Herra Longfield työmatkailee: Ostroleka, Puola

Moikkista koikkista.

Huli tuolla jossain jo mainitsikin, että sain jokin aika sitten puhelun jossa minua suurinpiirtein rukoiltiin tulemaan Puolaan niin pian kuin mahdollista, siellä oli puhelun mukaan lähestulkoon Tshernobylin tasoinen katastrofi tapahtumassa jollen äkkiä tulisi paikalle käsiäni heiluttelemaan ja numeroita kirjoittelemaan. No, tilanne ei loppujen lopuksi ollut ihan niin dramaattinen, ei oikeastaan sinne päinkään, mutta tulipa sentään käytyä taas Puolassa, ja vielä oikein Ostrolekassa asti!

puola

Ostroleka sijaitsee semmoinen sata kilometriä Varsovasta pohjoiseen, ja siellä ei ole mitään. Ehkä juuri siksi se on jotenkin kierolla tavalla sympaattinen paikka. Viime syksyllä Ostrolekan kaupungin lähellä sijaitsevan liikenneympyrän viereen avattiin niinkin ihmeellinen paikka kuin McDonalds, ja avajaisviikkona siellä oli varmaan kaupungin kaikki asukkaat paikkaa ihmettelemässä. Ruuhkat oli aika käsittämättömät, ja uunituoreilla parkkipaikoilla oli useita busseja joilla läheisten koulujen innosta kihiseviä lapsia oltiin paikalle tuotu. Siellä sitä sitten mokellettiin kuorossa konsonantteja ja ihmeteltiin että mikä on Big Mac ja miksei täältä mistään saa raakaa kaalia ja punajuuria. Puolalaiset on niin symppiksiä.

Puola

Puolaan olen USA:n jälkeen tainnut tehdä eniten työmatkoja, ja olen vuosien saatossa alkanut tykkäämään maasta ja varsinkin sen asukeista aika paljon – käytiinhän me  myös vapaa-ajalla Hulinkin kanssa maahan tarkemmin tutustumassa. Puolaa on viime vuosisadan aikana potkittu urakalla päähän, milloin oikealta ja milloin vasemmalta, ja maassa näkyy yhä varsinkin pitkät kommunismin ajan aiheuttamat haavat – ei kai esimerkiksi vaikkapa Ostrolekaan vuonna 2012 perustetun McDonaldsin aiheuttamaa paikallista hysteriaa voi muullakaan selittää.

Mutta onneksi Puola ei ole tätä nykyä natsien tuhovimman kohde numero 1 tai osa Neuvostoliittoa, vaan EU:n jäsen. EU näkyy Puolassa monessa paikassa: viime aikoina Puolassa on alettu peruskunnostamaan vanhoja teitä, lentokenttiä ja satamoita ja myös tekemään kaikenlaista uutta ja mukavaa, kuten esimerkiksi McDonaldseja. Lähes kaikissa rakennustyömaasta ilmoittavissa kylteissä komeilee aina jossain nurkassa EU:n lippu, joka tarkoittaa sitä että siihen nimenomaiseen rakennushankkeeseen on saatu tukea EU:lta. Jos olisin Timo Soini niin voisihan siitä ottaa nokkiinsakin, tyyliin että siellä ne nyt minun ja muiden suomalaisten rahoilla tekee teitä Gdanskin ja Lodzin välille, ja kunnostavat Chelmnon kirkkoa, ja samaan aikaan Suomessa vanhukset syö kissanmakkaraa ja kettuja viljellään ja mistä sitä nyt milloin valitetaankin. Mutta niinku sanoin, Puolaa on niin urakalla pistetty lähihistoriassa turpaan että jos he nyt kerrankin ovat hyötyvänä osapuolena jossain niin minua henkilökohtaisesti se ei haittaa yhtään. Ja jos saa valita, niin ennemmin antaisin omat roposeni sitten vaikka jonkun puolalaisen pikkukylän kirkon katonkorjaukseen kuin vaikkapa espanjalaiselle pankille, joka lainaa (eli antaa) rahat jalkapallojoukkueelle jotta siellä pelaava portugalilainen saa 100 000 euron suuruisen korotuksen viikkopalkkaansa jottei se enää mököttäisi maalin tehdessään.

