Yllätyksellinen minimeriloma

Terve taas muutaman päivän tauon jälkeen! Olipas ihana huomata monta uutta kommenttia, vastailen niihin heti kun saan tämän postauksen valmiiksi. 🙂

Meillä on takana yllätyksellinen minimeriloma Tukholmassa, ja huomenna suunnataan takaisin sorvin ääreen. Tänään on kuitenkin hyvä palata takaisin blogin ääreen ja kertoilla viikonlopun tekemisistämme tarkemmin!

Yllätyksellinen viikonloppu oli nimensä mukaisesti herra Longfieldille yllätys – hän ei tiennyt viikonlopun ohjelmasta muuta kuin sen, että maanantaina hänen pitäisi olla töistä pois. Lauantaina aamu alkoi pakkaamisella, ja herran ilme venähti hyvin hassuksi kun sanoin ulko-ovella, että onhan hänellä passi mukana. Viimeisestä omasta laivareissusta Tukholmaan on niin pitkä aika, etten muistanut pitääkö passi olla mukana vai ei. Herra nappasi passin mukaan ja sitten me lähdimme viemään koiraa vanhemmilleni hoitoon. Nopeiden koiranhoito-ohjeiden antamisen jälkeen isäni heitti meidät keskustaan osoitteeseen Annankatu 6, josta yllätyksellinen viikonloppu lähti lopulta kunnolla käyntiin.

Annankadun tässä kohtaa sijaitsee ravintola Suola, jossa brunsseilimme kaikessa rauhassa ennen kuin matka jatkui rahanvaihdon jälkeen Katajanokan satamaan. Suolassa kerroin herralle, että olimme matkaamassa Ruotsiin. Heti tämän jälkeen alkoi herra muistella teinivuosien risteilyitä, ja tarinoita oli kyllä aika hauska kuunnella (ja muistella, olin osassa muisteloita nimittäin jo mukana).

Suolan brunssi

Suolan brunssi

Sataman lähtöselvityksessä kysyin vielä voisiko hyttiämme upgradeta, mutta laiva oli kuitenkin täpötäynnä, joten viidennellä kannella sijaitseva hytti sai kelvata. Olin saanut lahjakortin risteilylle itse asiassa tämän blogin kautta. Olemme viime vuosina tehneet Tukholman reissut lentokoneella, sillä laivareissaaminen ei vain ole mun juttu. En pidä ahtaista hyteistä, kännisistä teineistä, tanssilattialla kaatuilevista vanhoista herroista, laivojen buffeteista, ylihinnoitelluista a la carteista enkä siitä hukkaan heitetystä ajasta, jota laivalla olo minusta on oikeastaan kokonaan (positiivinen Huli). Nyt kädessäni oli kuitenkin ilmainen lahjakortti, jonka saamisesta olin kovin kovin iloinen, eli ennakkoluuloinen Huli saatiin kuin saatiinkin astumaan Viikkarin Mariellalle.

Viking Line Mariella

Titanic

Ja tämä risteily oli oikeasti todella onnistunut! Laivan buffaan, tai muutenkaan syömään, mua ei kiinnostanut mennä, mutta ei tarvinnutkaan, sillä brunsseilimme ennen lähtöä niin Helsingissä kuin Tukholmassakin. Luppoaikaakaan ei lopulta paljon jäänyt, sillä tax free –myymälässä, peliautomaateilla sekä tanssiravintolassa kului aikaa aika paljon. Kaikista parasta aikaa vietimme kuitenkin hytissä, jossa katsoimme iPadin kautta leffoja ja herkuttelimme karkeilla ja sipseillä oikein olan takaa! 😛 Luin reissun aikana myös yhden kirjan ja kirjoitin kaksi postausta valmiiksi sillä aikaa kun herra nukkui.

Tax free
Herkkusuiden tax free -ostokset
peliautomaatti
Mä voitin!!

tanssilattia

leffa

Sunnuntaina saavuimme Tukholmaan. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, mutta kylmä, joten päälle vedettiin jörrit, villasukat sekä –paidat. Hurautimme satamasta bussilla keskustaan, sillä kävellen emme olisi ennättäneet koko yllätysmatkan tärkeimpään juttuun, Bernsin brunssille. Olen vielä niin häkeltynyt brunssista, etten osaa sanoa siitä kuin wau. Jokaisen brunssiharrastajan tulisi kokea Bernsin brunssi edes kerran, mieluummin useamman kerran. Palataan reissun molempiin brunsseihin kuitenkin tarkemmin omissa postauksissaan, ne molemmat ovat postauksensa kyllä ansainneet! Jatketaan siis matkaa nyt eteenpäin.

