Urtekram Nordic Birch

Olen viime kuukauden aikana jaellut ystävilleni, tuttavilleni sekä perheelleni pinkkejä Urtekram Nordic Birch -käsivoiteita. Tai ehkä jaellut-sana on väärä, oikeampi (tai ainakin oudompi) sana olisi buzzannut. Osallistuin Buzzadorin Urtekram Nordic Birch -kampanjaan, jonka tarkoituksena oli testailla luomusertifioituja Pohjolan Koivu -sarjan käsivoiteita. Paketin mukana tuli käsivoiteiden lisäksi kasvovoide, mutta täytynee tässä vaiheessaa tunnustaa, etten ole käyttänyt kasvovoidetta lainkaan. Mun naamalla on tapana alkaa kukkia heti jos vaihdan kasvorasvan toiseen, joten olen uskollisesti käyttänyt tuttuja ja turvallisia Body Shopin kasvovoiteitani.

Urtekram

Käsivoide on sen sijaan rantautunut sekä työpaikalle että kotiin. Pidän siitä, että voide levittyy helposti ja imeytyy nopeasti. Voiteen tuoksusta en aluksi pitänyt, mutta viikkojen kuluessa olen tottunut tuoksuun eikä koivumainen tuoksu enää ärsytä nenääni. Kaikista eniten pidän kuitenkin voiteen purkista – pinkistä purkista jos ihan tarkkoja ollaan. Pinkin purkin väristä olen saanut myös ihasteluita lähes jokaiselta jolle olen purkin buzzannut. Uskoisin käsivoiteen erottuvan kaupoissa parhaiten juurikin sen söden värin ansioista.

Tutkin Urtekramin muitakin tuotteita heidän nettisivuiltaan ja huomasin ilokseni, että purnukoiden pakkaussuunnitteluun on käytettyä paljon aikaa. Valikoimassa on paljon kauniita, värikkäitä ja tavallisista purnukoista erottuvia kosmetiikkatuotteita. Tästä pitää antaa ehdottomasti iso plussa ja päälle vielä papukaijamerkki!

Urtekram

Kuten jo alussa kerroin, Urtekram Nordic Birch -tuotteet ovat saaneet luomusertifioinnin. Voiteissa ei ole käytetty keinotekoisia hajusteita eikä muitakaan ällöttäviä keinoaineita, se on pelkkää plussaa!

Olemme hakeneet inspiraatiota Pohjolan koivumetsistä ja ruiskaunokin miedosta tuoksusta. Yrtit ovat peräisin omasta luomuyrttitarhastamme. Superkosteuttava trio ”sheavoi, iltahelokki- ja manteliöljy” tekevät käsistä yhdessä glyseriinin ja jojobaöljyn kanssa silkinpehmeät ja hyvinhoidetut.

Intohimomme ovat yksinkertaiset, konstailemattomat kosmetiikkatuotteet, jotka ovat luomusertifioituja, vegaanisia ja ilman tarpeettomia kemiallisia aineita kuten parabeeneja tai muita synteettisiä säilöntäaineita. Luonto ja sen voimalliset yrtit ovat kaikkien kosmetiikkatuotteidemme perustana. Näin on ollut jo vuodesta 1972.

Yhteenvetona voisi sanoa, että tuote oli postitiivinen yllätys. Plussaa värikkäästä purkista ja riittoisasta sekä hyvin levittyvästä koostumuksesta. Miinusta tulee vain tuoksusta.Urtekram


«Vuosi sitten: Kahden euron paita»

Suositellut

4 Replies to “Urtekram Nordic Birch”

  1. Tämä sai plussaa meillä luonnollisuudesta.. tuli tarkisteltua putelin tekstejä kun pikkuneiti päätti sitä maistella ihan reilulla kädellä 🙂

    1. Hyvä tietää, että rasvaa voi vaikka syödä pahimpaan nälkään. 😉 Purkki on kyllä niin kivan värinen, että houkuttelee varmasti pikkuneitejä!

  2. Mä tykästyin siihen, että se on suht tuhtia tavaraa, mutta siitä huolimatta imeytyy tosi nopeasti. Toin purnukan työpaikalle ja pistin muut voiteet laatikkoon odottamaan tämän loppumista. 🙂

    1. Kosteuttaa kyllä hyvin ja imeytyy nopeasti, niistä ominaisuuksista mäkin tykkään eniten. Munkin ACOn käsivoide on jäänyt työpaikalla unoholaan, kun käsiin osuu aina pinkki purnukka. 🙂

Vastaa