Puola siis menee koko ajan eteenpäin, ja jo muutamassakin vuodessa muutos on ollut ihan huomattava. Silti maassa tulee vieläkin törmättyä aika absurdeihinkin tilanteisiin. Erään läntisempään Puolaan suuntautuneen työmatkan aikana päätin yksi päivä lähteä tehdasalueelta ulos, ja ajoin läheiseen Swiecien kaupunkiin syömään. Pyörin kaupungin katuja aikani, ja yritin tavata liikkeiden ovien päältä puolankielisiä sanoja, josko niistä joku olisi ollut sen verran tuttu että olisin ymmärtänyt kyseessä olevan ruokapaikka. Sellaista ei kuitenkaan tullut ihan heti vastaan, ja olin jo hyvän tovin ajanut autolla pitkin poikin kunnes viimein löysin kyltin jossa luki jotain ”Tschbyregrf Dzywergh Kebab”, ja tajusin että tuoltahan sitä nyt saa oikein puolalaista kebabia, sinne heti. Parkkeerasin auton ja astuin ovesta sisään, ja reipas myyjätyttönen mökelsi jotain konsonantteja iloisesti hymyillen, vissiin toivotti tervetulleeksi tai jotain. Nyökkäsin myyjälle ja aloin ihmettelemään tiskin yllä olevaa ruokalistaa. Kaikissa annoksissa oli yksi sana jonka ymmärsin, ja se oli Kebab, loput sanat oli sitten jotain mystisiä viritelmiä joissa oli paljon z-, k- ja c-kirjaimia ja loppujen kirjainten päälle oli vedetty jotain viivoja ja heittomerkkejä. Normaalia puolan kieltä siis.

Puola

Aikani listaa toljotelleeni päätin että sama se mitä sieltä tulee, kunhan jotain ruokaa saisi, ja aloin sattumanvaraisesti valittuja listan sanoja myyjälle tavailemaan. Myyjä kuitenkin pudisti päätään ja sanoi jotain puolaksi. Yritin englanniksi ilmoittaa että olen kehitysmaasta enkä osaa puolaa, ja myyjä suureksi hämmästyksekseni osasikin ihan auttavasti englantia. Hän ilmoitti, että haluamani annos on loppu. Kysyin sitten, että mitä annoksia teillä sen sijaan olisi tarjolla, mutta siihen myyjä vain näytti selkänsä takana tyhjänä nököttävää kebab-varrasta, ja sanoi että kebab on loppu. No, ei se mitään, ajattelin, ja yritin uudestaan kysyä että mitä muuta täältä voisi sitten saada. Myyjä näytti vähän hämmästyneeltä, ja sanoi että ei mitään, täällä myydään vain kebabia, mutta kuten sanoin, se on loppu, uutta tulee ehkä huomenna. No niinpä tietenkin, eli paikasta ei saa mitään, mutta silti se on auki, olisihan se nyt pitänyt ymmärtää. Lampsin siitä sitten lannistuneena pois. En jaksanut enkä oikeastaan olisi ehtinytkään enää toista ruokapaikkaa etsiä, joten ajoin läheiseen Lidliin josta ostin jotain sämpylöitä, leikkelepaketin ja mehua, ja niitä sitten autossani natustelin ja sieltä käsin vielä hämmästyneenä katselin kebab-paikkaa. Siellä se tyttö seisoskeli kassakoneen takana, tyhjän kebab-vartaan vieressä ja odotteli asiakkaita joille voisi iloisesti hymyillen kertoa että huomenna ehkä tulee taas kebabia ja silloin täältä taas voi jotain ruokaa saada. Ehkä.

