Bellevuen haudutettu karhunpaisti

Viime viikon lauantaina juhlistimme veljenpoikani 5-vuotisjuhlia Vantaalla. Tarjolla oli kaikenlaista mahdollista Angry birds –ruokaa (lue: herkkuja), donitseja, kakkua, karkkeja ja limua. Angry birds -herkkujen lisäksi söimme herkullisia kananmunaleipiä ja tuulihattuja. Varsin mukava ja herkullinen lauantain aloitus siis.

Iltapäivään kuului herkuttelun ohessa lahjojen avaamista, uusilla leluilla leikkimistä sekä hyvin paljon jonkun autopelin pelaamista. Lähes kaikki juhlijat ottivat omista ajotaidoistaan selvää, ja minutkin nähtiin useaan otteeseen pleikkarin ohjain kädessä olohuoneen lattialla.

synttärit

Meidän piti herra Longfieldin kanssa suunnata synttäreiltä hieman neljän jälkeen kotiin, sillä meillä oli kuudeksi pöytävaraus venäläisessä Bellevue-ravintolassa. Viime viikon lauantaina saimmekin vihdoin käytyä ensimmäisessä Eat Helsinki 2013 –kirjan ravintolassa, enää olisi yksitoista ravintolaa testaamatta.

Kerroin tästä erityisen ihanasta pienestä vihreästä kirjasta teille jo aiemmin. Kerrataan kuitenkin sen verran, että kyseessä on kirja jolla saa kahdestatoista Helsingin huippuravintolasta toisen pääruoan ilmaiseksi. Saimme kirjan joululahjaksi Oxygenol-pariskunnalta ja taidan olla edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli yksi parhaimmista joululahjoistamme!

Lauantaina suunnistimme siis mukavien synttäreiden jälkeen kohti Katajanokkaa. Ravintola Bellevue on perustettu vuonna 1917 eestiläisen Grigori Pawlowin toimesta, ja vuodesta 1922 ravintola on nököttänyt samalla paikalla Rahapajankatu 3:ssa. Aivan ravintolan lähellä on upea Uspenskin katedraali, josta kävimme tietenkin nappaamassa muutaman kuvan ravintolaillan päätteeksi.

Uspenskin katerdraali

Hiihtolomaviikon takia ravintola oli lähes tyhjä, ja meidän lisäksemme muita pöytäseurueita oli paikalla viitisen kappaletta, jotka hukkuivat isoon ravintolaan lähes kokonaan. Meistä ainakin tuntui kun olisimme olleet isossa ravintolasalissa aivan kahdestaan seuranaan vain taustalla soiva klassinen venäläinen musiikki. Palvelu toimi upeasti, ja meitä palvelleelle naispuoliselle tarjoilijalle voisin antaa ison papukaijamerkin!

Olimme päättäneet herra Longfieldin kanssa jo etukäteen, että tilaamme ravintolan kalleimman annoksen, mikäli vain saisimme niitä kaksi yhden hinnalla (täytyyhän tarjouksesta ottaa kaikki hyöty irti). No ei me nyt oikeesti tilattaisi ihan huviksemme kalleinta annosta, mutta Bellevuen kallein annos sattui olemaan karhua, ja ei sellaista tule joka päivä tai joka ravintolassa vastaan. Iloksemme Bellevuen tarjoilija kertoi hymyillen, että saisimme kaksi 69 euron hintaista pitkään haudutettua karhunpaistia pienen vihreän kirjasen avulla yhteishintaan 69 euroa. Jee, tarjoukset ovat parhaimpia!

Karhun kaveriksi päädyimme tilaamaan tarjoilijan suosittelemaa argentiinalaista punaviiniä, joka sopi mahtavan makuisen karhunlihan kaveriksi oikein hyvin. Ennen karhunpaistien saapumista pöytään, herkuttelimme taivaallisella saaristolaisleivällä, jossa oli mukana muistaakseni rusinoita ja joitakin toisia sattumia. Nam!

bellevue

Ja lopulta se hetki sitten koitti. Pöytäämme kannettiin kaksi valurautaista astiaa, joiden päällä oli isot ja mahtavasti kohonneet voitaikinalevyt. Tarjoilija nosti kuuman lautasen päälle taitavin ottein voitaikinalevyn, ja sen sisään hän alkoi lapata isoja karhunlihapaloja. Olin etukäteen ajatellut, että annos sisältää arvokasta karhunlihaa hyvin vähän, mutta näin ei käynyt. Tarjoilija nosteli lihapaloja valurautaisesta astiasta aina vain lisää ja lopulta hän sanoi, että loput voi nostella itse lautaselle. Mun oli pakko tässä vaiheessa kurkistaa mustaan astiaan ja siellä oli ihan totta lihaa vielä lisää. Mututuntumalla sanoisin, että karhunlihaa oli annoksessa ainakin kahden normaalikokoisen häränlihapihvin verran.

