Herkulliset kesäeväät vaativat tujauksen olutta ja siideriä

Viime torstaina vedimme äitini kanssa Kokkikoulu Espan essut päällemme ja kokkailimme ison kasan herkullisia kesäeväitä Sinebrychoffin järjestämässä super-ihanassa tilaisuudessa siemaillen samalla uusia Golden Capin makuja. Ei ollut muuten yhtään hassumpi iltapäivä!

Kaikki lähti liikkeelle siitä, että Keltaisen keittiön Martina oli saanut kutsun kyseiseen Kesäeväät-tapahtumaan. Hän ei kuitenkaan päässyt paikalle, joten hän välitti kutsun minulle. Jee! Parin sähköpostin jälken olin ilmoittanut itseni sekä herra Longfieldin tähän maukkaalta kuulostavaan tapahtumaan. Herra ei kuitenkaan lopulta päässyt kokkaamaan kanssani, sillä työmatka imaisi hänet mukaansa. Varmaan yli kymmenen kyselyn jälkeen en ollut onnistunut samaan mukaani ketään ystävistäni – kaikki olivat siihen aikaan töissä.. No, äiti pelasti minut ja niinpä me yhdessä kipitimme Laura Ashleyn kautta Espalla sijaitsevan Kokkikoulu Espan tiloihin hieman jännittynein fiiliksin.

Kesäeväät Sinebrychoff Kesäeväät Sinebrychoff

Jännitys kaikkosi kuitenkin heti sisään tullessa. Vastassa oli kasa pirteitä ja iloisia Sinebrychoffin ihmisiä, jotka törkkäsivät käteemme heti juomaa. Minä otin pullollisen ihanan raikasta Lemon soda -siideriä ja äitini samalla lipitti pillillä alkoholitonta omenasiideriä. Golden Capin alkoholittomat siiderit ovat muuten ihan oikeasti siideriä, ne valmistetaan ensin ihan normaalisti alkoholillisiksi juomiksi, joista sitten poistetaan jotenkin omituisesti alkoholi, jolloin pulloon jää alkoholitonta siideriä. Äitini (kuten myös moni muukin paikallaolija) piti tästä uudesta alkoholittomasta omenasiideristä todella paljon. Maku ei ollut kuulemma liian makea vaan maistui ihan oikealle omenalle. Minähän olen siis ompulle allerginen, joten jätin omenaisten juomien juomisen kokonaan väliin.

Mutta tarjolla oli omenaisten juomien lisäksi myös muita uusia makuja! Pirteän pullon sisällä oleva Lemon soda -siideri oli myös tosi nannaa ja ihanan kesäistä, maku oli pullon tavoin pirteä ja sellainen pirskahtelevainen. Voisin niin kuvitella juovani tätä Suomenlinnassa kaverien kanssa piknikillä, tai ihanalla uudella terassillamme – kesä tule jo!

Kesäeväät Sinebrychoff Kesäeväät Sinebrychoff

Tilaisuus alkoi tosiaan siiderin lipittämisellä, jonka ohessa kuuntelimme Golden Capin historiasta (tiesittekö te, että Golden Cap on ensimmäinen suomalainen siideri?), katsoimme videon Golden Capista ja saimme kysellä kaikkia mahdollisia mieleentulleita kyssäreitä. Mulle selvisi mm. se, että uusissa siidereissä on luovuttu lisäaineellisista makeuttajista ja palattu takaisin täysin sokeripohjaiseen makeuttamiseen. Tämä toki nostaa siiderin kaloreita jonkin verran, mutta itse olen silti jossain määrin enemmän sokerin puolella, sillä yhtään ylimääräistä E951:stä en kroppaani halua.

Kun siiderin energiapitoisuuksista alettiin puhua, kysyi eräs leidi aiotaanko siidereissä käyttää joskus steviaa makeutusaineena. Tähän vastattiin niin, että tällä hetkellä stevian käyttö siidereissä ei ole sallittua. Syykin selitettiin, mutta se meni multa jo aika reippaasti yli hilseen. 🙂 Paikalla oli nimittäin ihka oikea kemisti, joka sekoittelee ja tekee siiderien reseptit (hän voisi pitää vähän erilaista reseptiblogia), ja hän kertoi stevian käytön ongelmista, mutta ne puheet menivät multa tosiaan hieman ohi.

Siideritietoiskun jälkeen siirryimme sitten kokkailuhommiin! Vajaa 20-henkinen porukka jaettiin neljään ryhmään, me pääsimme äidin kanssa kanankoipi- ja coleslaw-ryhmään kahden muun henkilön kanssa (joiden nimiä en tietenkään enää muista..). Me otimme äidin kanssa hoitaaksemme savustetut kanankoivet ja ryhmämme muut jäsenet kävivät coleslawin kimppuun (ajattelin salaa, että siinähän silppuatte kaalia ihan kohtuullisen paljon ;)).