Berns brunssi

Pienessä ähkyssä talsimme kahden tunnin Berns-brunssittelun jälkeen onnellisina ja lähes sanattomina ostoksilla. Minulle oli annettu aikaa kaksi tuntia shoppailuun, ja siinä ajassa mun piti käydä läpi kaikki keskustassa sijaitsevani lempiliikkeet sekä Herneetkin rokkaa –blogin suosittelema Mood-ostoskeskus. Ennätin käydä kaikki liikkeet läpi, ja tein toki myös varsin hyviä ale-ostoksia! Nappasimme Pub-ostoskeskuksen vierestä lopulta taksin 45 minuuttia ennen laivanlähtöä, ja olimme takaisin laivalla juuri sopivasti (taksi maksoi muuten vain 5 euroa enemmän kuin bussimatka, joten taksi on oikein hyvä vaihtoehto laivalta ja laivaan siirtymiseen). Tukholmassa ei muuten voi/kannata hypätä ihan mihin taksiin vain, ellei halua maksaa matkastaan hunajaa. Maassa on takseilla vapaa hinnoittelu, ja kannattaa suosia kolmea ”turvallisinta” taksifirmaa, joita ovat Taxi Kurir, Taxi 020 sekä Taxi Stockholm.

yhteiskuva
Herra Longfield ja Huli

Paluumatka Helsinkiin sujui tutuissa tunnelmissa, teimme viimeiset ostokset tax freestä, pelasimme loput kolikot peliautomaateissa, katsoimme hytissä leffan herkutellen samalla Haribon karkeilla ja juttelimme pitkät pätkät kaikkea maan ja taivaan väliltä. Aamulla pakkasimme tavarat, astuimme ulos laivasta ja sitten edessä oli yllätyksellinen viikonlopun viimeinen yllätys.

Lupasin herralle, ettei hänen tarvitse tuntea minimeriloman aikana nälkää, ja totta kai lupauksesta täytyy pitää kiinni! Katajanokalta suuntasimmekin suoraan Skifferin lounaalle puputtamaan sisuksiimme herkulliset liuskat. Liuskojen syömisen jälkeen kahlasimme vielä Stockmanin alehyllyjä läpi, josta matka jatkui vanhempieni luokse koiran hakuun ja sieltä sitten kotiin. Ja arvaatkaa muuten mitä? Herran matkailu ei tähän lopu, hän sai nimittäin iltapäivällä paniikkipuhelun Puolasta, jonne hän suuntaa heti huomenna pelastamaan asiakkaat suuremmalta hädältä. Että näin, mutta olipas kuulkaas aika ihana ja herkullinen minimeriloma! ♥ Kyllä tällä taas jaksaa loppuviikon olla yksikseen.

Skiffer erottaja


«Vuosi sitten: Pitkä ilo orkideasta»

Suositellut

20 Replies to “Yllätyksellinen minimeriloma”

  1. Kuulostipas kivalta minilomalta 🙂

    1. Ja sitä se myös oli! 🙂 Arkeen on aina vaan vähän tylsä palata..

  2. Mitäs pidit Moodista, oli aika komeasti tehty? Tuolla Pubissa pitää kans aina käydä, miun suosikki. Ja Bernsin postausta odottelen vesi kielellä 😛

    1. Tykkäsin paljon! 🙂 Ihania pieniä hieman erikoisempia liikkeitä täynnä. Ja totta kai alennysmyyntien vuoksi vaatteita raaski myös katsella ja sovitella. Mukaan ei lähtenyt kyllä mitään, vaikka eräiden nilkkureiden ostoa puntaroin hyvin pitkään.

      Saa nähdä milloin olen valmis kirjoittamaan Bernsistä, toivottavasti mahdollisimman pian! 😛

  3. Mahtava miniloma, tehän ehditte tehdä vaikka mitä! Bernsin brunssi on vielä todo-listalla, samoin kuin Skifferin pizzat.

    1. Eikö?! Teki kyllä niin hyvää. 🙂

      Bernsiin suosittelen juoksemaan vaikka heti, mutta itse jättäisin Skifferin kesään ja menisen syömään pitsat luodolle ulkoilmaan – se oli ihanaa!

  4. Hyvä taktiikka! Brunssi postauksia jään mielenkiinnolla odottamaan.

    1. No johan se Berns nyt kiinnostaa teitä. 🙂 Mulle tulee kamalasti kirjoituspaineita. Huomenna tulee muuten Suolan arvostelu, lähdetään siitä liikkeelle.

