Herra Longfield työmatkailee: Memphis

Heipsistä heipsis, jälleen olen päässyt kertomaan työmatkajorinoita. Hähää, siitäs saatte.

Vaikka asustelin tällä kertaa vakituisesti Pariisissa, oli Ranskan sijaan taas kyseessä matka USA:an. Jotenkin tuonne Atlantin väärälle puolelle on nyt melkein kaikki viime aikojen matkat tupannut suuntautumaan. Ja Pariisi jossa asuin ei siis ollut se Pariisi missä ihmiset syö patonkia ja on töykeitä ja jonka saksalaiset aina toisinaan valloittaa, vaan tämä Pariisi sijaitsi Teksasissa. Teksasin Pariisissa ihmiset syö ihan mitä vaan, ne on aika leppoista väkeä mutta silti niitä ei kukaan valloita koska jokaisella on aina povitaskussa puoliautomaattiase jos toinenkin. Kaupunki itsessään on esikuvaansa huomattavan paljon kuppaisempi kylänen jossain sivistyksen reunamilla, ja olin hieman pettynyt kun en aluksi löytänyt sieltä mitään Pariisiin viittaavaa, niinku jotain hassuttelu-Eiffelin tornia tai pikkuista Riemukaarta tai edes yhtä pientä antautumisen merkiksi heiluteltavaa valkoista lippua. Matkan loppuvaiheessa sattumalta tosin löysin kuin löysinkin paikasta Eiffel-tornin, eroa esikuvaansa oli semmonen jokunen sata metriä korkeudessa ja tämän Teksasin tornin päällä oli tietty iso punainen stetsoni.

Eiffel-torni

Muuta kerrottavaa Teksasin Pariisista ei sitten olekaan, joten loppujorinat käsittelee kesken työmatkan tekemäämme viikonlopputrippiä oikeaan kaupunkiin nimeltä Memphis. Memphis sijaitsee Tennesseen osavaltiossa, ja Pariisin ja Memphisin väliin jää lisäksi yksi osavaltio nimeltä Arkansas, joten ajettavaa oli yhteen suuntaan semmonen kuuden tunnin verran, mutta kerrankos sitä nyt Memphisissä käy.

Koska Teksasin Pariisista ei ensi yrittämällä löytynyt sitä Eiffelin tornia, en ollut kovin toiveikas sen suhteen että Memphisistäkään löytyisi pyramideja ja faaraoita. Olin kuitenkin väärässä: saavuttaessa Memphisiin kaupungin itäpuolelta yli Mississippi-joen, oli hyvin vaikea olla huomaamatta vastarannalla nököttävää isohkoa ja rumaa Pyramid Arenaa. Faaraoita ei nyt suoranaisesti löytynyt, mutta kaupunkiin perehdyttyä tuli selväksi, että Memphis oli Egyptin hengen mukaisesti oikea Kuninkaiden laakso: kaupungin historiaan kun kuuluu oleellisesti Martin Luther King, B.B. King ja varsinkin herra nimeltään Elvis Presley, liikanimeltään ”King of Rock and Roll” tai pelkästään ”the King”.

Memphis

Memphisin ehdoton turistinähtävyys on Graceland, eli Memphisissä lapsesta asti asuneen Kuningas Elviksen kämppä. Itselläni ei ollut paikasta suuria ennakko-odotuksia, ajattelin että varmaan jonkunlainen Elvis-museo talon yhteyteen on pykätty. Paikalle saavuttuamme olinkin hieman ihmeissäni, sillä varsinaisen Graceland-kartanon lisäksi paikan ympärille on kasattu kunnon Elvis-ostoskeskus lukuisine kauppoineen ja liikkeineen, ja onpa lähelle pykätty myös oma Elvis-hotellikin, joka kantoi nimeä ”Heartbreak Hotel” erään Elviksen hittibiisin nimen mukaisesti.

