Keittiö ja kodinhoitohuone

No nyt pääsen vihdoin esittelemään teille meidän tulevan talon keittiön sekä kodinhoitohuoneen. Saimme kuvia Domukselta myös vessoistamme sekä eteisen ja makuuhuoneiden kaapistoista, mutta ne on sen verran tylsiä kuvia ja tiloja, että ei mennä niihin nyt ollenkaan.

Hommahan toimii muuttovalmiissa Kannustaloissa niin, että muuttovalmiin talon hintaan kuuluu ”kaikki” kalusteet. Kaikki sana on hipsuissa sen takia, että muutokset ja lisäykset kalusteissa maksavat toki ekstraa. Kannustalojen pakettihintaan kuuluu kuitenkin hirmuisen kattavat valikoimat niin tapetteja, lattioita kuin myös kalusteita, eli perushinnalla saa paljon muutakin kuin valkoiset seinät, yhden värisen laminaatin/tasot, peruskeittiön yhdellä kaappimallilla jne. Perushintaan kuuluu esimerkiksi parketit, sälekaihtimet, peiliovelliset liukuovet eteiseen sekä hyvin suunniteltu vaatekaappi.

Me emme kuitenkaan halunneet parkettia, sälekaihtimiä tai peiliovia eteiseen. Näiden lisäksi jätimme pois yhden ulko-oven sekä muutaman ikkunan, ja nämä kaikki muutokset laskivat talopaketin hintaa (ja nyt ei puhuta vain muutamasta sadasta eurosta). Homma toimii ihan samalla tavalla esim. keittiökaappien kanssa. Tuosta meidän keittiöstä olemme esim. jättäneet alakaappeja pois ikkunan edestä, sekä poistaneet korotetun astianpesukoneen (käsin emme toki aio astioita jatkossakaan pestä, mutta astianpesukone on nyt samassa tasossa alatason kanssa). Kaikki nämäkin muutokset hyvitettiin meille ja saimme käyttää ns. ylijäämärahat muihin kalusteisiin tekemiimme muutoksiin. Siis niihin jotka nostivat kalustepaketin hintaa.

keittiö edestä

Tämmöisiä päätöksiä ja muutoksia me teimme oman keittiömme tiimoilta.

  • Yläkaappeja laitettiin kahteen tasoon (perushintaan kuuluu yhdet yläkaapit), jotta katon ja yläkaapin väliin ei jää tyhjää tilaa. Olen kuullut vaikka kuinka monelta ihmiseltä, että keittiökaapit kannattaa ehdottomasti laittaa kattoon asti, sillä sinne yläkaapin päälle tuppaa kerääntymään suhteellisen paljon pölyä sekä rasvaa, joita on ärsyttävä putsailla. Vaikka aikamoinen siivousfriikki olenkin, en pidä imuroinnista enkä pölyjen pyyhkimisestä, joten keittiökaapit oli aivan pakko saada kattoon asti. Herra Longfield ei oikein heti ymmärtänyt hössötystäni kattoon asti menevistä yläkaapeista, mutta hetken paasauksen jälkeen hän vain nöykytteli päätään. 🙂 Ja tottahan toki nämä toiset yläkaapit antavat kamalasti lisää säilytystilaa suhteellisen kompaktiin keittiöön.
  • Ikkunan eteen tahdoin ihan ehdottomasti aamiaspisteen. Ruokailutila ei ole ihan keittiön yhteydessä, joten aamupuuron syönti käy tuhat kertaa kätevämmin keittiössä. Tyhjän tilan yläosaan tuleviin vetolaatikoihin sain ideani naapurimme taloesittelystä. Nyt pitäisi vaan löytää tuollaiset kuvassakin olevat södet jakkarat..
  • Ovimalliksi valikoitui pystyraitainen ovi. Kuvissa se näyttää vähän hassulta, mutta olemme nähneet ovimallin ihan livenä ja se on enemmän kuin passeli meidän tyyliimme. Kannustaloissa toistuu ruudukkomaisuus vähän joka paikassa, joten päätimme ottaa meidän talomme teemaksi ruudut ja raidat. Pystyraitaa löytyy mm. keittiökaapeista, kodinhoitohuoneesta sekä tapeteista, ruudukkoa ikkunoista, eteisen kaapistosta sekä laatoista.
  • Ylä- ja alakaappien välitilan tulemme hyvin todennäköisesti laatoittamaan valkoisilla pitkulaisilla laatoilla jotka lätkitään tiililadonnalla seinään. Valkoinen laatta antaa kauniin kontrastin tumman ruskeaan tasoon ja se sointuu tietenkin hyvin valkoisiin kaapinoviin.
keittiö takaa
  • Jääkaapin ja pakastimen viereen tuleviin korkeisiin kaappeihin tulee vetohyllyt. Vetohyllyt (kuten kaikki kalusteiden sisällä olevat mekanismit) maksavat yleensä ekstraa, mutta kun näin vetohyllyllisen kaapin Domuksen tiloissa, olin valmis maksamaan siitä lähes mitä vain. Tavallisten hyllykaappien perälle on lähes mahdotonta päästä käsiksi, mutta vetohyllyjen avulla yksikään jauhopurkki ei jää enää piiloon. Halleluja!
  • Jääkaapin ja pakastimen yläpuolelle tulevat kaapit nostettiin sen verran ylemmäs, että ne ovat samassa tasossa oviaukkojen kanssa. Jouduimme muuten korottamaan lähes jokaista kaappia, sillä Kannustalojen huonekorkeus on 2,8 metriä ja kaikki peruskorkeat kaapit tuppaavaat näyttämään vähän hassuilta korkeammassa huoneessa. Ne vähän kuin loppuvat kesken.

