Blinit ja poromousse

Viime viikonloppu oli hirmuisen mukava! Perjantaina suuntasimme töiden jälkeen herra Longfieldin sukulaisille istumaan iltaa. Puheensorina valtasi koko asunnon, kun 10 aikuista, kaksi koiraa, yksi kissa ja liuta lapsia tupsahti saman katon alle. Tarjolla oli niin suolaista kuin makeaakin syömistä ja ihan huomaamatta kello oli sen verran, että kaikkien piti suunnata kotiin. Tämmöisiä iltoja lisää kiitos!

Lanson samppanja

Lauantaina nukuimme viikon univelkoja pois ja kömmimme aamupalalle vasta puolen päivän jälkeen. Aamupalan jälkeen pyöräytimme blinitaikinan odottamaan iltapäivän blinihetkeä varten. Blinit paistettiin hyvissä ajoin ennen illan Stockersin Tavastien keikkaa, jonne herra Longfield suuntasi ystävänsä kanssa. Itse jätin keikan tällä kertaa väliin, sillä ajattelin herroilla olevan hieman mukavempaa ihan kahdestaan. Hain herran yöllä kotiin, ja kotimatkalla nappasimme hodarit bensikseltä samalla kun herra kertoi erään naisen iskuyrityksestä. Se oli hauskaa kuunneltavaa, vaikka olen hieman pettynyt naisiin – olla nyt välittämättä vaikka toinen sanoo, että on naimisissa. Hyi hyi!

Sunnuntaina oli jälleen aika nukkua pitkään, brunsseilla ystävän kanssa ja käydä illalla vielä herran kanssa leffassa. Aika paljon kivoja juttuja mahtui siis viime viikonloppuun, mutta palataan nyt takaisin niihin blineihin.

blinit

kattaus

Teimme blinejä samalla reseptillä kuin vuosi sitten. Viime vuonnahan lähes puolet blineistä lensi roskiin paistamisen yhteydessä. Syyksi osoittautui liian kuuma levy, ja tänä vuonna olimme hieman varovaisempia levyn kuumuuden kanssa. Levy oli koko paistamisen ajan nelosella, ja ihan jokaikinen blini onnistui! Ensimmäinen blini meni kyllä koiran suuhun, sillä se jäi aavistuksen liian vaaleaksi, mutta kaikki loput pistelimme omiin suihimme seuraavien päivien aikana.

Blinit

Blinien kanssa oli tarjolla siian mätiä, punasipulia, ruohosipulia sekä smetanaa. Näiden tavanomaisten lisukkeiden lisäksi teimme herkullista poromoussea, jossa maistui aavistus inkivääriä. Juomana oli herran työmatkareissulta tuoma samppanjapullo, jota juotiin ihanista Iittalan Essence-kuoharilaseista. Itse tykästyin vahvalta maistuvaan poromousseen niin paljon, että söin vain yhden blinin smetanan ja mädin kera, loppujen päälle lappasin ison kasan poromoussea.

Lanson samppanja

poromousse

Poromousse blineille

  • 100 g kylmäsavuporoa
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 prk (200 g) ranskankermaa
  • 2 tl inkivääritahnaa
  • 1 kpl pienehkö punasipuli
  • ½ maustekurkku
  • n. ½ dl tuoretta ruohosipulisilppua
  • runsas ripaus suolaa
  • runsas ripaus rouhittua mustapippuria

1. Vaahdota kerma. Lisää ranskankerma ja inkivääritahna.

2. Hienonna punasipuli ja kuutio maustekurkku ja poro. Sekoita sipulit, maustekurkut, poro, ruohosipulisilppu ja mausteet ranskankermaseokseen.

3. Anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

poromousse

poromousse

Suositellut

4 Comment

  1. Namskis, lettuset näyttävät jo liian herkullisilta 🙂 Meidät on kutsuttu blinibrunssille helmikuun lopulle, jaksaiskohan sinne asti odottaa. 🙂

    1. Blinibrunssi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta! Kyllä kannattaa jaksaa odottaa, vaikka varmasti tekee tiukkaa. 🙂

  2. Hauska yhteensattuma, minäkin kirjoitin tänään pororuoasta.

    Blinit ovat tältä talvelta vielä tekemättä, muikun mätiä löytyy kyllä pakkasesta ja jääkaapissa olisi vähän poroakin. Nuo blinit näyttävät kyllä ihan täydellisesti paistetuilta.

    1. Huomasin sun poropastan, oli varmasti herkullista! 😛

      Tässä on vielä koko helmikuu aikaa blineillä, joten hyvin ehditte. Tänä vuonna paistaminen onnistui kyllä hyvin, vaikka blinin kääntämisen kanssa oli hieman ongelmia (se pirun pannu on niin pieni).

Vastaa