Reseptit olivat peräisin Sinebrychoffin yli-ihanalta kikkarapäältä Anikolta ja ne kattoivat alkupalat, pääruoat ja jälkkärit. Resepteissä käytettiin oivallisesti niin Koff Rockia kuin uusia siidereitäkin, meidän kanankoipien marinadiin kaadettiin olutta kun taas lohi-avokado-tacoihin sekä lemon & melon fruity -juomaan lorautettiin sekaan siidereitä.

kesäeväät sinebrychoffkesäeväät sinebrychoff

Kananpoikamme uivat nopeasti makeassa chili-olutkastikkeessa, tosin ne eivät ennättäneet luonnollisesti möllöttää maridanissa kovin kauaa, joten valmiit kananpojat eivät maistuneet niin mausteisilta kuin miltä ne olisivat tarpeeksi pitkän marinoinnin jälkeen maistuneet, mutta kyllä niihin mukavan savuinen paprikan maku oli kuitenkin tarttunut. Kananpoikien ja kirkkaan coleslawin lisäksi osaavien bloggareiden (paikalla oli ainakin söpö Riikka Vatsasekaisin Kilinkolin -blogista) ja toimittajien (ainakin Shaker-lehti oli edustettuna) käsissä valmistui kasa muitakin herkkuja. Alkupaloina herkuttelimme lohi-avokado-tacoilla sekä aasialaisilla katusämpylöillä, joita mun on ihan pakko tehdä myös kotona. Alkupalalautaselle taiottiin myös jämäsalaatti, joka ei maistunut kyllä jämille vaan hervottoman hyvältä voissa paistettuine parsoineen ja retiiseineen.

kesäeväät sinebrychoff kesäeväät sinebrychoff

Pääruoan aikaan pöytään kannettiin meidän savustetut kanankoivet, kirkas coleslaw sekä tajunnanräjäyttävän hyvää pekoni-ranch-kastiketta. Eikä ne pääruoat tähän loppuneet, kanankoipien lisäksi herkuttelimme suussa sulavilla savuribseillä sekä ananassalsalla. Niin ribsit, coleslaw kuin ranch-kastikekin pääsee testiin kotona (kuulemma myös äitini keittiössä).

Itse olin aivan heikkona pekoni ranch-kastikkeen lisäksi ribseihin.. Liha irtosi luista kuin itsestään ja oluinen BBQ-kastike antoi ribseille aivan mielettömän maun. Näitäkin näen popsivani kesäillan tullen oman terassin turvassa ihanassa ystäväporukassa, jossa nauru ja hyvä musiikki pauhaa. Lupaan muuten julkaista reseptejä myöhemmin, ensin pitää odotella vain hieman terassin (ja koko talon) valmistumista, että on joku paikka jossa näillä kesäeväillä voi herkutella ihan kunnolla!

kesäeväät sinebrychoffkesäeväät sinebrychoff

Pääruokien jälkeen lähes jokainen venytteli mahaansa yrittäen tehdä edes vähän tilaa jälkkäreille. Sokerihiirenä odotin ihan kamalan paljon ihka ensimmäisiä whoopie-leivoksiani. Olen miettinyt whoopieiden tekoa jo pitkään, mutta nyt täytyy ryhtyä ajatuksista tekoihin, sillä nämä suklaiset lemon soda whoopiet olivat niin pirtsakan makuisia, että himohan niihin tuli.. Whoopieiden kaveriksi pöytään tuotiin vielä ihana vesimelonidrinkki, joka kulki nimellä lemon & melon fruity. Juoma oli juuri niin kesäinen kuin voi vain kuvitella. Joku pöydässä sanoikin, että juomaa juodessa saattoi jo luulla, että nyt on kesä!

Parin whoopien jälkeen olin revetä liitoksistani. Mutta sehän kertoi vain siitä, että iltapäivä oli enemmän kuin onnistunut ja mukaan lähti kivan lahjakassin lisäksi monen monta uutta herkullista reseptiä! Nyt vain jäädään odottamaan sitä kesää ja terassia. 🙂

kesäeväät sinebrychoff kesäeväät sinebrychoff kesäeväät sinebrychoff


«Vuosi sitten: Ikkunalaudan korvaajat»

Suositellut

12 Replies to “Herkulliset kesäeväät vaativat tujauksen olutta ja siideriä”

  1. Kuulostaa ja näyttää kivalta & maukkaalta iltapäivältä! Noissa bliggaritapahtumissa on hauska, kun voi kuvata sydämen kyllyydestä kenenkään häiriintymättä. Yhdessä tapahtumassa seistiin tuoleilla ja oltiin polvillaan lattialla kamerat käsissä eikä kukaan nähnyt siinä mitään outoa.