Gracelandiin järjestetään opastettuja turistikierroksia, jotka vievät turistit minibusseilla Elvis-kylästä Gracelandin tontille. Tällaiselle sitä sitten itsekin mentiin, ja turistikierros olikin todella hyvä. Kyllähän nyt varmaan kaikki suurin piirtein tietää kuka Elvis on ja mitä se on tehnyt, mutta kierroksen aikana pääsi aika mukavasti perille siitä millainen jamppa Elvis oli aikanaan ollut. Siellä täällä kierroksen aikana pyöri vanhoja TV-nauhoja joissa Elvis esiintyi milloin haastatteluissa, esiintymislavalla tai elokuvissa, ja olihan se kyllä hillittömän karismaattisen oloinen tyyppi, aina nuoruusaikojen rempseistä haastatteluista loppuaikojen megalomaanisiin TV-konsertteihin saakka. Nykyajan Justin Bieberit ja Tommi Läntiset jää aika kauas taakse.

Elvis Graceland

Elviksen luonteesta sai aika hyvän kuvan myös pelkästään Gracelandiin tutustumalla. Kämpän kaikki huoneet oli sisustettu yltiöpäisen rehvakkaasti. Bling blingiä ja järkyttäviä väriyhdistelmiä oli kaikkialla, jotkut huoneet oli verhottu lattiasta kattoon kokolattiamatolla, biljardisali taas jollain käsittämättömästi laskostetulla kuvakankaalla, yhdessä huoneessa oli jumalauta vesiputous. Elviksellä oli myös käsittämätön määrä toinen toistaan hienompia loistoautoja ja moottoripyöriä, joista osa oli näytillä Elvis-ostoskeskuksessa sijaitsevassa Elviksen automuseossa. Tien päällä kulkevien välineiden lisäksi Elvis omisti pari lentokonettakin, nekin löytyy Elvis-kylästä ja niihin pääsi sisälle pyörimään. Ne oli myös tietenkin sisustettu ja varustettu ihan yhtä käsittämättömällä tauhkalla kuin koko Gracelandkin, kirkkaita värejä, kultaisia ovenkahvoja ja hanoja, nahkalla päällystettyjä pöytiä, kaikkea ihan käsittämätöntä. Elvis osasi selkeästi elvistellä ja hän laittoi siis jo 60-luvulla riman ylös kaikille nykypäivän räppisankareille rahoilla kekostelun saralla.

Elvis Graceland

Elvis Graceland

Elvis Graceland

Kaiken elvistelyn keskellä jaksettiin kuitenkin muistuttaa köyhistä oloista ponnistaneen miekkosen nöyryydestäkin: bling blingin lisäksi mies laittoi hirveät määrät rahaa hyväntekeväisyyteen, ja kävipä mies nuoruudessaan suorittamassa asepalveluksenkin kesken suurimman julkisuus-hulabaloon, vaikka kyseessä lienee olikin kohtalaisen laskelmoitu julkisuustemppu jolla Elviksestä saatiin helpommin samaistuttava hahmo. Mutta oli miten oli, niin vaan mies vietti palvelusaikansa Saksassa normaalin rivisotilaan tavoin – ja osti siellä omilla rahoillaan varuskuntaan telkkareita, antoi palkkansa hyväntekeväisyyteen ja jäi palvelustovereidensa mieleen äärimmäisen mukavana ja helposti lähestyttävänä jamppana.

Kierrokselta jäi päähän knoppitietoina kaikenlaista jännää, kuten se että Elvis ei juurikaan alkoholin kanssa lätrännyt, se oli nimittäin hänen mielestään pahanmakuista ainetta. Mm. Diet Dr. Pepper maistui kuulemma paljon paremmin. Tosin Elvis korvasi alkoholin Dr. Pepperin lisäksi popsimalla ilman sen suurempia tunnontuskia kaikenlaisia pillereitä amfetamiinista kipulääkkeisiin, eli ei se nyt ihan nappiin mennyt. Tai siis, meni. Köh.

Elvis myös luki hyvin paljon ja seurasi intensiivisesti maailman menoa, erästä USA:n presidenttiä matkien hän oli asennuttanut musiikkihuoneeseensa kolme vierekkäistä televisiota jotka olivat aina päällä ja joilta pyöri USA:n kolme suurinta uutiskanavaa. Erikoisin knoppi itselleni oli se, että perheensä ainoaksi lapseksi jäänyt Elvis itse asiassa syntyi puoli tuntia identtisen kaksoisveljensä jälkeen, mutta tämä aikaisemmin syntynyt kaksoisveli kuitenkin syntyi kuolleena. Kuinka sekaisin maailma olisikaan jos yhden Elviksen sijaan niitä olisi ollut kaksi?

