Savustettua kuhaa voi-kevätsipulikastikkeella

Mennään sitten heti eilen hehkuttamaani savustetun kuhan reseptiin! Olen ollut pienestä pitäen kova savustetun kalan fani, ei ole ollut väliä olenko syönyt savusiikaa siskon kanssa Suomenlinnassa, pallaskalaa kotona kovien uintitreenien jälkeen vai savulohta jouluna munakokkelin kera, kaikki on käynyt aina. Kylmäsavulohesta en pidä oikeastaan yhtään, eikä graavattu kalakaan ole minusta herkkua. Herra Longfield on taas ollut asiasta ihan eri mieltä, hän voisi ehkä elää kylmäsavulohella ja jättää lämminsavulohen väliin. Tästä syystä olin tosi ihmeissäni kun herra halusi väen väkisin ostaa viimeisellä K-rauta-visiitillä Muurikan lieriön mallisen sähkösavustimen. En toki laittanut juurikaan vastaan, sillä pidän savukalasta niin pirusti! Olen myös kuullut sekä lukenut paljon positiivisia kommentteja Muurikan sähkösavustimesta, joten ihan si(i)kaa ei tullut säkissä ostettua vaikka ostopäätös tehtiin minuutissa.

savukala

Uutta laitetta piti toki päästä testaamaan mahdollisimman pian, ja koska en halunnut olla tylsä ja kokeilla savustinta ensimmäisenä tavalliseen loheen, päätin kehitellä jotain muuta. Päädyin lopulta siikaan, mutta sitä ei (tietenkään) sunnuntaina jättimarketista saanut, joten kala vaihdettiin lennossa virolaiseksi kuhaksi. Savustamiseen sopii parhaiten rasvainen kala, mutta vähärasvaisen kuhankin piti netin mukaan onnistua oikein hyvin.

Savustamisen a ja o on tuoreen kalan lisäksi kalan suolaus. Isoja määriä voi suolata suolaliuoksessa (veden ja suolan seoksessa), mutta meidän 690 gramman kuha-annos oli sen verran pieni, että fileiden pintaan hierottiin suolaa (appiukolta saatua savusuolaa), ja sen jälkeen kalat törkättiin jääkaappiin hieman reiluksi tunniksi. Noin kilon painoista lohta tulisi marinoida suolassa parisen tuntia, mutta me vähensimme aikaa, sillä kuhafileet olivat suhteellisen ohuita, emmekä halunneet syödä liian suolaista kalaa (suolaahan voi aina lisätä pöydässä). Ennen savustamisen aloittamista kalat tulee huuhdella hyvin suolasta ja kuivata vielä lopuksi talouspaperilla, jotta kalan koostumus pysyy hyvänä savustamisen aikana.

Savustimen alatasolle laitetaan ennen savustamista leppähaketta, jota voi ostaa pusseissa vaikka S-marketista. Kaupasta saatava hake on aika pientä ja luin jostakin, että isompi hake voisi olla parempaa. Hakkeen sekaan voi halutessaan laittaa katajanoksan ja pari sokeripalaa. Meillä ei ollut kaapissa sokeripaloja, enkä uskaltanut ensimmäisellä kerralla viskellä sekaan hienoa sokeria kun en tiennyt mitä sille savustuspöntön sisällä tapahtuu. Katajanoksaakaan emme tähän hätään mistään löytäneet, joten meillä savustettiin pelkällä leppähakkeella. Sokeri kuulemma muuten antaa kalalle upean värin ja katajanoksa taas tuo makua.

savukuhasavukuha

Kuhat savustuivat meillä vajaan puoli tuntia ja voi taivas kuinka hyviä niistä tuli! 😛 Suolaa ei tarvinnut lisätä, kala ei kuivunut liiaksi ja fileissä maistui ihanan savuinen maku. Kuhan kaveriksi keitimme Maatilapuodista ostamiamme uusia perunoita (Siikli), kastikkeeksi väsäsin herkullista voi-kevätsipulikastiketta ja herra Longfield loihti vuohenjuustoisen kerrossalaatin. Näillä eväillä kesä maistui ja tuntui masussa asti!

Savustettu kuha

3 annosta

  • n. 700 g kuhafileitä
  • 2 rkl karkeaa merisuolaa (meillä oli appiukon tekemää savusuolaa)
  • 2 dl leppähaketta
  • pala foliota
  • öljyä
  • koristeeksi tuoretta ruohosipulia

1. Hiero talouspaperilla pyyhityn kalan pintaan suolaa. Kiedo kalafileet voipaperikääreeseen ja anna maustua jääkaapissa reilu tunti (n. 1h 20 min).

2. Levitä savustuslaatikon alaosan pellille folion pala ja sen päälle leppähake. Nosta hyvin huuhdellut ja kuivatut kalafileet öljytyn ritilän päälle, ja tunge pellit ja ritilät päällä olevaan sähkösavustimeen.

3. Kypsennä kalaa noin 25 minuuttia. Pyri pitämään savustuslaatikon kansi kiinni, jotta lämpö ei karkaa.

4. Sulje sähkösavustin ja anna kalan muhia jälkilämmöissä vielä 5-10 minuuttia. Nosta valmis kala tarjoiluvadille ja koristele esim. ruohosipulin silpulla.

5. Tarjoa kala uusien perunoiden sekä voi-kevätsipulikastikkeen kanssa (kastikkeen ohje alla).

savukuha

Voi-kevätsipulikastike

  • 100 g voita
  • 1 kpl (punainen) kevätsipuli varsineen päivineen
  • 1 rkl sitruunamehua
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria

1. Kuumenna voi pienessä kattilassa. Lisää sipulisilppu ja anna kiehua hetki.

2. Lisää sitruunamehu ja mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla (itse taisin laittaa n. ½ – 1 tl suolaa ja reippaasti mustapippuria).

voi-kevätsipulikastike

Suositellut

Vastaa