Santa Fe -chilikeitto

Moik-hati moik-heti lailaa lailaa, Herra Longfield täällä joikhailee jostain selittämättömästä syystä.

Joudun toisinaan viettämään turhankin paljon aikaa USA:ssa töiden takia, ja siellä on sitten aina syötävä jotain, uskokaa tai älkää. Jenkkiruoka oli aluksi omaan makuun liian tuhtia ja rasvaista, mutta toisaalta alkumatkoilla tapasinkin syödä lähinnä jossain pikaruokaloissa tai vastaavissa. Nykyään sitä tulee etsittyä mahdollisuuksien mukaan ihan järkeviäkin ruokapaikkoja, ja vaikka työmatkat usein suuntautuukin paikkoihin jotka sijaitsevat sellasen ison pilven päällä istuskelevan, valkopartaisen vanhan äijän selän takana, kyllä niistäkin aina jostain ihan oikeaa ruokaa saa, jos ei nyt ihan vierestä ni jostain lähistöltä kuitenkin. Toisinaan tosin esim. pihvit voi olla aika kuraa, mutta oon huomannut että kun tilaa chili-nimellä kulkevaa töhnää (tai juustohampurilaisen tai mitä tahansa, missä lukee pulled pork), se aika harvoin menee metsään. Chili ei amöriikaksi tarkoita sitä maustetta, vaan semmosta mausteista pataa, jossa on yleensä jauhelihaa, jotain tomaattimöhnää ja paljon paljon mausteita. En muista että koskaan olisi harmittanut kun tätä möhnää oon tilannut.

Santa fe -keitto

Yksi viikonloppu kotona ollessani sain harvinaisen kunniatehtävän: sain päättää ihan itse mitä ruokaa tehtäisiin. Menin innosta kihertäen tonkimaan Sara La Fountainin ruokakirjat esiin, ja ajattelin plokata niistä jonkun semmosen reseptin mitä Huli ei välttämättä lähtisi tekemään. Ja kas kummaa, ’ala Sara’-nimisestä opuksesta löytyikin sitten tällaisen chilimössön ohje, sitähän oli tehtävä. Resepti ei kuulosta kovin kummoiselta, varsinkin kun se vielä oli ristitty keitoksi eikä padaksi, mutta Saran reseptit on aina ihan tykkejä joten tätäkin uskalsi kokeilla. Koska kyseessä oli ohjeen mukaan keitto, heräsi myös epäilys siitä olisiko tää riittävän ruokaisaa. Nälkäkuoleman estämiseksi ostettiin mukaan myös mm. focaccia-leipää – sitä ei ois kyllä loppujen lopuksi tarvittu, mutta ei se haitannutkaan.

Santa fe -keitto

Santa Fe -chilikeitto
(4 annosta)

  • 1-2 rkl öljyä
  • 1 iso sipuli pieniksi kuutioiksi leikattuna
  • 4 murskattua valkosipulinkynttä
  • 300 g naudanpaistikuutioita (me käytettiin pakastimesta löytynyttä n. 400 g sisäfilekönttiä, ei ollu huono)
  • suolaa
  • pippuria
  • ½ dl tomaattipyreetä
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • ½ l (Puljongin) lihalientä
  • 1 rkl lihafondia (kanakin käy)
  • 1½ rkl juustokuminaa
  • ½ tl (tuoretta) korianteria (yäk)
  • 2 tl paprikamaustetta
  • 1 tl chilihiutaleita
  • suolaa
  • pari tippaa tabascoa

Koristeeksi:

  • 1 kuutioitu avokado (me jätettiin pois koska Huli on allerginen, mutta toimisi varmasti hyvin)
  • 1 pieni pussi maissilastuja/nachoja (miksei isokin..)
  • 1 pieni nippu korianteria silputtuna (tai jos on tervejärkinen niin ei käytä tätä sonnalta maistuvaa ruohoa enää yhtään enempää)
  • 1 prk ranskankermaa
  • 1½ dl emmentaaliraastetta
  • 1 lohkottu limetti

1. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä ja pane ne erilliseen kulhoon.

2. Ruskista naudanlihakuutiot kovalla lämmöllä ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

3. Seuraavaksi lisää tomaattipyree, tomaattimurska, lihaliemi, kumina, korianteri, chilihiutaleet, paprikamauste, fondi, kuullotetut sipulit sekä tabasco ja anna lihan hautua noin tunnin kauttaaltaan pehmeäksi. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

4. Tarjoa keitto avokadokuutioiden, maissilastujen, ranskankerman, tuoreen korianterin, juustoraasteen sekä limetinlohkon kera.

Santa fe -keitto

Möhnästä ei varsinkaan vielä kattilassa ollessaan tullut niin puuromaista kuin mitä chili normaalisti on, mutta kun lautaselle lapioi pari kauhallista paksua, tulista tomaattipataa, ja heitti sinne sekaan ranskankermaa, juustoraastetta ja maissilastuja (ja korianteria Hulille, itse en tästä töhnästä niin välitä), tuli tavaraan enemmän rakennetta vaikkei kyseessä siis varsinainen chili ollutkaan. Hemmetin hyvää se oli, ja mukavan tulista, ilmeisesti jo tuollainen pieneltä tuntuva määrä chilihiutaleita riittää antamaan ruokaan kivasti kenkää. Ja pelko siitä että olisi jäänyt nälkä oli turha, ei niitä leipiä taidettu syödä kuin vähän alusta, ja silti oli ähkykuolema lähellä.

Santa fe -keitto


«Vuosi sitten: {aamupala}»
«Kaksi vuotta sitten: Blogittaren uusin työkalu»

Suositellut

9 Replies to “Santa Fe -chilikeitto”

  1. Kuulostaa hyvältä. Tätä voisi kokeilla nachovuoan korvikkeeksi.

    1. Ja maistui ennen kaikkea hyvältä! Ei tää kyllä Nachos supremea voita. 😉

  2. Mä olen todella samaa mieltä Herra Longfieldin kanssa korianterista! 😀 Aivan kaameaa rikkaruohoa! Näyttäähän se tietty kivalta, vihreältä.. mutta toisaalta persilja näyttääkin paremmalta.

    1. Olin teidän kanssa ihan samaa mieltä vielä vuosi sitten. Mutta suht ahkera korianterin popsiminen on tuottanut tulosta, ja nykyään tykkään kyseisestä yrtistä tosi paljon. Nam! 🙂 Yksi kaveri kyllä sanoi lukeneensa jostain, että tietyillä ihmisillä olisi joku geeni ym. joka pitäisi huolen ettei ne vaan yksinkertaisesti totu korianterin makuun.

  3. Nyt kun syksy on todella tullut ja salaattikausi lopullisesti ohi, niin pitää testata tätä keittoa. Mikään missä on maissilastuja ei voi olla pahaa, nam!

    1. Totta! Maissilastut vielä pehmenevät niin ihaniksi keiton lämmössä – mmmmm. 😛

  4. […] innoitukseni tähän reseptiin Meanwhile in Longfield-blogista, lopputuloksesta tuli samannäköinen mutta sisällöstä erilainen. Sain samalla tyhjennettyä […]

  5. Hyvää oli, kiitos inspiksestä 🙂 täytyy ehdottomasti kokeilla tuota lihaisaakin versiota!

    1. Eipä mitään! Lihaista versioita kannattaa kyllä kokeilla, tosin sä keksit varmaan siihenkin jotain uutta ja kivaa. 🙂

Vastaa