New Year’s Eve according to my iPhone

Olen periaatteessa suomenkielistä blogia pitävänä henkilönä englanninkielisiä postausten otsikkoja vastaan. Mutta koska päätin ainakin yrittää ottaa vuoden 2014 hieman rennommin kuin edellisen vuoden (ja sitä aiemmat vuodet), saa tämä postaus englanninkielisen otsikon. Syynä on myös se, etten ole keksinyt mitään nokkelaa ja osuvaa käännöstä tuolle according to -sanalle (tai joo, onhan siinä kaksi sanaa, mutta koska nyt otetaan rennosti, ei pikkujuttuihin takerruta). Ja eikö ole täysin totta, että Uudenvuoden aatto iPhonen mukaan kuulostaisi tosi kököltä..?

Mutta miltäs se meidän New Year’s Eve sitten näytti iPhonen kameran takaa? No tältä!

uusi vuosi

Työpäivän sekä harmaan karvaisen kaverin hoitoon viemisen jälkeen parkkeerasimme mustan pantterimme Annankadulle, josta köpöttelimme muutaman askeleen verran meidän uuden vuoden sekä nahkahääpäivän tukikohtaan – Klaus K -hotelliin. Molempien mahoissa oli lennellyt perhosia pitkin päivää, sillä pikkuista breikkiä sekä hotellipakettiin kuuluvia ruokailuhetkiä oli odotettu aika paljon. Ja pakko sekin on myöntää, että hääpäivä saa näin kolmenkin aviovuoden jälkeen tämän leidin hieman jännittyneeksi. ♥

uusi vuosi

Sisäänkirjautumisen yhteydessä saimme respasta lasilliset kuohuvaa, joita jäimme aluksi lipittämään hotellin aulaan (emme olleet ihan varmoja saako laseja viedä omaan huoneeseen).

Kuvassa voitte muuten nähdä päälläni aika hurjan mekon. Olen hurahtanut kohtuullisen paljon pantterikuosiin, ja pantterimekko oli ihan pakko ostaa törmättyäni siihen KappAhlin alerekissä. Töissä sain kuulla vakuutteluja siitä, että mekko sopii mulle oikein hyvin. Päätin uskoa uutena rentona tyyppinä kivoja kollegoita (tämä uuden vuoden lupauksen kanssa otettiin varaslähtö jo päivää ennen vuotta 2014).

uusi vuosi

Lopulta uskaltauduimme nappaamaan skumppalasit huoneeseen, jossa meitä odotti myös muutama suklainen herkku! Jei.

Klaus K -hotellissa oli tarjolla uudeksi vuodeksi Uuden vuoden paketti, joka sisälsi huoneen lisäksi myöhäisen uloskirjautumisen, alkukuohuvat, uuden vuoden illallisen sekä runsaan brunssin hotellin Livingroom-ravintolassa. Olimme yrittäneet keksiä jotain kivaa tekemistä hääpäiväksi, ja kun Klaus K:n uutiskirje putkahti sähköposteihimme, oli päätös hääpäivän ohjelmasta tehty. Parin sähköpostin jälkeen kävi vielä niin ihanasti, että Klaus K sponssasi meille paketin hinnasta puolet. Wou, kohtuullisen kiva hääpäivälahja!

uusi vuosi

Ennen illallisen alkua purimme tavaroita ja tutustuimme kivaan ja tilavaan huoneeseemme. Herra Longfield testasi heti sängyn piiloutumalla tyynyjen ja päiväpeiton alle. Se mies on tuolla keon alla sängyn päällä.

Hetken huilimisen jälkeen päätimme lähteä kaupungille. Pitkälle emme silti päässeet – Stockan alennusmyynnit kiinnostivat mua liikaa. Ja koska olin saanut herra Longfieldiltä kyseiseen kauppaan lahjakortin joululahjaksi (tarkemmin sanottuna lahjakortin antajana oli harmaa karvainen kaveri), oli ihan luonnollista kipaista kurkistamaan mitä kivaa lahjakortilla voisi ostaa. Tarvitsemiani mustia saappaita tai beigeä villakangastakkia en löytänyt. Mukaan lähti kuitenkin yksi uusi mekko sekä kahdet sukkahousut. Molemmat sukkahousut maksoivat enemmän kuin mekko. Miksi? No siksi, että Wolfordin sekä Falken sukkatuotteet kestävät ihan pirun pitkään! Ensimmäiset Wolfordini kestivät niin kauan, etten edes muista kuinka kauan. Pesusta pesuun ne pysyivät kuin uusina, kunnes lopulta kengässä ollut kivi teki niihin reiän. Falken stay upit taasen ovat nekin aivan omaa luokkaansa. Nyt on aika testailla heidänkin sukkiksensa.