Elvis Graceland

Gracelandin kierros loppui Elviksen squash-halliin, joka on nykyään päällystetty kultalevyillä ja ties millä muistoplakaateilla. Turistikierroksen päätteeksi kerrottiin tunteikas kertomus Elviksen kuolemasta ja sen vaikutuksesta miehen läheisiin ja koko maailmaan. Ylipainoinen ja huonokuntoinen Elvis kuoli kotiinsa Gracelandiin pitkällisestä kipulääkekierteestä johtuneeseen sydänkohtaukseen vain 42-vuotiaana. Kierroksen jälkeen ihmiset vetistelivät pitkin squash-hallia ja Gracelandin yhteydessä olevaa Meditation Gardenia, johon – friikkiä kyllä – Elvis ja tämän vanhemmat, mummo ja jopa se kuolleena syntynyt kaksoisvelikin on haudattu. Hautapaikka oli täynnä kukkia ja valokuvia ja ties mitä muistoesineistöä, ja osa vieraista jätti siihen omankin visiittini aikana omat terveisensä Kuninkaalle.

Elvis Graceland

Elvis Graceland

Kuten kaikkien amerikkalaisten merkkihenkilöiden kuolemista, myös Elviksen kuolemasta on vedetty vaikka mitä salaliittoteorioita. Suosituin lienee sepostus, jonka mukaan loputtomaan julkisuuteen väsynyt Elvis lavasti oman kuolemansa saadakseen elää lopun elämäänsä rauhassa, ja että ”The King” elelee vielä tänäkin päivänä 77-vuotiaana jossain Memphisin lähiössä, Alabamassa tai ties vaikka Itä-Hakkilassa.

Kaiken kaikkiaan hyvin maaginen hahmo koko Elvis oli, ja on sitä myös yhä, siitä kertoo jotain sekin, että vaikka mies on todennäköisesti ollut kuolleena ja kuopattuna jo 35 vuotta, Graceland vetää yhä 600 000 kävijää vuosittain ja on Valkoisen Talon jälkeen Amerikan vierailluin yksityisasunto.

Elviksen kämpän jälkeen oli mielenkiintoista päästä tutustumaan Memphisin historiaan ja kaupungissa tapahtuneeseen blues- ja rock’n’roll musiikin syntyyn, joka itse asiassa selitti senkin mitä kautta ja miksi Elviksestä tuli lopulta mitä tuli. Kaikki alkoi siitä, kun puuvillasta tuli teollistumisen aikakaudella tärkeä hyödyke, ja sen viljelemisestä ja keräämisestä tuli hyvinkin rahanarvoista puuhaa. Puuvillan kerääminen oli työlästä puuhaa, ja siksipä joku saikin kuningasajatuksen tuoda Afrikasta porukkaa Amerikan pelloille tätä perin ikävystyttävää touhua suorittamaan. Orjia roudattiin laivakaupalla Atlantin yli Mississippi-joen hedelmälliselle ja hyvän kulkuyhteyden varrella olevalla alueelle. Vaikka varsinainen orjuus loppujen lopuksi lopetettiin, ajautuivat nämä ex-orjat jälkeläisineen tekemään samaa puuvillan viljelyä ja keräämistä kuin ennenkin: erona oli se, että enää puuvillaa ei kerätty kahleissa ja ruoskaniskujen siivittämänä, vaan näennäisen itsenäisesti vuokratilallisina. Ansiotaso ei tosin orjuuden aikaisesta juurikaan noussut, vaan työtä tehtiin yhä naurettavan pientä korvausta vastaan, ja varsinaiset maanomistajat repivät näiden vuokratilallistensa tuotosta suurimman osan.