Eniten hämmästyttäviä tilanteita Puolassa tulee vastaan liikenteessä. Maan tieverkosto on vielä aika rosoisessa kunnossa, vaikka isoja korjausprojekteja onkin koko ajan tekeillä, ja teillä – varsinkin syrjäseuduilla – ajellaan enemmän fiiliksen kuin minkään tylsien liikennesääntöjen mukaan. On aika normaalia, että vastaan tulee silloin tällöin autoja omalla kaistallasi, silloin pitää vaan tyynesti koukata vähän pientareen puolelle – ja toivoa että siellä ei ole jotain pullokasseja kauppaan pyörällään vievää papparaista tai Puolan metsiköissä kohtalaisen sankoin joukoin asustelevia iloluonteisia naikkosia, jotka usein varsin pienissä vaatteissa kokoontuvat teiden reunoille ohiajaville autoille vilkuttelemaan. Nopeusrajoituksia maassa tosin ollaan ymmärtääkseni aika tehokkaasti alettu valvomaan, ja muutaman kerran olen itsekin joutunut paikallisten poliisien kanssa kyseisestä asiasta juttelemaan. Yksi tällainen mielenkiintoinen juttutuokio tarjoutui juurikin tällä viimeisimmällä matkallani Ostrolekan liepeillä.

Puola

Puola
Puolan ruuhkissa voi kuskikin (Huli) välillä jaloitella

Yksi aamu lähdin hotellini parkkipaikalta ajelemaan kohti työpaikkaa. En ollut ehtinyt vielä parkkipaikalta pois, kun hämmästyksekseni huomasin takapeilissäni vilkkuvat poliisiauton valot. Joku poliisi oli siis sattumalta valinnut passipaikakseen peltojen keskellä sijaitsevan hotellini parkkipaikan. Käänsin parkkipaikalta ohikulkevalle tielle hyvin hitaasti, ja ihmettelin mitä olen tehnyt, mutta sitten poliisit kurvasivatkin vauhdilla ohitseni. Horisonttia kohti ne sitten ajoivat, kunnes pysäyttivät jonkun kuorma-auton jarruvalot loimottaen. Ajelin itse varovasti pysäytetyn kuorma-auton perään, ja katselin kuinka poliisit viittilöivät kuorma-autoa kääntymään läheiselle parkkipaikalle. Mutta sitten huomasin että poliisit viittilöivät myös minua seuraamaan heitä tuolle samaiselle parkkipaikalle. No, mikäs siinä, ajattelin että kyseessä on varmaan joku puhallutusratsia tai jotain.

Puola

Ajoimme kaikki kolme sulassa sovussa parkkipaikalle, ja poliisiautosta nousi kaksi poliisia, toinen lähti jututtamaan kuorma-autokuskia, toinen minua. Avatessani ikkunan minulle juttelemaan tullut isokokoinen, kalju poliisi sanoi rivakasti parit konsonantit, ja aloin heti sopertaa että ”English only, sorry”. Poliisi toljotti minua epämiellyttävästi steroidien sumentamilla silmillään, ja mokelsi lisää, tehostaen tällä kertaa jotain konsonantteja käsimerkeillä. En tajunnut mitään, ja koitin elekielen ja huonon rallienglannin yhdistelmällä saada tämän viestin menemään läpi poliisisedälle, mutta yhä uudestaan poliisi vain sanoi samalta kuulostavia sanoja, korottaen kerta kerran jälkeen volumea ja huitomalla rivakammin käsillään. Tarjosin poliisille ajokorttiani ja vuokra-auton papereita, jotka hän ottikin vastaan, mutta jatkoi silti mökellystään. Kuikuilin hermostuneena poliisin vyöltä roikkuvaa pistoolia, ja toivoin ettei poliisi päätä ratkaista erimielisyyttämme sen avulla, ja yritin parhaani mukaan levitellä käsiäni ja puistella päätäni sitä mukaa kun poliisi keräsi kierroksia. Aloin jo vähän huolestua, sillä yleensä ylinopeus- tai parkkierimielisyyksistä olen Puolan normaalisti leppoisien poliisien kanssa selvinnyt ulkomaalaisuuteeni, siitä johtuvaan typeryyteeni ja tyhjään lompakkooni vedoten. Tämä kyseinen yksilö oli kuitenkin sen verran uhkaavan oloinen, ja varsinkin koska en tiennyt miksi minut oli parkkipaikalla viittilöity, alkoi mieleen hiipiä kaikenlaiset ajatukset että näinköhän minua tällä kertaa epäillään murhasta tai huumekaupasta tai jostain.

