Panostuksen arvoiset huonekalut: Sohva

Tulevan asunnon sisustusta on mietitty siitä asti kun päätös rakennutettavasta talosta tehtiin. Oikeastaan olen koonnut jo vuosia leikekirjaa, jonne olen leikannut kauniita haavekuvia unelmien sisustuksista, tavaroista, pihoista, taloista jne. Leikekirjan sivut ovat saaneet viimeisen puolen vuoden aikana paljon täytettä, sillä sisustuslehtiä ja -blogeja on tullut selattua luvattoman paljon rakennusurakan aloittamisen jälkeen.

Shabby Chic kuva: www.furninova.com/
Shabby Chic
kuva: www.furninova.com

Haluan pääsääntöisesti panostaa laatuun. Arvostan kestävyyttä, luonnonmateriaaleja sekä ajattomia huonekaluja, jotka eivät rupsahda vuodessa tai parissa. Ihan kaikkia huonekaluja emme kuitenkaan voi noutaa Vepsäläiseltä, joten olemme päättäneet panostaa muutamaan meille tärkeimpään huonekaluun ja hommata muut ei-niin-tärkeät halvemmalla vaikka Ikeasta. Ikeasta saa musta tosi kivoja ja kestäviä juttuja, pitää vain vähän tarkemmin tutkailla mitä sieltä ostaa ja mitkä jättää hyllyyn.

Uudessa kodissa on enemmän neliöitä kuin nykyisessä asunnosamme, joten vaikka meiltä löytyy jo nyt jonkin verran mukanamme muuttavia huonekaluja, ei kaikkia huoneita saada kolmion tavaroilla täytettyä. Toiseksi vaihtoon menee jokunen huonekalu, sillä tahdon uuteen asuntoon just-eikä-melkeen-juttuja, ei mitään tää-on-vähän-sinne-päin-juttuja. Toki kaikkea ei saa heti, mutta tällä hetkellä tuntuu, että olen vähän aikaa mieluummin ilman kuin hamstraan kamalasti väliaikaistarvaroita.

Molise kuva: http://www.furninova.com
Molise
kuva: http://www.furninova.com

Ensimmäinen asia johon panostamme on sohva. Olemme valmiita maksamaan hyvästä sohvasta paljon, sillä sohva on yksi koko asunnon tärkeimmistä huonekaluista. Tällä hetkellä meillä on Askosta hommattu ale-sohva, joka oli täysi floppi.. Sohvan jousitus/pehmusteet läsähtivät tosi nopeasti ja tällä hetkellä istuintyynyjen alla on kasa isoja koristetyynyjä antamassa istujille lisätukea. En haluaisi edes tuoda vanhaa sohvaa uuteen asuntoon, mutta käytyämme viikonloppuna sohvakaupoilla saimme kuulla, että mikäli haluamme uuden sohvan kesän aikana, täytyy tilaus tehdä viimeistään toukokuun puolessa välissä. Sohvan etsiminen ennen muuttoa on kohtuullisen vaikeaa kun ei edes tarkasti muista minkä värinen lattia meille tulee, minkä värinen tapetti tarkalleen oli ja mitä muita huonekaluja olohuoneeseen on tulossa. Onneksi mut on kuitenkin luotu rakastamaan tällaisia haasteita ja sohvan metsästäminen on musta vain ihanaa!

Boheme kuva: http://www.furninova.com
Boheme
kuva: http://www.furninova.com

Olemme asettaneet monen monta kriteeriä täydelliselle sohvalle ja on tosiaan ihme jos jostain löydämme kaikki kriteerit täyttävän sohvan. Ihan kaikkia toiveita ei tarvitse täyttää, vaikkakin mukana on muutamia ihan ehdottomiakin kriteereitä. Tässäpä olisi meidän lista täydelliselle sohvalle.