Keittiön tapaan taistelimme aika kauan toimivan kodinhoitohuoneen parissa. Enhän mä yhtään osaa vieläkään sanoa toimiiko suunnittelemamme kodinhoitohuone, mutta ainakin sitä on mietitty ihan tuhottoman monta tuntia. Jos kellekkään tulee mitään kommentteja tai hyviä ideoita mieleen, niin olkaa niin ystävällisiä ja kertokaa ne kommenteissa! Me ollaan ihan noviiseja tällaisten juttujen kanssa, ja suurin osa ideoista on kerätty työpaikan ruokalassa sekä ystäviltä. Me voidaan muuttaa kaikkia kalusteita muistaakseni vielä aika pitkän aikaa, joten eivät nämä välttämättä ihan lopullisia päätöksiä vielä ole.

  • Kodinhoitohuone alkaa kahdella korkealla komerolla. Ensimmäisessä on sisällä sellainen ulosvedettävä siivouskorimekanismi jonka avulla saa imurit ja pesuaineet kokonaan ulos kaapista. Mekanisimi maksaa hunajaa, mutta vihaan nykyistä siivouskomeroamme sen verran paljon, että olemme valmiita maksamaan toimivasta siivouskaapista paljon rahaa.
  • Seuraava korkea komero sisältää pelkästään ulosvedettäviä koreja. Täällä tullaan säilyttämään pyykit: valko-, kirjo-, pyyhe- ja lakanapyykeillä tulee olemaan omat korinsa, ihan niin kuin meillä on nykyäänkin. Järjestys ennen kaikkea. 🙂
  • Korkeiden komeroiden päällä on vielä yhdet hyllyt jotka tulevat nielemään sisäänsä vieraspeitot ja -tyynyt.
  • Korkeiden komeroiden jälkeen alatasolla on yksi lokerikkokaappi ja sen jälkeen ihan perus hyllykaappeja. Lokerollisen kaapin tahdoin kodinhoitohuoneeseen ihan ehdottomasti, sillä siellä on hirmuisen kätevä säilyttää esim. saksia, ompelutarvikkeita, lahjanaruja ym. krääsää jotka tuppaisivat hukkumaan syvemmissä laatikoissa.
  • Kodinhoitohuoneen kulman jätimme auki muutamasta eri syystä. Ensimmäiseksi tyhjä tila antaa mahdollisuuden esim. ompelukoneen käytölle. Toiseksi tuolla tyhjässä kolossa voi hyvin säilyttää jotain nättejä rottinkikorerja jotka voi tunkea täyteen vaikka mitä roinaa.
  • Pesukoneen viereen tulee allas – iso allas. Niin iso, että siellä voi pestä grillinosat, saappaat, uunipellit ym. isot jutut helposti ja kätevästi. Iso allas maksoi aika paljon ekstraa, mutta sekin oli vähän sellainen must-juttu, joten hintalappua ei tässä kohdin paljoa katseltu.
  • Pesukoneen alle tulee AEG:n korotuslaatikko, jossa voi säilyttää hirmu kätevästi pesuainepurkit. Domuksen kautta korotuslaatikko maksaa melkein 400 euroa. Nopealla googletuksella kuitenkin huomasin, että samaista korotushässääkkää saa netistä vajalla 200 eurolla. Nyt onkin edessä sitten muutaman tarjouspyynnön pyytäminen sekä selvitys siitä voiko korotuslaatikon ostaa ominpäin ja asentaa sitten muuton yhteydessä itse.
  • Kodinhoitohuoneen takaseinältä jätimme kaikki yläkaapit pois. Meillä on tällä hetkellä kotona sellainen seinäkuivausteline, joka on todella kätevä. Eli se kuivausteline tulee tuohon pesukoneen ja altaan päälle. Ja jos mietitte missä meidän kuivausrumpu on, niin voin kertoa, että sellaista turhaketta ei meille tule (ellemme saa joskus kaksosia).