Bellevue

bellevue

Voitaikinan ja lihan lisäksi tarjoilija toi pöytäämme vielä astian, jossa oli paahdettuja uunijuureksia sekä hapankaalia (jos en ihan väärin muista). Kaali ja juurekset olivat hirmuisen hyviä, ja taitaa kuulkaas olla niin, että meillä tullaan jossain välissä kokkaamaan kaalista vaikka mitä. Söin töissä tällä viikolla kaksi kertaa kaalilaatikkoa, ja se oli käsittämättömän hyvää. Kuinka hyvää laatikosta saisikaan jos työpaikkaruokalakin saa sen maistumaan törkeen hyvältä?! Mutta palataan takaisin siihen karhunlihaan.

Karhunliha oli mureaa, todella mureaa. Itse lihan maku ei poikennut suuresti mistään muusta tosi mureasta lihasta, itse en olisi osannut erottaa sitä karhunlihaksi jos en tietäisi sen olleen sitä. Liha oli siis mureaa ja suli suussa. Annos oli kokonaisuutena taivaallinen, ja suurin syy upeaan makuelämykseen oli ehdottomasti kastike/liemi, jossa karhunlihapalat möllöttivät. Liemen maussa maistoin eniten siirappia, pippuria sekä jotain uutta – se oli just sitä karhua! Huh, sanon minä. Kun haarukkaan nappasi lihanpalan, palan voitaikinalevyä, kasan kaalia ja dippasi sen vielä liemeen oli suussa aika moiset bileet. Laskin aterimia niin usein kuin pystyin, sillä en ihan totta olisi halunnut lopettaa syömistä. Olin jopa niin ahne, että lusikoin valurautaisen astian pohjalta kaikki liemet aterian päätteeksi (sekä omastani että herra Longfieldin). Mutta kyllä ton hintaisesta annoksesta saa nauttia ihan viimeiseen pisaraan asti!!

Bellevue

Jälkkäreitä meihin ei mahtunut, vaikka menussa ollut ”armenialainen suudelma” kuulosti liian söpöltä ollakseen totta. Kotimatkalla meille kuitenkin iski makeannälkä, ja saatoimme ajaa Makuunin kautta kotiin, en muista enää ihan varmasti. 😉

Ja tiedoksi muuten teille, jotka ihmettelette miten ennätän kirjoittamaan näitä postauksia päivittäin, tämäkin postaus kirjoitettiin eilen kampaajanpenkissä istuen. En ole siis ihmemies Intiasta, tuppaan vain käyttämään luppoajan hyvin tehokkaasti. Niin ja tänään on vihdoin perjantai ja maaliskuu – kevät tulee!!


«Vuosi sitten: Brunssi: Bistro O Mat (KKN)»

Suositellut

8 Comment

  1. Bellevue on ihana paikka, romanttinen ja tunnelmallinen! Tuo kirja on kyllä hyvä diili, varsinkin karhusta.

    1. Totta! Meillä kävi kyllä hyvä mäihä kun ravintola oli melkein tyhjillään, lisäsi romanttista fiilistä entisestään.

      Mä jo ihan tosissaan yritin ehdottaa herralle, että ostettaisiin meille toinen samanlainen kirja, että päästäisiin syömään karhua uudestaan. 😉 En onnistunut valitettavasti vakuuttamaan herraa.. Höh!

  2. Bellevuessa kävin yhteen aikaan monta kertaa vappulounaalla.

    Karhu jäisi itseltäni väliin; olen nähnyt pari kertaa Sulo ja karhut-ohjelman…

    1. Juuso-karhu on aivan ihana! <3 Onkohan se herännyt jo talviunilta? Täytyykin käydä katsomassa.

      Onneksi Juuso ei tullut mieleen Bellevuessa! Tosin karhuja ei teurasteta ruoaksi, joten ihan hyvällä omallatunnolla pistin karhua poskeeni.

  3. Hmm.. nyt alkoi Bellevue kiinnostaa! pitää laittaa ravintolalistalle 🙂

    annemi / 52 weeks of deliciousness

    1. Sinne vaan karhua popsimaan! Tosin en kyllä itse maksaisi annoksesta täyttä hintaa, vaikka se törkeen hyvää olikin. Taisi siis jäädä sellaiseksi once in a lifetime -kokemukseksi. Ellen sitten hommaa toista Eat Helsinki 2013 -kirjaa. 😉

  4. Tuolla karhuannoksen hinnalla kirja maksoi itsensä takaisin jo moninkertaisesti. Hyvä diili. Mitkä ovat ne muut ravintolat siinä?

    1. Totta! Ehkä se toisen kirjan ostaminen ei olisi yhtään huono idea. 🙂

      Kirjan muut ravintolat ovat A21 Dining, Aito, Bistro Helsinki 15, Grostek, Helmi, Kitchen&Co, Kuu, Lasipalatsi, Lehtovaara, Lyon ja Rivoli.

      Ei siis yhtään huono valikoima. 🙂

Vastaa