Alaston tottumattomuus

Luin vähän aikaa sitten artikkelin, joka käsitteli naisten huonoa kehokuvaa. Artikkelissa kerrottiin, että naiset ovat saaneet apua kehokuvansa buustaamiseen juttelemalla alastomalle kropalleen peilin edessä vain ystävällisiä ja positiivisia asioita. Möllöttäessäni eilen puolitoistatuntia lähes alastomana vartalohoidossa positiiviset asiat omasta kropasta olivat jokseenkin kaukana, mutta yritin kyllä ihan tosissaan tolkuttaa itselleni olevani täysin okei.

words

Hoidon alkaessa se alkoi. Hoitotuolille piti käydä makaamaan lähes alastomana – jalassa sai olla vain omat pikkarit tai kauneushoitolan hoitohousut. Sovitin hieman ahdistuneena hoitohousuja, sillä totesin omien alushousujen olevan hieman liian kireät makuuasennossa. Hoitohousut olivat kuitenkin niin törkeät, että viskasin ne lopulta laukkuni pohjalle ja vaihdoin viime tipassa omat housut takaisin jalkaan. Makuulle mentäessä mietin kuumeisesti mitä vastaan hoitajalle jos hän sattuu kysymään jotain niistä hoitohousuista (onneksi niistä ei kysytty mitään).

Hoidon alkumetreillä podin tarvetta/halua selittää kosmetologille miksi varpaan- tai sormenkynteni eivät ole lakatut tai miksi en jaksanut edellisenä iltana sheivata sääriäni silkinpehmeiksi. Huomasin myös piilottelevani oikean käden pikkurilliä aina kun kosmetelogi tarttui käteen hieroen siihen hyvältä tuoksuvaa öljyä. Minulla on huono tapa repiä pikkurillin kynsi ja kynsinauhat huonoon kuntoon aina kun tunnen stressiä. Tällä hetkellä pikkurilli on aika kamalassa kunnossa, sillä maalausurakan loppuunsaaminen stressaa tällä hetkellä paljon.

words

Jokainen hetki hoidon aikana tuntui iholla ihanalta. Maalauksen aiheuttamat jäykät niskat huusivat hoosiannaa eteeristen öljyn peittämien käsien alla ja kylmät väreet tulivat ja menivät ihan omaa tahtiaan. Kuitenkin kaiken sen ihanuden keskellä en päässyt irti siitä ajatuksesta, että hoitaja katselee kroppaani arvostellen ja hieman säälien. Erityisen jännittynyt/epävarma olin niinä hetkinä kun vatsaani koskettiin. Hoitaja tiedusteli ystävällisesti olenko kutiavaa sorttia ja voiko hän kuoria ja hieroa myös vatsaani – vastasin että anna mennä vaan. Pyyhkeen noustessa vatsani päältä yritin tosissaan lähteä mieleni kanssa jonnekin kauas pois. Silmät kiinni rutistettuna matkasin nopeasti etelän lämpöön ja yritin kuulla korvissani vain meren liplatuksen ja tuntea iholla lämpimän tuulen viiman. Päässä jyskytti kuitenkin tunne, että hoitaja kammoksuu lihomisen seuraksena vatsaani tulleita arpia ja toivoo että olisin vain sanonut olevani maailman kutisevin ihminen.

Vatsaan kohdistuneen hoidon aikana huomasin myös nieleskeleväni jatkuvasti. En tehnyt sitä tietoisesti, pääkoppa varmaan yritti vain keksiä jotain tekemistä, jotta saisin ajatukset pois pullamössövatsastani ja siellä möyrivistä pehmeistä käsistä.

words

Vatsalleen kääntymisen jälkeen homma helpottui huomattavasti. Rentouduin, tipautin pari tippaa kuolaa ja otin pienet torkut naamion vaikuttaessa yläkropassani. Siinä samalla ihmettelin omia tuntemuksia ja fiiliksiä – olinko ihan tosiaan näin epävarma ystävällisen ja ihanan kosmetologin seurassa?! Järjen äänen väliin mahtui kyllä vatsallaan olonkin aikana outoja päähänpistoja. Olin esimerksiksi täysin vakuuttunut siitä, että kosmetelogi hoisi takapuoleni (siis takajalat ja selän) rennommin ja varmemmin ottein kuin etupuoleni sillä takapuoli nyt vain on säädyllisemmän näköinen (ellei takajalkojen kupruilevaa ihoa oteta laskuihin mukaan). Jälkikäteen ajateltuna tämä kuulostaa todella typerältä teorialta. Vatsallaan olemisen aikana olisin myös halunnut aika ajoin asetella rintani paremmin, sillä jostain syystä kuvittelin niiden näyttävän totaalisen oudoilta.

Puolentoista tunnin aikana ihminen ehtii totta tosiaan miettiä vaikka mitä. Parasta taisi olla se, etten ehtinyt pohtia maalaamista ollenkaan! Kuorinnan, kylmien väreiden, pehmeän hieronnan ja kuuman vartalonaamion jälkeen autoon köpötteli silkkisen ja ihanalta tuoksuvan ihon omaava Huli, joka ihmetteli että kuka hitto siellä kauneushoitolan penkillä oikein oli epävarmana maannut – ei ainakaan se energinen, iloinen ja kassatädeille vitsejä heittelevä nainen jollainen normaalisti olen.

Mun täytyy alkaa jutella ystävällisiä asioita mun kropalle (ja käydä useammin vartalohoidoissa!).

words


«Vuosi sitten: Maastohölkkääjät»

Suositellut

4 Comment

    1. Vartalohoitoa? Ehdottomasti! Peilin edessä seison jo kerran, mutten kyennyt juttelemaan kropalle vielä mitään.

  1. Hieno postaus! Olen just sitä mieltä, että itsensä pitää nähdä pitäen ja rakastavasti – on parempi olla ja olen huomannut, että painoanikin on ollut itselläni helpompi hallita :D.

    1. Puhut totta! Nää asiat on täysin selviä, mutta miten sitä onkin aina itselleen niin hiton ankara.. Toiset ihmiset näyttävät kauniilta vaikka minkälaisten vikojen kanssa, mutta itselle ei soisi yhtäkään vikaa. Hyi meitä!

Vastaa