  • rungon on oltava puuta, mikään muu ei kelpaa
  • sohva päällystetään jämäkällä kankaalla, sileät (mikrokuituiset) kankaat tai nahkaverhoilu eivät ole meitä varten. En halua hikoilla kesällä nahkasohvalla enkä turhautua ohuen kankaan nukkaantumisesta tai löystymisestä ensimmäisen vuoden jälkeen.
  • sohvan kädensijat saisivat olla kapeat, leveät kädensijat vievät turhaa tilaa
  • istuinsyvyyden olisi hyvä olla yli 80 cm. En halua vuodesohvaa, mutta sohvalla täytyy silti voida nukkua (voi tulla nimittäin riitoja (me(kin) riidellään) tai sitten joku vieras voi pötkähtää sohvalle nukkumaan).
  • selkätyynyt täytyy olla irrotettavat. Olen valmis luopumaan irrotettavista hupuista, sillä sohvamme väri tulee olemaan suhteellisen tumma, joten sohvaa ei ole tarpeen pestä kovin usein. Koiramme ei myöskään hypi sohvalle, ja olemme onnistuneet tähän asti syömään tosi siististi sohvalla istuessamme. Selkätyynyt täytyy kuitenkin voida tampata ja ottaa tarvittaessa nukkujan takaa pois.
  • sohvan malli on divaani- tai kulmasohva. Pitkä sivu saisi olla yli 3 metriä ja lyhyempi maksimissaan 2 metriä (ei muuten ihan yleisin koko).
  • sohvan alle tulisi mahtua helposti imuri sekä moppi. Meidän karvainen kaveri tiputtaa karvaa, joten imuroimisen ja lattioiden pesun toivoisi käyvän mahdollisimman vaivattomasti.
  • tärkein kriteeri on mukavuus. Sohvan pitää olla löhösohva, jossa saa ja pitää löhöillä. Sohvan pitää myös näyttää kutsuvalta ja mukavalta muhkeine tyynyineen ja paksuine viltteineen. Haluan, että vieraat eivät pelkää istahtaa sohvalle, vaan ottavat siinä rennon  ja mukavan asennon.
Savoy 2458 sohva kuva: www.vepsalainen.com
Savoy 2458
kuva: www.vepsalainen.com
Colorado
Brandon

Ensimmäiset testi-istuskelut teimme tosiaan viikonloppuna Vepsäläisellä ja ihastuimme kovasti Sitsin sohviin. Näitä käydään katsomassa vielä uudestaan. Natuzzin sohvat ovat laadukkaita, joten heidän mallistoonsa täytyy tutustua ehdottomasti paremmin. Kruunukalusteesta löytyvä Furninovan Vesta on minusta todella hyvännäköinen, vaikkakin siinä on kovin leveät kädensijat. Vestan ja liudan muita Furninovan sohvia käymme siis vielä kurkkaamassa, sen verran moni sohva Furninovan mallistosta kiinnosti.

Vesta sohva kuva: www.kruunukaluste.fi
Vesta
kuva: www.kruunukaluste.fi

Sohvan väristä en osaa sanoa vielä juuri mitään. Sen tosin tiedän, ettei se ole kovin vaalea eikä kovin tumma. Jotain keskiruskeaa, beigeä, harmahtavaa siis veikkaan, vaikka joku kuviollinenkin (kukallinen tai raidallinen) sohva voisi olla aika pähee, ainakin musta. Sohvan metsästys siis jatkuu, ja kunhan päätös saadaan tehtyä ja sohva kotiutuu, niin eiköhän se blogissakin muutamaan kertaan tule vilahtamaan. 🙂


«Vuosi sitten: Brunssi: Asia I (HKI)»

Suositellut

7 Comment

  1. Jännä nähdä mitä kaikkea ihanaa löydätte uuteen kotiin 🙂 meillä oli samat etsinnät käynnissä reilu vuosi sitten kun muutettiin omaan kotiin, melkein kaikki vanhat kalusteet meni kierrätykseen ja saatiin hankkia mm. jättisohva isoon olohuoneeseen. Kyllä on kivaa köllötellä kun on tilaa 🙂

    1. Muakin jännittää mihin kaikkiin huonekaluihin me päädytään. 🙂 Haluja ja ideoita on niin paljon, että tekee kyllä tiukkaa tehdä ne lopulliset päätökset.

      Se me kuitenkin tiedetään, että joku yhtä ihana ruokapöytä pitää saada kuin teillä on! Sen pinta näyttää kaikissa kuvissa niin upealta.. Ah! 🙂

    1. Kiitos linkistä! Muutama uusi vinkki tuolta tulikin. 🙂 Sohva itse asiassa ostettiin eilen, siitä lisää tässä ihan pian myös blogissa!

  2. Kiva postaus! Meilläkin on uuden sohvan hankinta edessä. Myimme vanhan sohvan ennen muuttoa ja nyt käytössä on meidän ”vierashuonesohva”, mikä on kyllä ihana – Valantin Syli-sarjaa. Se vaan on todennäköisesti turhan pieni uuden kodin olkkariin ja kangaskin on valkoinen, mikä ei meille possuille ole parhain vaihtoehto…

    1. Valkoinen ei passa meillekkään.. Sisustuksen miettiminen on kyllä ihan parasta puuhaa. Aika kuluu siivillä ja ihmeen helposti saamme ratkaisuja tehtyä. Sohvakin hommattiin sitten jo eilen, yritän saada postauksen siitä nopsaan aikaiseksi. 🙂

  3. Aika komeat sohvat 🙂

Vastaa