uusi vuosi

Seitsemältä kipitimme hienoissa vaatteissa hotellin Livingroom-ravintolaan, jossa tarjoiltiin muhkea uudenvuodenaaton illallinen. Mulla oli päällä uusi juuri Stockalta ostettu mekko, joten aivan turhaan stressasin edellisenä iltana illallisvaatteita kotona! Herra Longfield taas kekkuloi kokoharmaassa – oli harmaat housut, harmaa pikkutakki ja harmaa skraka. Herra näytti hyvältä.

Kirjoittelen illallisesta oman postauksen hieman myöhemmin, mutta voin paljastaa sen verran, että syömämme pääruoat hipoivat täydellisyyttä. Herra Longfield puhui peura-annoksestaan vielä eilen illalla samalla kun minä muistelin vivahteikasta hummerikeittoa.

uusi vuosi

Tässä on alkupalalautaset. Alkupalojen kanssa juotiin vadelmaliköörillä terästettyä skumppaa. Alkumalja oli niin herkullista, että lisäsin siltä istumalta ostoslistaan vadelmaliköörin (mulla on iPhonessa aika muhkea ostoslista, jonne lisään kaiken maailman ideat ylös heti kun semmoisia päähäni putkahtaa).

uusi vuosi

Illallisella istuttiin pitkään ja hartaasti. Sen jälkeen suuntasimme huoneeseen pienelle lepohetkelle. Mötkötimme sängyssä leffaa katsoen odottaen samalla Oxygenol-pariskunnan saapumista. Jos herra ja rouva Oxygenol eivät olisi saapuneet, en olisi ehkä päässyt sängystä enää ylös. Sen verran ihana siinä oli pötkötellä maha aivan piukeana illallisen herkuista.

uusi vuosi

Oxygenol-pariskunta saapui hieman ennen kello kymmentä. Avasimme viinitonkan ja aloimme jutustelun ohessa seurata Senaatintorin juhlia telkkarista. Aika kätevää – saattoi ihan kuvitella olevansa itse mukana, sillä huoneen ikkunan avaamisen jälkeen torilta tulevat äänet saattoi juuri ja juuri kuulla hotellihuoneeseen.

Ja vaikka kuvassa makaan jälleen sängyssä, en toki möllöttänyt siellä vieraiden tulon jälkeen. Pötkähdin siihen vain ottamaan pari kuvaa.

uusi vuosi

Meidän oli tarkoitus suunnistaa yhdessä Senaatintorille muiden juhlijoiden sekaan, mutta ihmismäärä näytti telkkarista katsottuna sen verran hurjalta, että päätimme lähteä katsomaan ilotulituksia Tähtitorninmäelle. Mukaan pakattiin skumppapullo sekä neljä kuoharilasia. Niin ja kaksi kameraa.

uusi vuosi

Hieman ennen kello kahtatoista täytimme kuoharilasit samalla kun minä asensin sormet kohmeessa kameraa. En ollut ehtinyt lukea ilotulitusten valokuvaamisesta mitään, ja se vähän harmitti. Ja aika säätämiseksihän se sitten lopulta tietenkin meni.

uusi vuosi

Tähtitorninmäellä emme olleet ihan varmoja milloin se vuosi tasalleen vaihtui. Vieressä erikokoiset kaveriporukat alkoivat laskea vuoden 2013 viimeisiä sekunteja kukin omaan tahtiinsa – joskus siinä tasan aikaan mekin huusimme, kilistimme ja otimme vuoden 2014 iloisissa tunnelmissa vastaan!

