Täytetyt suklaamunat

Tämän värikkäämpää tai herkullisempaa postausta ei voi pääsiäisen alla olla! Täytettyjen suklaamunien reseptin repäisin jostain ulkomaalaisesta blogista jo reippaasti yli vuosi sitten. Munia piti tehdä jo viime pääsiäisenä, mutta silloin sopivaa aikaa ei vain löytynyt, joten kokkailu jäi täksi vuodeksi.

Täytetyt suklaamunat

Tein nämä makoiset suklaamunat valmiiksi jo lauantaina, sillä niillä on tarkoitus herkutella palmusunnuntaina herran kotiintulon jälkeen. Saan ihanan herra Longfieldin parin viikon työmatkan jälkeen taas kotiin ja aikamoisessa hymyssä taittui koko lauantai. Vielä en ole harmaalle karvaiselle kaverille kertonut herran paluusta mitään, sillä koiramme tuppaa sen jälkeen nököttämään ulko-oven edessä odottamassa taksin saapumista oven eteen. Hauska kaveri toi harmaa karvainen kaveri.

Tein alkuperäisen reseptin lisäksi suklaamunille myös toisen täytteen, jossa käytin vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, sitruunarahkaa sekä soseutettua persikkaa. Ajattelin itse pitäväni siitä enemmän ja tein herraa varten sitten valkosuklaisen täytteen, sillä hän pitää valkosuklaata kovin paljon (musta valkoinen suklaa ei ole edes suklaata). Herkullisilta molemmat munat kyllä maistuivat – olihan mun pakko maistella niitä molempia jo etukäteen.

Täytetyt suklaamunat

Kuvissa näkyy muuten vain sitruuna-vaniljatäyte, sillä valkosuklaatäytteen piti antaa kovettua jääkaapissa aika kauan. En sitten tuttuun tapaani malttanut olla ottamatta kuvia heti uudella objektiivillani, joten valkosuklaiset munat uupuvat kuvista. Voin kuitenkin paljastaa, että täyte on aivan samannäköistä kuin kuvissa näkyvä sitruuna-vaniljatäyte. Ainoastaan valkosuklaisen täytteen rakenne on hieman kovempi johtuen monen tunnin möllöttämisestä jääkaapissa.

Täytetyt suklaamunat

Täytetyt suklaamunat

  • suklaamunia
  • värikkäitä karkkeja koristeluun
  • 1 annos valkosuklaatäytettä (kts. ohje alla)
  • 1 annos sitruuna-vaniljatäytettä (kts. ohje alla)

1. Leikkaa varovasti suklaamunan kärjestä pala pois terävällä veitsellä. Poista mahdollinen yllätyslelu ja heitä se avaamatta roskiin tai anna lapsille.

2. Aseta munat esim. kananmunien kennoon tai munakuppeihin.

3. Laita täytettä pursotinpussiin ja pursota suklaamunien sisään piripintaan asti.

4. Koristele lopuksi värikkäillä karkeilla ja laita munat sen jälkeen kovettumaan hetkeksi jääkaappiin.

5. Syö sormin tai asiallisesti pienellä lusikalla (mä popsin törkeesti sormin).

Valkosuklaatäyte suklaamunille

  • 1 munanvalkuainen
  • 25 g sokeria (n. 2 rkl)
  • 50 g valkoista leivontasuklaata
  • 75 ml kuohukermaa
  • 20 ml (rasvatonta) maitoa

1. Sekoita kulhossa munanvalkuainen ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

2. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita sulan suklaan joukkoon maito.

3. Vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita sen jälkeen ensin munavaahto suklaaseen ja lisää lopuksi varovasti kermavaahto. Sekoita tasaiseksi.

4. Anna kovettua jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

Sitruuna-vaniljatäyte suklaamunille

  • 2,5 dl Valion vaahtoutuvaa 9% vaniljakastiketta
  • 250 g sitruunatuorejuustoa
  • n. 1-2 tl vaniljasokeria
  • 1 pieni tölkki puolikkaita persikoita

1. Vispaa vaniljakastike ja sekoita sen jälkeen tuorejuusto sekaan.

2. Soseuta persikanpuolikkaat sauvasekoittimella (älä kaada sokerilientä mukaan).

3. Sekoita persikkasose tuorejuuston sekaan. Mausta tarvittaessa vaniljasokerilla (mun mielestä vaati reilun teelusikallisen vaniljasokeria).

Huom! Tästä määrästä tulee ihan kamalasti täytettä, jota menee suklaamuniin todella vähän. Kannattaa siis tehdä paljon pienempi annos jos ei meinaa käyttää täytettä mihinkään muuhun. Itse ajatellin pyöräyttää lopusta juustokakkumaisen kakun. Kakun resepti tulee blogiin mikäli se onnistuu.

Täytetyt suklaamunatTäytetyt suklaamunat

Vinkki!

  • Yritä etsiä kaupasta suklaamunia, joissa ei ole sisällä yllätyslelua. Yllätyksettömien munien rikkominen on helpompaa eikä niistä tarvitse irroittaa niin isoa palaa, jotta saisi yllätyslelun pois munan sisältä rikkomatta sitä.
  • Itse pidän eniten jääkaappikylmistä suklaamunista, joten annoin omien munieni kovettua täytteineen päivineen jääkapissa aika monen tunnin ajan.
Suositellut

9 Comment

  1. Mahtava idea täyttää suklaamunat itse! pitäisiköhän sitä aktivoitua itsekin tässä asiassa, voisin tehdä pari hauskaa suklaamunaa kummilapsille (ja itselle kans!) pääsiäisen kunniaksi 🙂

    1. Aktivoidu ihmeessä! Tää kävi aika ripeästi, mutta suosittelen pursottimen käyttöä, tekee hommasta paljon siistimpää. Ja jos haluaa päästä tosi nopeesti niin tekee täytteen, jota ei tarvitse jähmetyttää jääkaapissa.

      Aurinkoista (ja toki myös herkullista) palmusunnuntaita! 🙂

  2. Hauska idea! Sain pursottimia Eskimolta kotona jo olleiden lisäksi, joten työkalutkin löytyvät.

    1. Nyt sitten vain hommiin! Näitä ehtii nauttia vielä ensi viikolla kun pääsiäinen on oikeasti täällä. 😛

  3. Ihan mahtava idea! Pitää kokeilla tehdä muutama tuollainen pääsiäiseksi, luulen että lapsetkin tykkäisi vaikkei leluja olekaan 😀

    1. Mäkin tykkäsin tästä ideasta kovasti. Ei tule vedettyä suklaamunia ihan niin kamalaa tahtia kun sisällä on myös jotain popsittavaa. 😛 Ja nämä maistuvat varmasti niin aikuisille kuin lapsillekin, menevät musta jopa ”hienona” jälkkärinä pääsiäispöydässä.

      Kannattaa muuten ostaa muutama ylimääräinen muna, mulla meni pari rikki kun yritin leikata munan päätä pois (kuulostaapas kaameelta).. 🙂

  4. Kyllä pääsiäisenä tämä vetelee sokerihumalat tämän postauksen lukemisen jälkeen. Nam! 🙂 Ihania kuvia!

    1. Hahah! 😀 Erityisen mukavia humaltumisen hetkiä sitten vaan sinne!

Vastaa