Afrikkalaisen syntyperänsä lisänä orjat olivat tuoneet mukanaan oman rytmikkään musiikkinsa ja soittimensa, rumpuja ja kitaran tyylisiä kielisoittimia. Mustien peltotyöläisten viettäessä vähäisen vapaa-aikansa keskenään musisoiden, afrikkalainen musiikki alkoi pikkuhiljaa kehittyä ja muuntautua. Teknologian kehittyessä traktorit korvasivat yhtäkkiä ihmisen puuvillan keruussa, ja vuokratiloilla turhiksi jääneet ihmiset kerääntyivät joukolla kaupunkeihin elantoaan etsimään. Memphis-niminen kylä sattui sijaitsemaan keskellä suurta puuvillanviljelyaluetta, ja se imaisi ympäristöstään kaikki traktorien korvaamat ihmiset kaduilleen. Siellä nämä vuosikymmenien saatossa omaa musiikkiaan kehittäneet ihmiset pakkautuivat entistä tiiviimpään yhteisöön, ja sellaiset nykyaikaiset musiikkityylit kuin blues, jazz, country ja lopulta rock and roll saivat alkunsa. Memphisissä ihmisten kanssakäymisen keskuksena toimi katu nimeltä Beale Street, jossa sijaitsi värillisten kauppoja ja baareja, jonne ihmiset iltaisin kerääntyivät soittamaan ja laulamaan ja toisiltaan oppia ottamaan.

Beale Street

Näin syntyneet uudet musiikkityylit valloittivat pian jalansijaa myös valkoisten parissa. Amerikassa – eritoten etelävaltioissa – neekereitä pidettiin pitkään orjuuden jälkeenkin vielä jonkinlaisina ali-ihmisinä, ja vaikka rikkaatkin valkoiset alkoivat kerääntyä Beale Streetille uutta musiikkia kuuntelemaan, ei esiintyjien joukosta noussut ketään yksittäistä suuruutta, suurin osa muusikoista kun oli sattuneesta syystä ”jotain neekereitä”. Kunnes sitten muuan Memphisissä asuva nuori valkoihoinen, pitkään Beale Streetilläkin vaikutteita hakenut, köyhistä oloista itsekin kotoisin oleva nättinaama lampsi studioon vaivalla keräämänsä rahat käsissään, tarkoituksenaan levyttää kaksi laulua äidilleen. Studion väki huomasi aika nopeasti, että tuo poika laitetaan suorilta radioon, se osaa laulaa ja pentele kun sattuu vielä olemaan valkoihoinenkin – vaikka sitä ei aluksi radion kuuntelijat suostunutkaan uskomaan. Mutta salonkikelpoisen valkoinen naama siellä kopissa todella oli kiekumassa, ja siitä lähti sitten Elviksen käsittämätön suosio liikkeelle.

Elviksen lisäksi Memphisin Beale Streetiltä ja sen ympäristöön kohonneista levy-yhtiöistä lähti aikojen saatossa ihan järkyttävä määrä nykyään legendaariseksi nousseita muusikoita maailmalle. Näitä Memphisistä alkunsa saaneita artisteja on niin paljon että niitä on turha kaikkia luetella, mutta itselleni ainakin tutuimpiin kuuluu esim. Jerry Lee Lewis, Johnny Cash, B.B. King, Roy Orbison ja Isaac Hayes. Näistä jampoista taas on vaikutteita ottanut vieläkin karmeampi määrä nykyisiä legendoja, Michael Jacksonista, Jimi Hendrixistä ja Eric Claptonista aina sellaiseenkin syntyperäiseen memphisiläiseen veijariin kuin Justin Timberlake. Bluesin, jazzin ja countryn lisäksi oikeastaan suuri osa nykyaikaisen rock- ja pop-musiikinkin juurista juontaa Beale Streetiltä, yhdeltä memphisiläiseltä kadulta, jonka varrelle afrikkalaisten orjien ja peltotyöläisten työttömiksi jääneet jälkeläiset tapasivat kerääntyä soittamaan, laulamaan ja ottamaan toisiltaan vaikutteita. Tuon tajuttuani oli aika käsittämätön fiilis kävellä itse tuota samaa katua pitkin. Vaikka nykyään suuri osa Memphisistä onkin autioitumassa ja slummiutumassa, on muutama kortteli Beale Streetistä herätetty henkiin länttäämällä sinne kasa baareja ja ravintoloita joissa soi lähes taukoamatta livemusiikki. Yhden noista paikoista muuten omistaa yhä elossa puksuttava kitaravirtuoosi B.B. King, joka itse oli nuorena miehenä antamassa tuolla samalla kadulla oppia mm. Elvikselle.