Semmoisia päätöksiä olemme keittiön ja kodinhoitohuoneen osalta tehneet. Sana on tosiaan vapaa ja kaikki kommentit ovat erittäin tervetulleita!



«Vuosi sitten: Reseptit ojennukseen!»

Suositellut

12 Replies to “Keittiö ja kodinhoitohuone”

  1. A:sta & O:sta A says: Vastaa

    Vaikka meillä ei kaksosia olekaan, en luopuisi kuivausrummustani mistään hinnasta 😀 Tai no ehkä jostain.. mut pyyhkeet ja kaikki on ihanan pehmosia kun ne siellä myllyttää, eikä huuhteluainetta oo käytetty enää ikinä. Tää ei nyt varsinaisesti auttanut sua missään. Mutta halusin sanoa eriävän mielipiteen turhake-sanan innoittamana 😀 Ja olen siis edelleen kateellinen teijän talosta, heh.

    1. Tajusin heti, että taisin esittää mielipiteenä jälleen kerran hieman liian kärkkäästi. 🙂 Mun pitää oikeesti parantaa tapojani.

      Oikeastaan en edes tiedä miksi suhtaudun kuivausrumpuun niin kovin kielteisesti. Mulla on muutamia mielipiteitä, mutten tiedä onko niillä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ekaksikin kuvittelen kuivausrummun vievän kamalasti sähköä. Toiseksi kuvittelen, että se pilaa vaatteet. Ja siihen ne kielteiset mielipiteet sitten oikeastaan loppuivatkin. 🙂

      Sen olen kyllä kanssa kuullut, että lakanoille ja pyyhkeille rumpu on ihan tosi hyvä. Ehkä mä jopa salaa aina lakanoiden kuivausviritelmien aikana haikailen sen kuivausrummun perään.. Mutta sitä en tietenkään voi tunnustaa. 😉

      p.s. Domuksen edustaja sanoi, että toi korotushässäkkä kestää kyllä myös kuivausrummun painon.. Eli viimeistään sitten niiden kaksosten syntymän jälkeen voin sen meille hommata. Ja älkää nyt kukaan luulko, että odotan kaksosia (tai edes yhtä)!

  2. Oletko ajatellut mankelia hankkia? Sillä tulee ihanan sileät lakanat. Itse vaan haaveilen siitä. Kerran vein lakanat pesulaan kun meidän pesukone hajos ja nyt käytän kaikkia muita lakanoita paitsi niitä pesulassa pestyjä, koska ne on niin nätisti viikattuja 🙂

    1. Miten unohdinkaan mainita mankelin? Kyllä, se on ehdottomasti tulossa meille. 🙂 Siitä olen haaveillut jo vuosia, mutta tilaa/paikkaa sille ei ole vielä löytynyt.

