Kotibrunssi Alpron tapaan

Päästessäni mukaan Blogirinkiin, ilmoitin heille hyvin pian, että jos tiedossa on jossain välissä jotain kamppiksia liittyen aamupaloihin/brunsseihin, haluaisin olla niissä ehdottomasti mukana. Eikä tarvinnut muuten tätä unelmien kamppista kauaa odottaa! Pääsin mukaan Alpron aamiaskamppikseen, jossa oli ideana toteuttaa unelmien viikonloppuaamupala käyttäen apuna Alpron jogurttihapatettuja tuotteita. Mua ennen vuorossa oli Maistuis varmaan sullekin -blogi, jossa kokattiin ainakin ihan törkeen upean näköistä jogurttismoothiekakkua. Mun vuoro oli tosiaan tänään (brunssi syötiin kyllä jo eilen) ja ensi viikon sunnuntaina Terhin keittiössä -blogiin pärähtää brunssipostaus. Nyt on muuten koko kevään ajan loistava mahdollisuus kerätä monesta eri blogista kivoja ideoita kotibrunsseja varten!

Alpro brunssi

Alpro brunssi

Meillä brunssia nautittiin tosiaan eilen. Valmistelut aloitettiin kylläkin jo perjantaina, sillä kostea persikkasuklaakakku tuli tehdä jo edellisenä iltana valmiiksi. Aikaisin lauantaiaamuna kipitin sitten keittiöön valmistamaan jogurttisämpylöitä jättäen herra Longfieldin ja harmaan kaverin vielä unten maille (ne on tosi kovia nukkujia). Jogurttisämpylöihin käytin Alpron Mild & Creamy maustamatonta jogurttia, joka antoi sämpylöihin pehmeyttä ja rakennetta. Sämpylöitä tehdessä tajusin, että Alpron tuotteiden käyttäminen ruoanlaitossa on oikeastaan myös tosi ekologinen teko. Niiden valmistaminen aiheuttaa varmasti pienemmän hiilijalanjäljen kuin vastaavien eläinperäisten tuotteiden valmistaminen. Ja koska soijan maku ei puskenut sämpylöistä yhtään läpi, tullaan soijapohjaisia tuotteita näkemään jatkossakin meidän keittiössä!

Alpro sämpylät

Jokainen pitää varmasti rapeasta sämpylän kuoresta. Voin tässä paljastaa teille neljä hyväksi havaittua vinkkiä rapean kuoren saamiseksi. Ensimmäiseksi kohota taikina suljetussa tilassa, itse törkkäsin taikinan mikron sisään ja annoin olla siellä liinan alla reilun puoli tuntia. Älä ihmeessä laita mikroa päälle. 🙂 Toiseksi sämpylät tulee voidella ennen uuniin laittoa vedellä. Pellille voi myös laittaa mukin jossa on vettä, se tehostaa rapean kuoren syntymistä entisestään. Ja viimeiseksi sämpylöiden päälle ei tule levittää liinaa kun ne otetaan uunista ulos. Anna sämpylöiden asettua ilman liinaa ja saat nauttia rapeasta kuoresta!

Jogurttisämpylät
(7 isoa sämpylää)

  • 2,5 dl Alpron Mild & Creamy maustamatonta jogurttia
  • 2,5 dl vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl hunajaa
  • 10 dl hiivaleipäjauhoja
  • auringonkukansiemeniä

1. Kiehauta vesi. Sekoita joukkoon Alpron Mild & Creamy maustamaton jogurtti.

2. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää suola ja hunaja nesteseokseen ja kaada seos jauhojen sekaan. Alusta pehmeää taikinaa yleiskoneessa reilun viiden minuutin ajan ja anna kohota sen jälkeen puolisen tuntia (vaikka siellä mikrossa).

3. Leivo taikinasta pyöreitä isoja sämpylöitä. Litistä sämpylät jauhokeossa, lado pellille ja anna kohota vielä noin 10 minuuttia. Voitele lopuksi vedellä ja viskele päälle esim. auringonkukansiemeniä.

4. Paista 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Älä peitä sämpylöitä liinalla, tarjoa hieman jäähtyneinä.

Alpro sämpylät

Sämpylöiden kaveriksi nostin brunssipöytään melonia, viinirypäleitä, savulohi-fetasalaattia, erilaisia täytteitä sämpylöitä varten (tomaattia, kurkkua, punasipulia, ilmakuivattua kinkkua, voimakasta juustoa, sinappikastiketta ja voita), tuorepuristettua appelsiinimehua, kahvia sekä mustikkasmoothieta.