    1. Kiitos, sitä se kyllä olikin! Ja puhut niin totta tuosta valokuvaamisesta. Oli aivan ihana huomata, että kamerat räpsivät jatkuvasti kuvia ja kameran kanssa ihan sulautui joukkoon. Pöydässäkin kuvia räpsittiin vaikka kuinka, mutta se ei keskeyttänyt kenenkään syömistä tai puhetta. Loistavaa! 🙂

  2. Mah-ta-vaa!! Kuulostaa niin ihanalle, että saatan parkkeerata teidän tontille jo odottelemaan talon ja terassin ja tarjottavien valmistumista 😉
    Mä muistelin, että ensimmäinen siideri mitä kaupasta löytyi oli Woodpecker, mutta se ei olekaan suomalainen (jonka sain tietää juuri äsken googlelta..). Hassuja teinimuistoja tuo nimi kuitenkin tuo mieleen 🙂

    1. Eikö?! Ja arvaa ketkä istuvat meidän terassilla heti kun se saadaan pystyyn? 😉

      Mä muistan vaan, että ensimmäinen alkoholillinen juomani olisi ollut vaniljasiideri. Sen merkistä ei ole mitään muistikuvaa, mutta kyllä kolmella sellaisella sai jo kivan teinikännin aikaan. 🙂

  3. Jee, tätä postausta mä olenkin jo odottanut! Ja kylläpä muuten vaikuttaa kivalta tapahtumalta. Onneksi pääsitte äitisi kanssa paikalle. Ensi vuonna sitten ehkä minäkin. 🙂

    1. Mä vähän salaa toivon, että saisin kutsun ensi kerralla ihan itse.. Oli niin kivaa. 🙂 Ja sitten voitaisiin mennä vaikka yhdessä, sekin ois kivaa! Kaikki on kivaa!

  4. Oispa jo kesä ja terassikelit! alkoi siiderihammasta kolottaa 😉 tosi kivalta kuulosti tuo tapahtuma ja mielettömän herkullisia ruokia saitte syödä ja kokkailla. NAM!

    1. Älä muuta sano! Lämmön ja kesän kaipuu on kyllä ihan mieletön.. Oli kyllä superherkullisia juttuja tarjolla. Just nyt tekisi mieli aasialaisia katusämpylöitä ihan tajuttomasta.. 😛 Voisin syödä ne mieluiten vaikka Aasiassa. 😉

  5. Nimetön says: Vastaa

    Espan kokkikoulun palvelu oli ensiluokkaista. Pääkokilta ja muilta työntekijöilta kysymyksiin sai aina auttavan vastauksen ja ruoanlaitossa likaantuneet astiat vietiin pois sitä mukaan kun keitokset edityivät. Se idea, että voisi viettää tällaisen ruoanlaitto-ruokailutilaisuuden Espan kokkikoulussa työtiimien tai ystävien kanssa tilauksesta, on toteuttamisen arvoinen. Paljonkohan maksaisi tuollainen tilaisuus samankokoiselle seurueelle kuin missä olimme? Olisin ihan halukaskin sellaisen järjesämään. Hyviä työntekijöitä kummallakin ”firmalla” oli. Oli myös kiva löytää hyvänmakuinen alkoholiton siiderijuoma, jota voi tilata kodin juhliin autolla tuleville ja niille, jotka haluavat 0,0% 4,7%:n sijasta.
    Terveisin, avartavasta kutsustä kiittäen, Omppu-äiti.

    1. Tulipas tässä iso kasa hyviä asioita ylös! Kiitos äiti. 🙂

      En osaa yhtään sanoa hintaa tuollaiselle kokkaustilaisuudelle, mutta kurkkaa Kokkikoulu Espan sivuille tai pirauta heille. Ehkä sun synttärit pidetään kesällä tuolla? 😉

  6. heiii! reseptejä kehii 😉 ainakin ranch kastikkeen ja kesäisen drinkin! 🙂

    1. Malttia malttia, eihän vielä ole edes kesä. 😉 Ranch-kastiketta lupaan kyllä tehdä jo ennen kesää, mutta ennen sitä voit kurkata joitakin iltapäivän aikana kokattuja reseptejä SoapOpera-blogista, http://www.soupopera.fi/2013/perinneherkkua-saisiko-olla/.

Vastaa