Hummerinkuorikeitto

Suurin osa varmasti muistaa, että meillä syötiin ystävänpäivänä alkuruoaksi hummeria. Herra Longfield kirjoitteli viime viikolla postauksen hummerin valmistamisesta kotosalla ja nyt olisi aika kirjoitella viimeinen postaus liittyen ystävänpäivänä syötyyn hummeriin.

Hummerinkuorikeitto

Yhden hummerin lihoista riitti hyvin syötävää kahdelle aikuiselle, ja erityisen hyvin yhden hummerin kuorista riitti syötävää samaisille kahdelle aikuiselle. Ystävänpäivän jälkeen meillä kokkailtiin tujua hummerinkuorikeittoa, jonka lopullinen resepti yhdisteltiin parista eri reseptistä. Yhden reseptin saimme appiukolta, ja toisen bongasin Viinimaan nettisivuilta. Appiukon reseptissä minua kauhistutti suuri öljyn, rasvan ja viinin määrä, joten päätimme keventää keittoa mukailemalla appiukon reseptiä Aki Wahlmanin reseptillä.

Nimesimme oman reseptimme hummerinkuorikeitoksi, vaikka google taitaa tuntea keiton paremmin rapukeittona. Meillä oli kuorina kuitenkin hummerin kuoria, ja onhan hummeri nyt vähän eri luokkaa kuin tavalliset ravut, joten keitto ansaitsee ehdottomasti hieman aatelisemman nimen. 🙂

Hummerinkuorikeitto

Kuten jo mainitsin, tässä keitossa oli potkua! Lisäsin rapuliemeen puolikkaan tuoreen chilin siemenineen kaikkineen, ja valmis keitto oli kyllä napannut vaatimattomasta chilistä makua hirmuisen paljon. Itse pidin tulisesta mausta tosi paljon, mutta mikäli chili ei kuulu lempimausteisiisi, suosittelen ainakin putsaamaan tuoreesta chilistä siemenet sekä valkoiset osat kokonaan pois.

Herkullisen keiton kaveriksi teimme Sara La Fountainin reseptillä parmankinkkukierteitä, joita nähdään tosi usein meidän keittiössä keittopäivinä. Tällä kertaa unohdimme voidella kierteet munalla ennen parmankinkun kiertämistä taikinan ympärille, joten kierteet eivät näyttäneet ihan niin hyviltä kuin normaalisti. Maku oli kuitenkin tuttuun tapaan maukas, ja sehän se pääasia taitaa kuitenkin olla.

Hummerinkuorikeitto

Hummerinkuorikeitto
(2 tosi isoa annosta)

Hummeriliemi

  • iso nokare voita
  • iso loraus oliiviöljyä
  • 1-2 salottisipulia
  • 1 kpl yksikyntinen valkosipuli
  • 3-4 porkkanaa
  • puolikas chilipalko
  • 2 tl kuivatettua rakuunaa
  • 2 kpl laakerinlehteä revittyinä
  • hummerin kuoret ja jalat
  • pieni pullo kuivaa valkoviiniä (n. 2-3 dl)
  • n. 4-6 dl vettä
  • 1 lihaliemikuutio

1. Kuori ja siisti hummerin kuoret poistamalla kaikki sisälmykset ym. ylimääräiset härpäkkeet. Älä heitä jalkoja pois, nekin viskotaan liemen sekaan keittymään.

2. Sulata voi ja oliiviöljy kuumaksi isossa kattilassa. Silppua sipulit ja kuullota ne voi-öljyseoksessa.

3. Raasta porkkanat ja lisää ne kattilaan chilin, rakuunan ja laakerinlehtien kanssa. Sekoittele.

4. Lisää hummerinkuoret joukkoon. Hakkaa/murskaa kuoria lihanuijalla nelisen minuuttia, jotta kuoret menevät vähän rikki.

5. Lisää kattilaan vielä lopuksi valkoviini, vesi ja lihaliemikuutio (me käytettiin fondueta kun sitä sattui jääkaapista löytymään).

6. Anna seoksen kiehua hiljalleen 30-40 minuuttia välillä sekoittaen. Vettä voi lisäillä tarvittaessa jos sitä haihtuu liikaa ilmaan.

7. Siivilöi liemi. Heitä siivilästä hummerinkuoret roskiin ja kaada muut ainekset (porkkanat, chilit ym. mausteet) takaisin liemen sekaan.

Hummerikeitto

  • 3 rkl voita
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • hummeriliemi (n. 6 dl)
  • 2 dl kermaa
  • 1 pkt jättikatkaravunpyrtsöjä
  • (suolaa)
  • tuoretta persiljaa

1.  Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Kiehauta voi-jauhoseos, mutta älä ruskista. Lisää hummeriliemi porkkanoineen ja mausteineen kattilaan kokoajan hyvin sekoitellen.

2. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita se varovasti keiton sekaan. Soseuta keitto sauvasekoittimella samettisen pehmeäksi.

3. Tarkista suola ja mausteet. Lopuksi sekoita sulaneet jättikatkaravunpyrstöt sekaan ja anna niiden lämmetä keiton seassa muutama minuutti.

4. Jaa keitto lautasille ja koristele persiljalla.

Hummerinkuorikeitto

Appiukon alkuperäisen ravunkuorikeittoreseptin saatte auki linkin takaa pdf-tiedostona. Hänen keittonsa on tosiaan aika tuhti ja pitää sisällään porkkanan lisäksi myös mm. perunaa.

p.s. Älkää muuten unohtako Beloved– ja Peikonpoika-verkkokauppojen tarjousta! Ostosten loppusummasta saa huli koodilla 15 % alennusta helmikuun loppuun asti. Tarkemmat tiedot sunnuntain postauksesta. Shop shop. 🙂


«Vuosi sitten: Kuin kaksi marjaa: Huli ja tapiiri»

Suositellut

4 Comment

  1. Kuulostaa ja näyttää ihanalta.

    Täytyy jossain vaiheessa käyttää jouluksi saamani lahjakortti, jonka voi tilata mm. hummeria. Hummerikeitto kummitellut mielessäni jo pidempään…

    1. Hummerikeitto olisi myös ollut hyvä nimi tälle, mun oli kuitenkin pakko ujuttaa kuori-sana mukaan. 🙂

      Jään innolla odottamaan sen keittopostausta! Ja ennen keittoa pääsette vielä herkuttelemaan hummerinlihalla, sekin oli tosi hyvää. 😛

  2. Varmaankin ihanaa! Mulla on pakkasessa viime vuoden lopussa sinitaskuravun kuorista keitetty liemi,josta pitäisi tehdä jotain.

    1. Oi kyllä oli! Ihanan tulista ja samettisen pehmeää. Nam. 😛

      Liemen voisi tosiaan pakastaa. Ja ehkä ne kuoretkin voisi pakastaa jos keiton tekohommiin ei halua ryhytä heti seuraavana päivänä. Hyvä idea, kiitos siitä!

Vastaa