Beale Street

Elviksen ja B.B. Kingin lisäksi Memphisin historiaan on jättänyt jälkensä Martin Luther King Jr. Tämä köyhien ja mustien (jotka yleensä olivat samaa ryhmää) oikeuksia raivoisasti ajanut pastori sattui nimittäin kuolemaan salamurhaajan luotiin erään memphisiläisen motellin parvekkeelle. Martin Luther King Jr. itse oli varakkaasta perheestä kotoisin oleva mies, mutta hän otti asiakseen ajaa köyhien asiaa ja murtaa USA:ssa vallinneen roturasismin Gandhin, tuon intialaisen ihmemiehen väkivallatonta linjaa mukaillen. Parhaiten hän on tullut tutuksi jylisevällä äänellään suurille massoille pitämistään mahtipontisista puheista, joista tunnetuin on lienee ”I Have A Dream” –nimellä kulkeva paatos, jonka hän piti Washingtonissa 1963. Lyhyesti puheessa käsitellään Martinin unelmaa maailmasta, jossa mustat ja valkoiset ovat tasa-arvoisia – ajatus, joka vielä tuohon aikaan oli kohtalaisen käsittämätön, neekereitä nimittäin pidettiin yhä yllättävän laajasti suurelta osin eräänlaisina ali-ihmisinä jotka ovat kykenemättömiä mihinkään muuhun kuin helppoon ruumilliseen työhön. Busseissa oli erilliset osiot neekereille, ja useat julkiset paikat kuten huvipuistot ja eläintarhat olivat tietyt viikonpäivät suljettuna neekereiltä jotta niissä saattoi valkoinen väki rauhassa aikaansa viettää.

Martin Luther King Jr

Kingin surmapaikalla käytyäni kävin katsomassa tämän puheen Youtubesta kokonaisuudessaan, ja olihan se I have a dream –kohta aika hieno, mutta enemmän minuun itseeni kolahti Martinin viimeiseksi jäänyt puhe ”I’ve Been To The Mountaintop”. Martin piti tämän puheensa Memphisissä järjestetyssä tilaisuudessa, jonne hän oli tullut puhumaan antaakseen tukensa surkeissa oloissa ja huonolla palkalla työtään tekeville, lakkoileville memphisiläisille roskakuskeille – jotka kaikki olivat toki lähes järjestään mustia.

Vuorenhuippupuheensa lopuksi tunnekuohun valtaan joutunut Martin huutaa hurmioituneelle yleisölleen käyneensä vuoren huipulla, ja nähneensä sieltä käsin maailman jossa hänen unelmansa kaikkien ihmisten, mustien ja valkoisten tasa-arvosta on totta, ja julistaen lopuksi että joku päivä me tulemme tuohon maailmaan vielä pääsemään, vaikka hän itse ei sitä päivää tulekaan näkemään. Tämän jälkeen puhe ikään kuin loppuu kesken, ja liikutuksesta tärisevä Martin joudutaan auttamaan takaisin tuolilleen. Seuraavana päivänä Martin Luther King Jr. ammuttiin kuoliaaksi Lorraine-motellin parvekkeelle.

Martin Luther King Jr

Kuten arvata saattaa, Martininkin murhasta on miljardi erilaista salaliittoteoriaa, mutta tässä tapauksessa ne eivät ehkä ole ihan tuulesta temmattuja. Murhatyön varsinainen tekijä oli joku pikkurikollinen, joka oli epäselväksi jääneeltä taholta saanut 50 000 dollarin palkkion tempustaan. Martin Luther King Jr. oli rikkaille ja vaikutusvaltaisille vaarallinen mies – ajoihan hän huono-osaisten asioita, ja jos huono-osaiset alkaisivat yhtäkkiä saamaan enemmän, olisi se rikkailta pois. Eihän sellainen sovi. Martin Luther King Jr. tiesi olevansa merkitty mies, ja hän sai todistetusti useita tappouhkauksia elämänsä aikana eri tahoilta, mikäli hän ei lopettaisi kiihkonsa levittämistä. No, ei lopettanut, ja kuten mies vuorenhuipultaan näki, huonostihan siinä Martinille itselleen kävi. Mutta hänen sieltä samalta vuorelta näkemänsä unelma tasa-arvoisesta maailmasta alkaa pikkuhiljaa olla todellisuutta. Kysykää vaikka Barack Obamalta, enää ei ihmiset mene ihonvärinsä mukaisina päivinä vuoristoratoihin.

