Tontilla alkoi tapahtua

Otetaanpas tässä välissä pieni katsaus meidän rakennusurakkaan (lue: rakennuttamisurakkaan). Muuttopäivä lähestyy ja vain vähän reilun kahden kuukauden päästä meidän pitäisi kantaa kamat uuteen kotiin. Tuntuu niin käsittämättömän hurjalta, varsinkin kun tontilla ei ollut puunkaadon lisäksi tapahtunut vielä tämän viikon maanantaina mitään.

Tiistaina alkoi kuitenkin tapahtua! Tontille ilmestyi iso keltainen kone (noloa tunnustaa, mutta en edes tiedä mikä tollaisen ison keltaisen koneen nimi on..), joka aloitti hommat tiistaiaamuna. Kävin tontilla töiden jälkeen heti tiistaina ja ihmeitä maatyömies oli saanut jo päivässä aikaan. Puut olivat kauniisti pinossa, tontin pintamaata oli raavittu paljon ja isoimpia kiviä ja kantoja oli nosteltu ylös.

Maatyöt meille tekee Lauri Korkkinen, jonka kanssa hommat on saatu sovittua sutjakkaasti ja työt on tähän asti tehty enemmän kuin ripeästi. Tosin tämänkaltaista palautettu olimme Laurista kuulleet jo etukäteen, joten hyvin luottavaisin mielin olemme maatöiden osalta olleet.

Maatyöt Lauri Korkkinen

Herra Longfield matkailee vielä tämän viikon töiden takia, joten olen ollut pari viikkoa tonttiasioiden kanssa oman pääni varassa. Herra Longfield on ihan toisella puolella maapalloa, ja häntä on hirmuisen vaikea tavoittaa pitkien työpäivien, pitkien ajomatkojen, erittäin huonojen kuuluvuuksien ja ison aikaeron takia. Ja kun sen muutaman minuutin hänen ääntään päivittäin kuulee, ei silloin oikeasti jaksa jauhaa mitään talojuttuja – silloin tahtoo vaan lätistä kaikkea suloista ja söpöä ja potea samalla kovaa ikävää.

Olen siis näiden parin viikon aikana lähetellyt ties kelle ukkeleille kummallisia sposteja liittyen juurikin maatöihin ja muihin tosi kummallisiin ja vieraisiin asioihin. Ja älkää nyt pliis ajatelko, etten ole tehnyt meidän urakan eteen mitään ja leideillyt vain vieressä! Mulla on omat vastuualueet ja mm. nämä maatyöhommat ovat kuuluneet herran vastuihin.

Maatyöt Lauri Korkkinen

Seuraavien viikkojen aikana tontilla siis kaavitaan maata, tuodaan uutta maata tilalle, viedään puita ja oksia pois, siirretään isot kivet tontin reunaan säilöön, aletaan porata maalämpökaivoa ja eiköhän jossain välissä tontille vedetä myös sähköt ja sen jälkeen alkaa perustusten teko. Jos olen yhtään kartalla perustusten teko tulisi alkaa viikolla 16 ja viikolla 20 talopaketti saapuu tontille isoilla rekoilla Oravaisista asti. Ajatelkaa, että niissä talomoduuleissa on valmiina jopa tapetit seinissä. 🙂 Tontille tulon jälkeen moduulit ”vain” kiinnitetään yhteen ja sitten me muutetaan sisään. Ainoa asia joka tehdään vasta paikan päällä on takka, josta olen kertonut tarkemmin jo aiemmin. Täytyy sanoa, että voi olla aika upea fiilis sytyttää takka ensimmäistä kertaa ja valahtaa uuden sohvan (ja vanhan herra Longfieldin) syleilyyn ihailemaan omaa takkaa. ♥

Oli muuten tosi outoa huomata kuinka hyvin jättimäinen lumikerros on estänyt maan jäätymistä. Kävelin tontilla keskiviikkona ja multainen maa oli aivan sulaa. Se oli tosi outoa. On siis oikeastaan onni, että lumi on pysynyt maassa koko talven aina marraskuun alusta asti ja estänyt maata routimasta. Lucky us!

Huomenna perjantaina eräs tuttava tulee hakemaan puita tontilta joten saan hyvän syyn mennä taas ottamaan projektin edistymiskuvia paikan päälle. Tää on kuulkaas aika hurjaa hommaa!

Maatyöt Lauri Korkkinen


«Vuosi sitten: Viinilasillinen mustikkapehmistä»

Suositellut

2 Replies to “Tontilla alkoi tapahtua”

  1. Nimetön says: Vastaa

    Tästä eteenpäin kannattaa käydä tontilla usein ja ottaa kuvia! Maahan pannaan kaikki viemäriputket, sadevesikaivot (kaivojen pohjalle kunnon ”tulpat”
    !), vesiputket johdetaan taloon, salaojitus laitetaan kuntoon (pyytäkää tekin tuplaputket, ei maksa lisää kuin muutaman kympin; varmistaa ajan kuluessa että salaojitus toimii!), sähköt vedetään työmaasähkökaappiin (kai otitte sellaisen jonka voi laittaa myös talon seinään?) ym. Meiltä jäi kuvat ottamatta näistä asioista ja se harmittaa.. vähän.

    1. Sun luettelemat asiat kuulostavat just sellaisilta jotka ovat pyörineet viime viikkoina mun sähköpostissa. 🙂 Noi tuplasalaojaputket varmistan vielä vastaavalta mestarilta, jotain juttua niistä jossain välissä kyllä oli. Kiitos kun muistutit!

      Sähkökaappi löytyy vielä meidän varastosta. Raahataan se tontille heti kun sitä siellä tarvitaan. Kyseessä on just tollainen kaappi, joka tulee myöhemmin talon seinään kiinni. Ja kuvia olen räpsinyt lähes joka päivä ja samaa on tarkoitus jatkaa koko urakan ajan. Tontti sijaitsee tosi kätevästi työmatkan varrella, joten sinne ei tarvitse erikseen edes koukata.

      On tää aika hurjaa ja tontilla tapahtuu kauheasti joka päivä!

Vastaa