Herra Longfieldin ruokamuisto lapsuudesta: Wienerleike

Moikkeri, täällä on nyt vaihteeksi Herra Longfield kirjottelemassa niinku tosta otsikostakin ehkä jo arvaa. Jos oikein on nokkela, voi otsikosta päätellä kirjoittajan lisäksi sen, että tässä allaolevassa tekstissä käsitellään ruokamuistoa lapsuudesta, joka sisältää asian nimeltä wienerleike.

Ja sellaisesta olisi tosiaan tarkoitus turista. Tämä lapsuuden ruokamuisto -juttu on tai on vissiin ainakin joskus ollut täällä blogien ihmeellisessä maailmassa asia josta on tavattu kirjoitella, Hulilta tästä joskus kuulin ja itselleni tuli aiheesta ensimmäisenä mieleen isipappani tekemät wienerleikkeet, ja niiden kanssa tarjotut hasselbackan perunat.

Wieninleike

Joskus muinaisina talvisodan jälkeisinä vuosina, kun minä olin vielä nuoriherra Holepineroute, äitimuorini oli usein lauantaisin töissä, ja iskä sitten väänsi aina minulle ja siskolleni ruokaa. Usein iskä tekaisi kunnon show-meiningillä jotain vähän spesiaalimpaa ruokaa kun oli viikonloppu ja aikaa ja ruoka on hyvää ja mitä näitä nyt on. En tiedä oliko meillä näitä iskän normiohjeesta poiketen tehtyjä wienerleikkeitä oikeasti niin usein kuin nyt muistan, mutta jostain syystä pääkoppaani on jäänyt hyvin vahva muistijälki siitä että lauantaisin aina ekaksi leikittiin pihalla Turtlesia (mä olin Leonardo, Martina Donatello, Valtteri Michaelangelo ja Hanna Rafaello, Ville oli vanhin ni se oli mestari Tikku) ja sitten mentiin kotiin syömään wienerleikkeitä ja hasselbackan perunoita. Kyllä meinaan maistui aina Bebobin ja Rocksteadyn hakkaamisen jälkeen (ne oli aika usein pihan leikkimökissä juonimassa), varsinkin kun perunat muussasi haarukalla ja laitto sinne sekaan kermakastiketta, ja puristi leikkeen päälle sitruunaa.

Wieninleike

Syömisen jälkeen sitten avattiin valtavan aivojumpan ja valitsemisurakan jälkeen kulloinkin valituiksi tulleet lauantain karkkipussit, jaettiin ne jollain logiikalla kolmeen osaan (iskälle vähemmän, mulle ja Martinalle tasan, plus mulle sen verran enemmän mitä onnistuin Martinalta huijaamaan) ja niitä karkkeja sitten syötiin suurella hartaudella ja vaihdeltiin jos joku ei tykännyt jostain (kahdella vaaleanpunaisella ufo-karkilla sai kolme liitulakua, yhdellä noitapillillä taas yhden jokaisen väristä Jee jee-karkkia). Sit ku karkit oli syöty, mentiin takas leikkii Turtlesia (Silppuri oli vielä jossain, usein se piileksi roskiksen takana hiekoituslaatikossa, tiedättehän sen joka oli jo vähän laho). Jos Silppuri, Krang ja kaikki jalkasotilaatkin oli saatu tapettua jo aamupäivällä, saatettiin poikien kanssa mennä leikkimään Legoilla tai vaikkapa pelaamaan Giana Sistersiä Commodore 64:lla tai Tikua ja Takua Nintendolla, ja jättää tytöt pihalle pomppimaan typerien keppihevostensa kanssa. Ne oli työntäyteisiä päiviä ne.

Eräs viikonloppu sitten käytiin Hulin kanssa iskän luona, ja siellähän oli tarjolla juurikin näitä vähän normaalista poiketen tehtyjä wienerleikkeitä sekä hasselbackan perunoita. Bonus-yllätyksenä oli lisäksi parsaa ja fenkolia. Turtleseja ei nyt tällä kertaa leikitty, Ville ei päässyt ulos ku sillä oli kotiläksyjä ja Valtteri oli kuumeessa, niin ja ne tosiaan asuukin nykyään varmaan jossain satojen kilometrien päässä, mutta ihan yhtä hyvältä ruoka maistui ilman Turtles-tappeluitakin!

Normaalisti kun wienerleikettä tehdään, se liha pyöräytetään eka jauhoissa ja ehkä lisäksi sitä ennen maidossakin, mutta näissä iskän wienerleikkeissä jujuna on se, että jauhot jätetään kaappiin ja lihat pyöräytetään pelkästään kananmunassa ennen kun ne läiskäistään musta- ja maustepippurilla, chilijauheella ja suolalla maustettuun korppujauhoseokseen. Kuorrutteesta ei tällä tavalla tule sellasta irtoavaa, vaan se jämähtää lihaan ja siitä tulee kivan rapea. Siihen päälle kun tosiaan vähän sitruunaa puristaa niin eipä tarvii oikein muuta. Kuvassahan tosin on kapriksia ja anjoviksen korvikkeena silliäkin vielä sitruunan lisäksi ja sit tommonen koivunlehti vai olikohan toi persiljaa, mutta ei niistäkään haittaa ollut. Hasselbackan perunoistakin tuli muussauksen ja kastikkeessa uiton jälkeen yhtä rapsakkaa ja hyvää sössöä kuin aina ennenkin. Siihen kun vielä listaa noi parsat, fenkolin ja jälkkärisysteemit niin olipa hyvää. Tuli vähän nälkä tässä tätä kirjoitellessakin jo.

Wieninleike

Wieninleike


«Vuosi sitten: Viikon treenit Hulin kanssa 2/2»

Suositellut

8 Comment

  1. Nam! Wienerleike on niitä lapsuuden makuja, joita en olekaan maistellut aikoihin…

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kannattaa verestää muistia!

  2. Olipa hauska postaus! Turtles-leikit tuli elävänä mieleen ja tulipa mieleen myös eräs mökkirantaan hukkunut Metalheadkin. Iskän wienerleike on parasta! Munkin muistikuvien mukaan sitä syötiin aika usein, ja mikäs siinä kun se on niin hyvää. Karkkien jakaminen tasan oli tarkkaa puuhaa ja jos sä huijasit multa karkkeja, niin mä kävin kyllä välillä salaa iskän karkkikipolla kun se ei syönyt kaikkea heti toisin kuin me. 🙂 T: Donatello

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Metalheadille kävi niinku niin monelle suomalaiselle juhannuksena. Muistan kanssa että jos karkkeja ei ollut, niin sokerikiposta kun otti pari teelusikallista sokeria ni kyllä silläkin jakso vähän aikaa.

  3. Olipa kiva lukea lapsuusmuistoista 🙂 itsellä wienerleike liittyy vahvasti Saksassa olevaan mummolaan, siellä sitä syödään vieläkin ja syön aina vähintään yhden leikkeen kun menen käymään 😉

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiva jos oli kivaa! Wienerleike on kyllä hyvää, teki sen miten vaan ja missä päin maailmaa tahansa.

  4. Hauska postaus! Tuli ihan omat Turtles-leikit ja karkkipussien jakamiset mieleen… 🙂

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Sulla on selkeästi ollut hieno lapsuus!

Vastaa