Senaatintorin ilotulitus näkyi Tähtitorninmäelle tosi hyvin. Laitetaan oikein ilotulituspostaus erikseen tulemaan hieman myöhemmin! Voisin vaikka postauksen kylkeen pistää vinkit ilotulitteiden valokuvaamiseen (otin niistä selvää eilen illalla, ensi vuotta varten).

uusi vuosi

Ilotulitusten jälkeen köpöttelimme kaikessa rauhassa takaisin hotellille. Oxygenol-pariskunta seurasi meitä huoneeseen asti, jossa kitattiin loppu viinitonkka pois. Siinä sivussa hölöteltiin kaikkea tosi järkevää, kuten meillä on tapana. Lisäksi ihastuin suunnattomasti hotellihuoneesta löytyneisiin viinilaseihin. Osaako joku kertoa mitä sarjaa kyseiset lasit ovat? Lasin malli istui käteen ihanasti, ja laseja on täten aivan pakko saada kotiinkin.

Oxygenol-pariskunta lähti huoneestamme joskus kolmen pintaan, ja sen jälkeen me nukahdimme kuin tukit mahtavan paksujen peittojen alle.

uusi vuosi

Aamulla väsytti, ylläri ylläri. Verhojen takaa avautui näkymät Bulevardille, joka oli edelleen lumeton. Kohta tässä muuten alkaa jo toivoa, ettei lunta tulisi ollenkaan ja saataisiin tosi aikainen kevät!

Yhdentoista pintaan oli pakko nousta sängystä ylös, sillä Klaus K:n brunssi odotti vielä kahta nahkahääpäiväläistä!

uusi vuosi

Brunssi oli odotetusti ja tuttuun tapaan hirmuisen hyvä. Ja perinteiseen tapaan siitä(kin) tulee oma postaus vähän ajan päästä.

Saimme brunssilla vielä yhdet lasilliset kuohuvaa, joilla oli kiva kilistellä viimeisen kerran tälle uudelle vuodelle ja toki myös kolmannelle hääpäivälle. Vaikka väsymys painoi, brunssin aikana nähtiin paljon hymyä ja käsien sekä jalkojen koskettelua pöydän alla. Semmosta on olla rakastunut. ♥

Kiitos vielä Klaus K! Paikka, ruoka ja palvelu eivät pettäneet tälläkään kertaa. Tästä on hyvä jatkaa rentoa vuotta 2014!

Suositellut

6 Comment

  1. Olipas kivan kuuloista :). Mäkin juuri muuten kokeilin vadelmaliköörillä terästettyä skumppaa :D. Hauskaa vuotta 2014 🙂

    1. Oli kyllä hurjan mukavaa! Tämä väsymys ei kyllä ole kovin mukavaa, ainakaan täällä töissä. Illalla siis aikaisin nukkumaan. 🙂

      Join joskus teininä Nasu-nimisiä drinkkejä. Drinkissä oli mm. maitoa ja vattulikööriä, ja metsästimme tovin jos toisenkin jotain razmazino-likööriä ties mistä (tuloksetta). Mutta eiköhän sieltä Alkosta jotain vadelmalikööriä löydy!

  2. Hei Huli,
    kiva lukea, että teillä oli onnistunut vierailu. Viinilasi on Chef & Sommelier Universal tasting Open http://oenology.chefsommelier.com/templates/FicheProduit.aspx?IDReferenceCommercial=U1011
    Niitä voi tiedustella Björkbom Tradingistä http://www.trb.fi

    1. Kiitos Tero viinilasitiedosta! Mun pitää laittaa tiedustelua menemään. 🙂

  3. Olen joskus miettinyt, että olisi kiva mennä Helsingissä hotelliin, mutta kun kotiin on vain muutama kilometri, ei ole tullut toteutettua edes hääyönä. En tosin muista milloin olisin muuallakaan Suomessa ollut hotellissa, kun työmatkoiltakin tulen yöksi kotiin.

    Kivaltahan tuo näyttää ja Klaus K:n brunssi on kyllä loistava.

    Chambord-mustavadelmalikööriä on ainakin Alkossa. Samaa lienee olut teidänkin lasissanne.

    1. Me ollaan oltu jokunen kerta hotellissa ihan Helsingissä. Kerran synttäreitteni kunniaksi Klaus K:ssa ja sitten ollaan taidettu piipahtaa ainakin Kämpissä (ystävänpäivänä) ja siinä Rautatieaseman kulmassa nököttävässä hotellissa (nimeä en muista tähän hätään millään). Kivaa vaihtelua arkeen! Ja aamupalat ovat ainakin itselleni näiden reissujen odotetuimpia juttuja. 😛

      Jes, kiitokset vattuliköörivinkistä! Pitää napata pullo Chambordia seuraavalla Alkon reissulla mukaan. 🙂

Vastaa