      Lakanoiden mankeloinnin lisäksi odotan pellavaisten pöytäliinojen mankeloimista. Niitä kun ei saa sitten millään sileäksi pesun jälkeen.. Nyt pitää sitten vain harjoitella sitä viikkaamista! Voisin viedä parit lakanat pesulaan, jotta näkisin miten ammattilaiset hoitavat homman. 🙂

  3. Tykkään tuosta keittiö – ruokailutila erikseen jutskasta. On paljon juhlallisempaa syödä erillisessä ruokailutilassa kuin keittiökoneiden keskellä! Noiden vetolaatikoiden kanssa keittiön pöytätilan alla kannattaa kokeilla mahtuuko polvet kunnolla sitten sen pöydän alle. Se on inhottavaa korkean ja vähän matalemmankin pöydän kanssa, jos ei saa kunnolla polvia pöydän alle :). Hienolta näyttää :)!

    1. Samaa mieltä! Mua tosin ahdistaa keittiössä eniten tiskit. Niidenkin kanssa olen yllättävn laiska, enkä tykkää yhtään sen koneen tyhjentämisestä.

      Mietittiin kyllä tuota vetolaatikoiden paikkaa juuri sen istumakorkeuden takia. Päädyttiin kuitenkin laittamaan ne siihen, sillä lisää kaappitilaa ne tuovat yllättävän paljon. Täytyy hommata sellaiset pumpputuolit, että jalat saa halutessaan kunnolla tason alle. Tosin eihän tuossa ole tarkoitus kun syödä nopea arkiaamupala, viikonlopun aamupalat voin sitten kattaa oikein pöydän ääreen. 🙂

  4. Täyttäisin sen keittiön pöytien alle auki jätetyn tilan niillä kaapeilla ja laatikostolla ja jättäisin vapaan tilan valoisan ikkunan alle, jonka edessä voisi istua ja tehdä tarkkaakin työtä eikä olisi ylhäältä tulevia kaappiesteitä. Silloin voisi myös laskea kulman läheisiä yläkaappeja alaspäin, jota mietitte.

    1. Tarkoitit äiti varmaan kodinhoitohuonetta? 🙂

      Ja oot kyllä ihan oikeessa, se tyhjä jalkatila olisi paljon fiksumpi ton ikkunan edessä! Nyt täytyy vähän vielä käännellä ja muutella suunnitelmia. Ja ne kulmassa olevat ylähyllyt voisi kyllä tosiaan laskea alemmas. Niihin pääsisi siten paljon helmpommin myös käsiksi. Kiitos vinkeistä. 🙂

  5. Musta ei ole mitään hyötyä, sillä teidän tekemät muutokset kuulostavat erinomaisilta! Erityispisteet kattoon saakka vedetyistä kaapeista keittiössä (tilaa tarvitsee kuitenkin) ja iiiiisosta altaasta khh:ssa. Meillä on ihan liian pieni (rakennuttajan jäljiltä), ja kaipaisin just grillin osille isoa sammiota. Nykyinen allas käy lähinnä nyrkkipyykkiin, siis niiQ tosi järkevää.

    1. Isosta khh:n altaasta mulle vinkattiin töissä. Alunperin siihen oli laitettu just sellainen pyöreä nyrkkipyykkiallas, joka oli musta tosi söde. 🙂 Töissä sitten mammat pisti mut kuriin ja lähes pakottivat ottamaan tilalle ISON altaan.

      No nyt on iso allas ja onhan se oikeesti paljon kätevämpi kuin söde pyöree! Varsinkin kun poistettiin ulko-ovi sekä lattian kuraralli khh:sta.

  6. Vetokaapit ovat ihan ehdottomia. Minkä rahassa tuhlaa, sen hermoissa säästää… Meillä on myös tiskialtaan alla u-kirjaimen, kulmikkaan sellaisen, muotoinen laatikko, johon mahtuu pesuaineita yms. aika lailla ja ne ovat kätevästi saatavilla.

    1. Tuollainen U-laatikko meillä tulee molempiin vessoihin (altaiden alle). Ne antavat kyllä paljon lisää säilytystilaa! Keittiöön emme halunneet altaan alla laatikkoa, sillä roskis pitää saada ihan kukkuralleen. 🙂

Vastaa