Sellaista jännää piti sisällään Memphis. Oli pitkästä ajomatkasta huolimatta oikein antoisa paikka ja kannatti lusia autossa se kuusi tuntia suuntaansa. Vaikka USA:n kaupungeilla ei kovin syvälle historian kirjoihin ulottuvaa tarinaa olekaan kerrottavana, on Memphiskin toiminut lähihistoriassa näyttämönä muutamalle aika näkyvälle ja tunnetulle tapaukselle. Jos joskus menette Teksasin Pariisiin, niin älkää sinne jääkö vaan ajakaa Tennesseen Memphisiin tutustumaan Kingeihin.

Memphis


«Vuosi sitten: HIMLAn lautasliinat»

Suositellut

10 Comment

  1. Aivan loistava postaus, kiitos nauruista! 😀 Tipahdin jo alkumetreillä Pariisin saksalaisvalloituksiin…

    Mä olen käynyt jenkeissä vain New Yorkissa (enkä pitänyt), mutta jotenkin kyllä kutkuttaisi päästä muuallekin.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiva että nauratti! Me ei olla käyty New Yorkissa mutta kovasti on tarkoitus sinne mennä. Varmasti löytyisi muitakin käymisen arvoisia paikkoja, sen verran iso maapläntti on kyseessä – vaikka täytyy kyllä sanoa että nuo eteläiset osavaltiot joissa itse olen suhaillut (Pohjois-Carolinasta Texasiin ja kaikki siinä välillä) on kyllä kaikki ihan samaa huttua. New Yorkin pitäisi ainakin erottua noista jos ei muuta!

  2. Olen kierrellyt Amerikassa jonkun verran, mutta Memphisissä en ole ollut. Veljeni kehui sitä kovin. PItäisi tehdän vielä (ainakin) toinen mantereen läpi ajo ja koukata Memphisin kautta.

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kyllä voi suositella Memphisin läpi koukkaamista. En tosin tiedä onko siellä seudulla mitään muuta nähtävää, Smoky Mountainsin kansallispuisto oli nättiä, se voisi ainakin olla ihan kiva etappi koukkuun.

  3. Katriina says: Vastaa

    Eloisa ja vauhdikas kuvaus Memphisistä! En olisi uskonut, että Gracelandistakin saa noin paljon irti. Antoisa reissu, meille lukijoillekin:)

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Kiitos! Graceland oli kyllä yllättävän jännä paikka mun mielestä, vaikkei Elvis oo koskaan mikään iso juttu ollut itelleni. Mutta näki siitä muusta väestä jota siellä pyöri että se on vähän ku joku pyhiinvaelluskohde varsinkin vanhemmalle väelle, sen verran hysteerisinä ihmisiä siellä squash-hallissa ja Elviksen haudalla kierroksen päätteeksi nyyhkytti.

  4. Kiva postaus! USAssa asuessa tuli kierreltyä monissakin osavaltioissa,mutta Teksasiin emme päätyneet.Mutta mulla on entinen luokkatoveri,joka nai jonkun öljymiljonäärin sieltäpäin….

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Oisko se miljonääri ollu J.R. Dallasista? Se kyllä tais just kuolla, luin lehdestä. Toivottavasti ei siis ollu se.

      Jos (kun) vielä Teksasiin ja Oklahomaan joudun, pitäisi sieltä löytää jotain käymisen arvoista mahdollisten vapaapäivien varalle. Dallas ja Memphis on nyt käyty, Little Rock Arkansasissa ei ollu oikein minkään oloinen paikka ja Oklahoma Cityä ei paikalliset yhtään suositelleet. Ehkä vaan ajan jonnekin aavikolle ja pyörin siellä ympyrää.

  5. Hienoa! Ja Nashville on myös kiva kohde jos siellä päin ajelee. Country musiikkia ja NHL pelejä, ja hyvää ruokaa. Riitta, New York on oma maansa, eikä ole muuta amerikkaa oikeen nähnytkään…

    1. Herra Longfield says: Vastaa

      Täytyypä pitää Nashville mielessä, ei kuulosta yhtään pahalta, varsinkin nyt kun NHL alkoi. Tuosta Oklahoman työkohteesta Nashville on tosin hieman liian kaukana, NHL:ää ajatellen Dallas olisi sitä lähempänä. Olen kerran päässyt Montrealissa NHL-matsia katsomaan ja se oli kyllä sen verran mukavaa puuhaa että mielellään menisin uudestaankin.

Vastaa