Tiramisu-rahkakakku

Tämä kakku väsättiin tiistaina meille kylään tulleille kahdelle leidille, joiden kanssa herkuteltiin hieman italialaisvivahteinen ilta. Ensin grillailtiin nimittäin pitsoja (pitsojakin voi grillata ”ihan” helposti) ja jälkkäriksi söimme sitten tätä tiramisu-rahkakakkua. Tiramisu itsessään on hieman inhottava jälkkäri, sillä sitä ei oikein koskaan uskalla tilata missään. Tiramisu on nimittäin minusta joko tosi hyvää tai tosi pahaa.. Yleensä tosi paha tarkoittaa liian vetistä ja liian alkoholilta maistuvaa torttua, joka jää yleensä syömättä. Ja uskokaa kun sanon, että tulen vihaiseksi jos jälkkäri pitää jättää syömättä!

Tiramisu-rahkakakku

Tätä torttua ei onneksi tarvinnut jättää syömättä! Leidi-illan jälkeen kakkua tarjoiltiin myös maalausurakkaan osallistuneille kavereille, ja lopulta kakusta ei jäänyt muruakaan jäljelle. Kakun kanssa tarjottava puolukkakastike sopi kakun kaveriksi tosi hyvin. Itse en ole ollenkaan puolukkafani, mutta kakun makeus jotenkin tappoi puolukoiden kirpeyden.

tiramisu-rahkakakku

Kakun resepti on napattu suoraan Pirkan reseptilehdestä, en muuttanut alkuperäisestä reseptistä mitään.

Tiramisu-rahkakakku
(n. 12 annosta)

Pohja

  •  175 g Digestive-keksejä
  • 50 g voita

Täyte

  • 2 tlk (à 200 g) Valion maustettua tiramisurahkaa
  • 2 dl kevytkermaa
  • ¾ dl sokeria
  • 3  kpl luomukananmunaa
  • 1 rkl maissitärkkelysjauhoja
  • 1 rkl konjakkia (tai sitruunanmehua)

Pinnalle

  • 200 g  turkkilaista jogurttia
  • 1 rkl sokeria
  • ½ rkl konjakkia (tai sitruunamehua)
  • 1 tl vanilliinisokeria

Kastike

  • 3 dl (pakaste) puolukoita
  • n. 1 dl vettä
  • ½ dl sokeria (mikäli pakastetut puolukat eivät ole valmiiksi sokeroituja)

1. Hienonna keksit monitoimikoneessa. Kaada joukkoon sulatettu rasva. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.

2. Sekoita rahkat, kerma, sokeri, munat, maissitärkkelysjauhot ja konjakki keskenään. Kaada seos vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia.

3. Sekoita pinnalle tuleva turkkilainen jogurtti, sokeri, konjakki ja vanilliinisokeri keskenään. Levitä seos kuuman kakun päälle heti uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä kakku jääkaappiin. Irrota kakku vuoasta kylmänä. Koristele halutessasi esim. suklaarusinoilla tai keksinmuruilla (meillä oli suklaahippukeksejä).

4. Soseuta sulaneet puolukat, vesi ja sokeri monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Tarjoa kastike erillisestä astiasta kakun kanssa.

tiramisu-rahkakakku


«Vuosi sitten: Piparkakkutalo Hämeenlinnassa»
«Kaksi vuotta sitten: My jewellery: Earrings»

Suositellut

6 Comment

  1. Nythän löytyy kakku venetsialaisiin 😛 Äitini on aina pyytänyt minua tekemään tiramisua, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi – tässä ratkaisu siihen 🙂

    1. Kiva, että ratkaisu löytyi. 🙂 Tämän tekeminen on kyllä helpompaa kuin tiramisun, ja makukin on oikein hyvä!

  2. Kuulostaapa herkulliselta tuo tiramisu-rahkakakku, kakku jossa on konjakkia ei myöskään voi maistua pahalle 😉 kaunis tuo valkoinen, maitotölkin mallinen kaadin 🙂

    1. Posliiniastia on Jatta Lavin, olen niitä täällä blogin puolella esitellyt aiemminkin. Ihanat kapistukset. 🙂

  3. Paras tiramisu on ollut belgialaisen, iltaliaistaustaisen tytön tekemä, jota säin Sacramentossa. Aika kansainvälinen jälkkäri…

    Siippa testaa aina tiramisua, jos sitä on tarjolla. Hän etsii sitä täydellistä tiramisua… Hyvältä näyttää tiedänkin jälkkärinne.!

    1. Sun mies on rohkea! Itse en ”uskalla” ottaa tiramisua oikeastaan koskaan. Ehkä seuraavalla Italian reissulla tilaan tiramisuja sitten ihan urakalla, kun en heidän jätskeistään pidä juuri yhtään.

Vastaa