Poliisin kanssa emme päässeet asiassa eteenpäin, mutta aloin sitten viittilöimään miehelle että jospa soittaisin puhelimella ja ehkä sitä kautta löytäisimme jonkun joka voisi tuoda meidät yhteisymmärrykseen. Soitinkin siitä sitten eräälle työkohteessa olevalle suomalaiselle, selitin hänelle tilanteeni ja pyysin häntä etsimään jonkun jampan joka osaisi sekä puolaa ja englantia. Suomalainen lähtikin vähän naureskellen tätä tehtävää suorittamaan, ja viittilöin poliisille puhelinta ja jotain sopersin että kohta kohta. Poliisi viittilöi puolestaan jotain, ja tulkitsin hänen eleidensä sisältävän viesti olevan jotakuinkin: ”Kun saat jonkun puolaa osaavan kiinni, tule tuonne poliisiautolle, tai ammun sinut täyteen reikiä!” Poliisi lähti sitten puhisten autolle, vieden ajokorttini ja vuokra-auton paperit mukanaan. Siinä vaiheessa päätin tehdä hyväksi havaitun tempun, ja tyhjensin lompakkoni seteleistä, jättäen sinne vain pari kulttuuriseteliä ja jonkun R-kioskin kuitin. Puolassa poliisit pyytävät aina ulkomaalaisia maksamaan sakot käteisellä, ja jos käteistä ei satu olemaan, homma menee ilmeisesti niin vaikeaksi että poliisit ovat tähän asti aina antaneet asian olla.

Puola

Puhelimen toisessa päässä suomalainen oli saanut jonkun puolaa ja englantia osaavan kaverin kiinni, ja taapersin puhelimen ja tyhjennetyn lompakkoni kanssa poliisiautolle. Ojensin puhelimen autossa istuvalle steroidipäälle, joka piirteli siellä kieli keskellä suuta ajokorttini tietoja ruutupaperille. Poliisi kuitenkin lopetti harrastuksensa, ja otti puhelimen ja mokelsi sinne jotain, ja antoi sitten luurin takaisin minulle. Puhelimen toisessa päässä oleva puolalainen selitti, että minua syytetään ylinopeudesta. Olin ihmeissäni, siellä hotellin parkkipaikallako olin sitä ylinopeutta ajanut? Tätä ei kuitenkaan auttanut kysellä puhelimitse siltä puolalaiselta, sen paremmin kuin siltä suomalaiseltakaan, joten kiittelin heitä avusta ja päätin ryhtyä asiaa elekielellä poliiseilta selvittämään.

Kummissani pyrin esittämään, että en ole ajanut mitään ylinopeutta, missä muka sitä ajoin, ja katsokaapa muuten tyhjää lompakkoanikin, ei siellä juuri mitään ole. Steroidipää tuijotti lompakkoa harmistuneen näköisenä, ja lausui kysyvästi ”Euro?” Puistin pahoillaan olevan näköisenä päätäni ja availin lompakkoni tyhjiä setelitaskuja, näytin heille myös kulttuuriseteleitäni ja sitä R-kioskin kuittia mutta ei ne kelvannut. Mutta sitten kuskin paikalla istunut poliisi huomasi luottokorttini, ja alkoi innoissaan mouhuamaan ”Aa, Mastercard, tak tak, Bankomat, bankomat, follow follow!” ja viittilöi samalla jonnekin kaukaisuuteen samalla kun steroidipäänkin katse kirkastui ja hänkin alkoi nyökytellen viittilöimään samaan kaukaisuuteen kuskin kanssa. Ties missä asti se pankkiautomaatti olisi ollut, ja nyt kun tiesin että ei minua olla tähän parkkipaikalle murhaamassa, rahaa pojat vain ovat vailla, yritin esittää vielä typerämpää kuin siihen asti olin ollut. Kohauttelin vähämielisenä olkiani ja irvistelin säälittävästi että en ymmärrä, en ymmärrä. Jossain vaiheessa vaihdoin englannista suomeen, ja aloin kaikenlaista ympäripyöreää poliiseille suomeksi juttelemaan. Siinä vaiheessa kun aloin SM-liigan sarjatilannetta ja SaiPan hienoa syksyä selvittämään, poliisit katsoivat tuskastuneena toisiaan, ja se kuski viittilöi minua painumaan helvettiin heidän aikaansa haaskaamasta. Nöyrästi anteeksipyydellen otin steroidipäältä vastaan ajokorttini ja auton paperit, ja hipsin kumarassa omalle autolleni, ja ajelin hermostuneesti hihitellen työpaikalle. Siellä saikin sitten kuulla koko päivän kuittia asiasta, mutta ei se mitään, olin iloinen että en ollut päässyt hengestäni ja että rahatkin vielä säästyi.

