Paras synttäri-illallinen

Eilinen ”helppo ja nopea” ylityöpäivä olikin ”stressaava ja pitkä” joten kävin vielä kotiin saavuttuani hieman ylikierroksilla. En nyt varsinaisesti tiedä helpottiko ylikierrosoloani se, että kotioven avattuani herra Longfield ilmoitti, että tänään syötäisiin hänen tekemä synttäri-illalliseni kotona. No ainakin ne ylikierrokset muuttuivat samalla hetkellä sellaisiksi mukaviksi. Herran kuumetauti eteni viikon aikana sen verran pahaksi, että hän popsii nyt antibiootteja. Lauantaina olo oli kuitenkin ensimmäistä kertaa koko viikkoon hyvä, joten synttärini saivat jatkoa!

Ruoka ei ollut aivan valmista kun saavuin kotiin, joten päätin lähteä koiran kanssa metsään tyhjentämään päätäni tyhmistä työjutuista. Kävin ennen uloslähtöä vaihtamassa vaatteet, mutta matkalla vaatehuoneeseen törmäsin sängyllä lahjapakettiin jonka päällä oli suloinen Angry birds -kortti. Lisää lahjoja!

Paketista putkahti kaksi rakkaaseen harrastukseeni liittyvää kirjaa. Tuota digikuvauksen käsikirjaa selailin jo aika paljon, mutta paneuden siihen tarkemmin kunhan saan ensin tällä hetkellä yöpöydällä olevan valokuvauskirjan luettua. Tuosta kuppikakkukirjasta taidan leipoa ihanalle herralleni jotain herkkuja ihan tässä lähiaikoina. ♥

Lahjan avaamisen ja kirjoihin iloisena tutustumisen jälkeen vaihdoin lopulta ne vaatteet ja nappasin kameran uudella teleobjektiivilla varustettuna mukaani. Talsin metsässä kamera ja koira mukanani niin kauan, että työjutut jäivät unholaan. Enkä mä sitä kameraa turhaan mukaan raahannut, sillä muistikortille tarttui reissulta kuviakin.

Lenkin jälkeen saavuin juuri sopivasti valmiin ruoan ääreen. Ja olipas muuten herraseni aika mielettömät ruoat valmistanut, vai miltä teistä kuulostaa seuraavanlainen menu: rapea parmankinkku-melonisalaatti, pippurikastikkeella kuorrutetut sisäfilepihvit ja jälkkäriksi suklaafondantia. 😛

Rapeaa parmankinkku-melonisalaattia olemme tarjoilleet kesällä 2011 kotonamme järjestetyllä brunssilla. Tällä kertaa herra korvasi salaatin mansikat tummilla viinirypäleillä, sillä satun olemaan allerginen mansikoille(kin). Tuolloin kesällä 2011 maistoimme ensimmäisiä kertoja parmankinkkua ja emme ole kyllä pekonia tuon kesän jälkeen enää kovin usein ostaneet. Parmankinkku on meistä molemmista paljon maukkaampaa kuin pekoni. Kuvittelisin myös parmankinkun olevan hieman vähärasvaisempaa, ei siinä ainakaan valkoista ihraa niin paljon ole näkyvissä.

Kun olin ottanut salaattia lautaselleni herra kysyi huomasinko, että hän oli tehnyt melonipaloista salaatin päälle hymynaaman. No en ollut huomannut, mutta näin jälkikäteen voin onneksi kuvista huomata, että totta tosiaan salaatin päällä hymyilee iso naama. 🙂

Salaatin kaveriksi nostimme lautaselle maailman pehmeimmät sisäfilepihvit. Herra Longfield oli ruskistanut pihvien pinnan ensin paistinpannulla, jonka jälkeen hän oli laittanut pihvit foliossa uuniin, jossa ne saivat möllöttää jonkin aikaa. Jos ihan rehellisesti sanon, niin eilen syömäni pihvit olivat parhaimmat mitä olen missään koskaan syönyt. Pihvi oli sisältä hieman punertava, mutta siitä ei leikatessa irronnut (juuri) yhtään punaista nestettä. Ja kuten jo mainitsin – pihvit olivat todella pehmeitä. Murea olisi väärä sana, sillä liha oli ihan totta pehmeää.

Voin sanoa ylpeänä, että teen todella hyvää punaviinikastiketta. Mutta herra voi kyllä jatkossa sanoa ylpeänä tekevänsä todella hyvää pippurikastiketta. Tähän kastikkeeseen tulee pippurien lisäksi mm. punaviiniä, konjakkia sekä siirappia, ja varsinkin tumma siirappi antoi kastikkeelle mielettömän upean mauan. Kun olin saanut lautaseni tyhjäksi, söin kastiketta lusikalla suoraan kastikekulhosta. Taivaallista. 😛

Jälkkäriksi teimme yhdessä suklaafondanttia. En voinut pitää näppejäni irti kokkaavasta herrasta – eiku siis sokerista, kananmunista, suklaasta ym., joten päädyimme kokkailemaan jälkkäriä yhdessä. Herra on kuunnellut mua viime aikoina tarkasti, sillä olen maininnut suussa sulavasta fondantista muutamaankin eri kertaan viime aikoina. Fondantin päälle tulee törkätä iso kasa vaniljajätskiä (ja sen täytyy muuten olla Pappagallon aitoa vaniljajätskiä) ja sitten vain mussuttamaan lämmintä fondanttia sohvan nurkkaan. Parasta. ♥

Julkaisen blogissa hieman myöhemmin salaatin sekä pippurikastikkeen ohjeet, fondantista olen tehnyt postauksen vuoden alussa, ja voitte käydä sieltä kurkkaamassa jälkkärin ohjeen jos makeannälkä iskee.


