Brunssi: Söpö Villipuutarha (HKI)

Villipuutarha on tavattoman söpö kahvilan ja sisustuskaupan kombo Kalliossa. Mun piti mennä eilen Villipuutarhan brunssille Belovedin Päivin kanssa, mutta Päivi lähtikin toiselle puolella Suomea, joten nappasin herra Longfieldin mukaani maailman (tai no, ainakin Suomen) söpöimmälle brunssille.

Villipuutarha

Villipuutarha

Tähän heti alkuun pitää sanoa, että brunssille on pöytävaraus ihan ehdoton. Kahvila on pikkuinen ja paikkoja on vain muutamille. Eilenkin ovelta käännytettiin jokunen brunssiseurue, sillä kaikki paikat oli varattu. Eräs pariskunta kyllä jäi syömään brunssia ulos terassille, joten ehkäpä Villipuutarhan brunssista pääsee nauttimaan kesällä hieman useampi henkilö samalla kertaa.

Itse en kyllä haluaisi nauttia tätä kyseistä brunssia ulkona, sillä kahvila on sisustettu niin söpösti! Kaikkialla oli pikkuisia söpöjä juttuja ja kun vähän pääntä käänteli, niin silmiin osui aina vaan uusia söpöjä yksityiskohtia. Ihanaa. ♥

Villipuutarhassa on tarjolla luksusaamiaista aina lauantaisin hintaan 20 euroa (jälkkärillä 23 euroa). Kattauksia on kaksi – kello 10.00 ja 12.30. Me olimme aamunukkujina myöhäisemmässä kattauksessa, mahat tosin murisivat jo ihan kamalasti ja melkein teki mieli alkaa kiukutella, sen verran kova nälkä oli ennen brunssia ehtinyt tulla.

Villipuutarha

Villipuutarha

Villipuutarhan brunssissa on se ihana puoli, ettei asiakkaiden tarvitse nousta penkiltään yhtään mihinkään, sillä kaikki sapuskat ja juomat tuodaan suoraan pöytään. Saavuttuamme paikalle, pöydissä odottivat jo söpöt ja herkulliset smoothiet ja pian meille tuotiin myös tervetuliaisdrinkki, joka oli tällä kertaa alkoholittoman skumpan ja omenamehun sekoitus.

Kahvitkin kaadettiin kuppeihin ja sen jälkeen eteemme kannettiin tuoreista raaka-aineista koottu herkkulautanen. Vaihtoehtoina oli liha- tai kasvislautanen; lihalautasella oli ilmakuivattua kinkkua ja kasvislautasella bataatinpaloja (me otimme molemmat lihaisamman version). Pikkuiseen pitsipöytäliinalla koristeltuun pöytään tuotiin vielä iso korillinen tuoretta leipää ja kaksi mahtavan isoa ja lämmintä croissanttia. Nam!

Villipuutarha

Villipuutarha

Villipuutarha

Kaikki maistui odotetusti juuri niin hyvältä ja raikkaalta kuin odotinkin. Juustot, aurinkokuivatut tomaatit sekä salaatinlehdet olivat hirmuisen hyviä tuoreen ja ison croissantin välissä – näitä olisin voinut syödä parikin kappaletta. 😛

Brunssista ei jäänyt ähkyä, mutta emme silti tilanneet jälkkäriä. Jälkkäriksi olisi nimittäin ollut raparperiomenapiirakkaa jätskin kera, mutta kun mulla on se omena-allergia.. Kotona kyllä sitten herkuttelimme pitkän ja rasittavan tontilla sekoilun päätteeksi! Kannoimme eilen brunssin jälkeen olohuoneeseen neljä lavallista takan (painavia) osia ja asensimme ulkovaloja talon seinään. Kädet ovat hirveillä naarmuilla, lihakset kipeinä ja kuitenkin sinne tontille pitäisi tänään valua taas uudestaan. Huh (eiku jeeeeee!!).

Mutta jos te haluatte söpöstellä brunssilla, niin suunnatkaa Villipuutarhaan! Arvosanaksi tämä söpö brunssi saa 9+ (omenaisista jutuista on pakko antaa miinusta, vaikka se onkin vähän väärin).

Villipuutarha

Kaarlenkatu 13
email. puutarhurit@villipuutarha.fi
puh. 045 – 881 3233
www.villipuutarha.fi


«Vuosi sitten: Italialainen salamipiirakka»

Suositellut

8 Comment

  1. Villipuutarha on kyllä söpö. Kahvilla olen käynyt pari kertaa, mutta kehuttu brunssi on vielä kokeilematta.

    1. Sinne nyt kesällä sitten herkuttelemaan. 🙂 Villipuutarhan brunssia on ollut tarjolla muuten jo tosi monta vuotta! Ihanaa, että näin kiva paikka ei ole kadonnut minnekään.

  2. Mä tykkäsin kanssa kovasti Villipuutarhan brunssista! Paikka on ihana ja brunssi herkullinen. 🙂

    1. Kiva kuulla. 🙂 En tosin tiedä kuka edes voisi haukkua brunssia, paikkakin on jo niin upea, että siellä söisi hymyssä suin vaikka maksaa. 😉

  3. Ah, mun on pitänyt testata tätä Villipuutarhan brunssia jo pieni ikuisuus, mutta jostain syystä se on aina vain jäänyt! Täytyy kyllä aktivoitua ja tehdä viimein se pöytävaraus sinne – kiitos muistutuksesta 🙂

    1. Sama oli mulla, tänne piti mennä brunssille ekan kerran varmaan kolme vuotta sitten! No onneksi menin edes nyt, brunssi (ja kahvila) ylsi kyllä suosikkilistalle. 🙂

  4. Pakko päästä uudelleen 🙂

    1. Kesällä viimeistään! Terassilla olisi kiva joskus brunssitella. 🙂

Vastaa