä ajattelin sitten 100 päivän jälkeen tehdä koosteen kaikista onnellisuutta viime aikoina aiheuttaneista syistä – on mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea sille listalle kertyy!

  4. Loistavaa Huli! Tervetuloa joukkoon!! – Petri –

    1. Kiitos sulle vielä kerran loistavan positiivisesta ideasta. Tämmöisiä tarvitaan lisää! 🙂 Onnelista keskiviikkoa!

  5. Tähän haasteeseen on parin päivän miettimisen jälkeen pakko tarttua! Oikeastaan tämä haaste oli yksi lopullinen syy Rimpulan ilmaantumiselle facebookkiin 😀

    1. Loistavaa, että otit haasteen vastaan!! Ja facebookissa törmätään siis jatkossa. 🙂

  6. […] viime viikolla Meanwhile in Longfield-blogista mielenkiintoisen haasteen, jonka nimi on #satasyytäollaonnellinen. Haaste on alunperin Perjantaikokin blogista ja alla […]

Vastaa