«Vuosi sitten: Aamupala: Ilmatar (HKI)»

Suositellut

12 Comment

  1. Olipa ihana illallinen. Huippusöpöjä kuvia karvakaverista!

    En ole aiemmin lukenut digikuvauskirjoja, mutta pari viikkoa sitten tilasin ruokakuvauskirjan Amazonista (tästäkin aiheesta on kirjoitettu useita opuksia. Plate to Pixel: Digital Food Photography & Styling on hyvä opas, ruokakuvien stailausvihjeiden lisäksi kirjassa on runsaasti perusopastusta digikuvaukseen. Nyt tosin elän vierotusoiireissa, kun kamera on huollossa…

    1. Illallinen oli kyllä ihana, sai työhommat ja muutenkin tylsän viikon unohtumaan ihan kokonaan! 🙂

      Kuvat karvaisesta kaverista onnistuivat kyllä tosi hyvin. Otin ne suurimmalla polttovälillä (200 mm.) ja olin sen verran kaukana koirasta, ettei se edes tajunnut, että räpsin hänestä kuvia.

      Miten en ole tajunnut ostaa ruokakuvauskirjoja! Kiitos vinkistä ihan tajuttomasti. Taidan heti tutkia tarjontaa ja ehkä tehdä myös tilauksen. 😉

      Tsemppiä sinne kamerattomaan aikaan! Mulla on muuten irronnut kamerasta se sama osa kuin sulla, mutten ole jaksanut viedä kameraa huoltoon.. Nyt olen jo tottunut ettei sitä kumista tukea ole peukalon kohdalla, mutta hyvähän se olisi siihen saada.

  2. Tajusin itsekin äskettäin, että varmastihan ruokakuvauksesta täyty olla kirjoja kirjoitettuna, onhan monesta huonommastakin aiheesta opuksia…

    Ahaa.. tukityynyn tippuminen on siis joku tyyppivika… Siipalle oli sanottu, ettei välttämättä mene takuuseen, vaikka kamera on ostettu alle 4 kk sitten. Sanoin, että on tiukkana, kun hakee kameran, kyllä sen tyynyn pitäisi ainakin takuuajan kestää paikoillaan (vaikka kamera onkin ollut varmaan keskimääräistä ahkerammassa käytössä…).

    1. No kyllä tosiaan kannattaa olla tiukkana jos aikovat tuosta tuesta jotain maksua pyytää!

      Ja kiitokset muuten kirjavinkistä, tilasin mainitsemasi kirjan sekä erään toisen (Food Photography: From Snapshots to Great Shots) amazonilta eilen. 🙂 Näitä kahta kirjaa oli kehuttu netissä kovasti, täytyy tehdä niistä postaus kunhan ennätän niihin ensin hieman tutustua. Yhtäkään suomenkielistä ruokavalokuvauskirjaa en muuten löytänyt, mutta englanninkielisiä löytyikin sitten vino pino.

  3. Miten mahtava illallinen, kuola vaan valui lukiessa! Tosi kiva jos viitsit laittaa pippurireseptin blogiin, voisin ilahduttaa sillä omaa miestäni. 😉

    Ja mikä ihana nallekarhu! Onko se sellainen, jolla on sininen kieli? (Rakastan kaikkia elämiä ja etenkin koiria, mutten koskaan tiedä rotujen oikeita nimiä.)

    1. Yritän saada kastikkeen reseptin tänne pikaisesti! Suosittelen kyllä sen tekemistä, oli omaa punaviinikastikettanikin parempaa (paljon parempaa).

      Nallekarhu on rodultaan chow chow, ja hänellä on juuri sellainen sininen kieli. Kuvissa hän näyttää kyllä yli-söpöltä, ei hän ihan noin söpöltä joka päivä näytä. 🙂

      1. No siis just tota rotua tarkoitin, nimi ei vaan tullut päähän. Käsittämättömän ihana lullero, voikun tuohon turkkiin saisi upottaa kätensä! 😀 Otetaanhan se mukana, kun mennään tapaamaan Peteriä…?

        1. Hahahah! 🙂 Repesin.

          Otetaan totta kai mukaan! Jos Peter ei syty meihin, niin haen karvaisen kaverin kulman takaa! Kyllä toi koira on ennenkin miehiä hurmannut. 😉

  4. Mitä vanhat silmäni näkevätkään? Ei mitään! Propsit kotiin Hra Loongfield!

    1. Ja isot propsit pitääkin antaa! 🙂

  5. Nii joo ja tietysti hyvää synttäriä Huli! 😀

    1. Kiitokset Tommi! 🙂

Vastaa