Herra Longfield oli ihan myyty jo ensimmäisen sämpylähaukun jälkeen. Harmaa karvainen kaveri lahjottiin lohisalaatista ylijääneellä lohen nahalla, joten meitä taisi olla kolme kuolaavaa otusta brunssipöydän ympärillä. Itse pidin sämpylöistä myös hurjasti, mutta myös savulohi-fetasalaatti sekä mustikkasmoothie olivat enemmän kuin hyviä. Mustikkasmoothieen sekoitin tällä kertaa tavallisen jogurtin sijasta Alpron Mild & Creamy sarjan mustikkajogurttia. Olemme tehneet smoothieta ennenkin, mutta nyt reseptiä muokattiin jogurtin lisäksi myös niin, että smoothieen sekoitettiin mukaan itsepuristettua appelsiinimehua – aika törkeen hyvä veto!

Alpro smoothie

Alpro smoothie

Marjasmoothie
(2 isoa lasia)

  • 2 dl vadelma-mustikkasekoitusta
  • 2,5 dl Alpron Mild & Creamy mustikkajogurttia
  • 2,5 dl tuorepuristettua appelsiinimehua (myös valmis mehu käy)
  • 1 kpl banaani paloiteltuna
  • 1 tl vaniljasokeria

Koristeluun muutama tuore vadelma.

1. Viskaa kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi juomaksi.

2. Kaada laseihin ja koristele halutessasi tuoreilla vadelmilla.

Alpro smoothie

Brunssi tulee mielestäni päättää aina suklaiseen jälkkäriin. Monen montaa brunssipaikkaa olen arvostellut siitä, että jälkkäripöydässä ei ole ollut mitään suklaista. Suklaaton brunssi saa aina ison miinuksen, mutta kotibrunsseissa on mm. se hyvä puoli, että kaikki ruoat saa päättää ihan itse, joten voitte varmaan arvata minkämoista jälkkäriä meidän brunssilla oli? 🙂 No taisin sen kyllä tuolla aiemminkin jo mainita, mutta suklaista se siis oli. Tarkemmin sanottuna kosteaa persikkasuklaakakkua.

Kakun reseptin julkaisen hieman myöhemmin, tärkeämpää on tällä kertaa se, mitä suklaakakun kanssa tarjottiin. Yllätys yllätys, se oli Alpron kermaa, eli Airy & Creamya. Tätä soijapohjaista kermaa pääsin maistelemaan ensimmäisen kerran jo pari viikkoa sitten Alpron ja Blogiringin järkkäämällä kondiittorikoululla, ja olin aika innoissani päästessäni kokeilamaan sitä myös ihan itse.

Kakkunahan tässä käy ihan mikä tahansa mutakakku! Jos ei jaksa itse leipoa, voi pakastealtaasta napata vaikka hirmuisen herkullisen Frödingen mutakakun mukaansa (kyseinen kakku on testattu ja todettu todella maukkaaksi). Kotona tulee sitten vain vatkata ihan normaalin kerman tapaan Alpron Airy & Creamya ja heittää valmiin vaahdon sekaan teelusikallisen verran vaniljasokeria, ja sitten vain kipata kermaa kakun viereen. Niin hyvää ettei sanotuksi saa ja ihan täydellinen brunssin päätös! Ja kaikista parasta tässä on se, että kakkua ja kermaa on jääkaapissa vielä moneksi päiväksi.. 😛

Alpro kakku
Alpro kakku

Yhteistyössä Alpro
Yhteistyössä Alpro



«Vuosi sitten: Brunssi: Koskenranta (HKI)»

Suositellut

6 Replies to “Kotibrunssi Alpron tapaan”

  1. Herkullisen näköinen etenkin tuo kakku!

    1. Eikö? 😛 Kakun resepti tulee blogiin ensi viikolla, se oli hyvää (sen verran voi paljastaa jo etukäteen)!

  2. Oi mitä ihania herkkuja 🙂 meilläkin ollaan testailtu soijatuotteita vime aikoina juuri smoothieissa ne ovat toimineet kivasti.

    1. Meillä soijapohjaiset jogurtit/tuotteet jäivät kyllä pysyvästi käyttöön. Olin niin iloinen kun tajusin, ettei yhtäkään lehmää ole tarvinnut näiden tuotteiden takia lypsää jossain ahtaassa aitauksessa. Se tieto on mulle tosi tärkeä. Valion lohkeilevista jogurteista en ole vielä valmis luopumaan, mutta ainakin smoothiet kyllä väsätään jatkossa Alpron tuotteilla. Ja tuo Airy&Creamy toimii tosi hyvin kerman korvikkeena (ja siinä on paljon vähemmän kaloreita!).

  3. Nimetön says: Vastaa

    Vaikuttaa siltä että täytyy kokeilla itsekin:D

    1. Oi, suosittelen ihan ehdottomasti! 😛

Vastaa