  5. Vaikuttaa ihanalta reissulta! Kerro silti, mitä tarkoittaa ’jörrit’? Ensi kertaa tavattu sana kiinnostaa.

    1. Eikös jörrit olekkaan mikään yleinen ilmaisu pitkille kalsareille? 😉 Sellaiset ne kuitenkin olivat, mulla oli silkkiset jörrit ja herralla perinteiset Black Horse -jörrit. Ei tullut kylmä! 🙂

  6. Tuo Bernsin brunssi näyttää aivan ihanalta! Täytyy pitää mielessä, jos Tukholmaan lähdemme.

    1. Laita ihmeessä korvan taakse! Me (lue: mä) jo täällä suunnitellaan seuraavaa Tukholman reissua ihan vain Bernsin takia. Aika monta herkkua jäi nimittäin maistamatta, ja se harmittaa kovin paljon! No ei, kyllä sinne täytyy kesällä mennä katsomaan myös kaikkea sisustuskrääsää uuteen kotiin, mutta ensin brunssille. 😛

  7. Mä en ole koskaan ollut mikään laivaihminen – ja siitä syystä varasin meille joskus joulukuussa matkan helmikuulle Tukholmaan. Laivalla!!! Apua! Onneksi hytti on todennäköisesti ihan kiva, joten siellä sentään pärjää. Ehkä. 😀 Mitä te teitte siellä laivassa?? Me ollaan mietitty että voiko siellä oikeasti tehdä muuta kuin……. nukkua , ellei rellestäminen ja kännäily ”hyvässä seurassa” kiinnosta? Vinkkejä otetaan vastaan 🙂

    1. Kuulostaa tutulta! 🙂

      Me siis katsottiin leffoja iPadilta, syötiin karkkia ja sipsiä, luettiin kirjoja, pelattiin (lue: hävittiin rahaa) peliautomaateilla, istuskeltiin tanssiravintolassa (mun herra ei suostu tanssimaan), nukuttiin, juteltiin ja tehtiin ostoksia tax freessä. Siinä se. Parasta oli leffat ja herkuttelu hytissä. 😛 Tsemppiä teille, kertokaa jos keksitte jotain muuta tekmistä!

    2. Mun mielestäni laivalla voi myös syödä hyvin ja maihin nähden usein jopa ihan edullisesti. Hyvin syöminen toki tarkoittaa bulkkibuffettien väliin jättämistä. Ja Silja on tässä suhteessa se parempi yhtiö.

      1. Totta puhut, olen kyllä kuullut paljon positiivista palautetta juuri Siljan a la carte -ravintoloista. Joku niistä taisi olla jopa jollain ”parhaat viiniravintolat” -listalla. Kyllä mä laivan buffetissa toki voin syödä, mutta mieluummin jossain muualla jos siihen vain on mahdollisuus. Rumat ja sotkuiset ruokalaarit, hanaviinit sekä ruokaa hulluna mättäävät kanssamatkustajat eivät vain jotenkin miellytä itseäni.

  8. Te olette kyllä herttaisen oloinen pari. Osaatte tehdä arjestakin luksusta ja otatte toisenne huomioon 🙂 Tästä reissuyllätyksestä huomaa, kuinka paljon olet nähnyt vaivaa ja panostanut yhteiseen kivaan. Tärkeintä on yhdessäolo ja kokemusten jakaminen 🙂

    Herätit tällä postauksella mielenkiinnon Bermsin brunssia kohtaan. Näin brunssien suurena ystävänä voisin hyvin matkata Lahden poikki ihan vain sen vuoksi 🙂

    1. Voi itku miten ihana kommentti Milja! Kiitos kauniista sanoistasi. 🙂 On ihana kuulla, että meistä välittyy noin mukava tunnelma ruudun toiselle puolelle, kai se pitää myös paikkansa. 😉

      Bernsin postauksen lupaan tehdä mahdollisimman pian! Mulla alkaa vaan olla kovat paineet kyseisestä postauksesta, kun te sitä niin kuumeisesti jo odottelette. 😉 Mutta voin paljastaa jo etukäteen, että sinne kannattaa suunnata vähän pidemmänkin matkan takaa.

  9. A:sta & O:sta A says: Vastaa

    Mulle tuli tästä postauksesta ihan armoton risteilyhimo, joka ei vaan ota poistuakseen. Pakko kai lähteä! Mä olen siitä outo, että voisin vaikka jättää sen tukholman väliin ja juoksennella vaan koko tukholma-ajan pitkin ihania hyttikäytäviä!
    Pakko kyllä varata Siljalle sellanen Promenade-hytti, että pikkuämmä pääsee kattelemaan ohikulkevia ihmisiä. Että jos sellasen lahjakortin saat niin tiedät kenelle sen lykätä (jos itse ei toinen risteily huvita)! 😀

    1. Nyt vaan reissuun, mutta älkää ihmeessä jättäkö Tukholmaa väliin! Hullut. 🙂

      Ja voin paljastaa salaisuuden – kun me saadaan joskus oma pikkuinen vauva aletaan risteilemään enemmänkin. Tämä päätös on tehty jo pitkän aikaa sitten, sillä luulisin risteilyjen olevan kovin kätevä tapa reissaamiseen vauvelin kanssa. Eipä ainakaan tarvitse ahdistua lentokoneessa ihmisten tuskaisiin ilmeisiin kun vauva huutaa tuhatta ja sataa, sen kun vain sulkeutuu omaan hyttiin. 🙂

      p.s. Lahjakorttitilaus on laitettu ylös. Sen saamisessa voi kyllä sitten mennä hieman pidempi tovi. 😉

Vastaa