Tiedä sitten olivatko veijarit poliiseja ensinkään, maassa kun kuulemma liikkuu valepoliisejakin rahaa keräilemässä. Ei niillä ainakaan missään vaiheessa ollut minkäänlaista todistusaineistoa ylinopeudestani esittää, pari kertaa olen poliisien kanssa kyllä katsellut tutkan näytöltä autoni nopeuslukemaa: sellaista vempelettä ei näillä veikoilla ainakaan ollut. Vaatteet ja varusteet oli autoa myöten muuten kyllä ihan poliisien vempeleiden näköisiä, joten tiedä sitten vaikka ne olisi ihan oikeita poliisimiehiä olleetkin. Ehkä tutka vaan oli rikki.

Puola

Oli miten oli, hyvin siitäkin tuli selvittyä, ja vaikka se steroidipääkin alkuvaiheessa karjui aika intensiivisesti niin ihan kiltisti sekin loppujen lopuksi ajokorttini minulle takaisin antoi ja viittilöi minua jatkamaan matkaani. Puolalaiset on symppiksiä, oli ne sitten myymässä ei-oota kebab-ravintolassa, tavaamassa McDonaldsin annoksien nimiä, tulkkaamassa urpolle suomalaiselle poliisien juttuja tai sitten vaikka elehtimässä poliisin vormussa ylinopeudesta.

Suositellut

2 Comment

  1. Johan oli seikkailua!

    Puolassa olen ollut vain kerran. Viimeisne yöpymispakan komeassa ravintolassa oli komea ruokalista, tosin noin viidestäkymmenestä annoksesta oli vain noin viittä saatavilla.

    Sai sieltä sentään jotain; nimittäin kampylobakteerin, jota podinkin kolme seuraavaa viikkoa. Onneksi en tyytynyt terveyskeskuksen neuvoon syödä buranaa, vaan kävin myös yksityisellä. Todella tujun antibiootin (farmaseutit hämmästelivät päät yhdessä reseptiäni) avulla häivytettiin loppujen lopuksi paitsi lähellä neljääkymppiä kieppunut kuume ja vatsatauti myös kaupanpäällisenä mahdollisesti tuleva krooninen reuma…

    Liikenne oli aika hurjaa. Missä kaksi puolalaista ajoi peräkkäin, se jälkimmäinen yritti aina ohittaa etummaista ja kun asetelma oli vaihtunut, jälkimmäiseksi jäänyt yritti kiivaasti saada paalupaikan jälleen haltuunsa…

    1. Hurja ja todella harmillinen toi pöpö.. 🙁 Mitään vastaavaa ei herraseni ole onneksi saanut/kokenut (*koputtaa puuta*) reissuilansa, vaikka onkin yöpynyt, oleskellut ja syönyt hyvin kummallisissa paikoissa. Täytyy vain toivoa, että hyvä tuuri jatkuu jatkossakin!

      Liikennekertomus kuulostaa hyvin tutulta. Onneksi olen hieman rämäpää, joten uskalsin lähteä ajamaan pikkuisille teille rohkeasti. 🙂

Vastaa