Lähtölaskenta jouluun alkaa!

Kuulkaas, taas olisi aika aloittaa Meanwhile in Longfield -blogin joulukalenteri! Tai no taas ja taas, viime jouluna oli eka kerta ja tänä jouluna toka kerta.

kuva: http://athome.kimvallee.com

Olen odottanut aika pitkän ajan marraskuun viimeistä päivää ja tänään se olisi vihdoin täällä! Olen suunnitellut paperille lähes jokaisen luukun postauksen ja voin kertoa, että askartelua, leipomista ja kaikkea muutakin kivaa on edessä aika paljon. Valmiina ei ole yhden yhtä postausta, joten pientä kiirusta tässä voi matkan varrella tulla (viime vuoden joulukalenteripostauksia olin tehnyt valmiiksi aika kattavasti).

Ne jotka lueskelivat blogiani jo vuosi sitten tietävätkin jo, että seuraavien 24 päivän aikana blogissa unohdetaan kaikki muu höskä ja keskitytään ihan vain jouluisiin juttuihin. Toivoisin kovasti, että saisitte postauksista vinkkejä ja inspiraatiota joulua varten. Meille tuleva joulu on viimeinen joulu nykyisessä kodissamme, joten olemme päättäneet tehdä tästä joulusta ikimuistoisen. Koti koristellaan kauniiksi ja kynttilänvalossa tullaan toivottavasti viettämään ihania hetkiä monen monta kappaletta.

Ajattelin panostaa seuraavien 24 päivän aikana myös entistä enemmän blogini facebook-sivuihin. Naamakirjan ihmeelliseen maailmaan on luvassa jotain pieniä ekstrajuttuja, joten jos et vielä tykkää/seuraa blogiani facebookissa, kannattaa nyt klikkailla Tykkää-painiketta. 🙂

Maassa on ihanasti lunta ja eilen illalla leipomani piparit saivat aika kivan joulufiiliksen päälle. Piparien leipominen liittyi  tietenkin yhteen joulukalenteripostaukseen, mutta mihin – se selviää myöhemmin joulukuussa.

Nyt on aika aloittaa yhdessä lähtölaskenta jouluun!




«Vuosi sitten: Lähtölaskenta Jouluun»

Suositellut

3 Comment

  1. Jihuu, joulu! Odotan innolla sun fiiliksennostatuspostauksia.

    1. Jesh! 🙂 Toivottavasti ennätän tehdä kaikki suunnitellut jutut. Muutamaan juttuun tarvitaan lunta ja pakkasta, ja niitä nyt olisi ainakin vähän aikaa tiedossa ihan kunnolla!

      1. Jep, lumen _puutteeseen_ et voi vedota! 😀

Vastaa