Korea house & JonesAndYou

Tiistaina oli vielä elokuu, eli kesä. Tiistaina oli myös JonesAndYou -bändin keikka Cafe Mascotissa. Tämän lisäksi söimme tiistaina korealaisessa Korea house -ravintolassa kahden hyvän ystävän kanssa. Ja kaiken kukkuraksi saimme tiistaina herra Longfieldin kaverilta kymmenen kerran treeniliput Helsingin itsepuolutuskouluun, eli Hipkoon. Syksyllä on siis luvassa lisää treenipostauksia, jolloin myös herra Longfield pääsee kirjoittelemaan tänne blogin puolelle. Mutta ennen kuin alan kertomaan enemmän ilman hakkaamisesta, palataan tiistaiseen visiittiin Suomen ainoaan korealaiseen ravintolaan sekä totta kai siihen JonesAndYoun keikkaan.

Olimme sopineet treffit Oxygenol-pariskunnan kanssa Korea housen edessä kello 19.00. Minä hipsin paikalle suoraan Body Pumpista, joten reidet vielä hieman täristen köpöttelin ravintolan ovea kohti. Korea house sijaitsee kauniissa Kruununhaassa osoitteessa Mariankatu 19, ja aivan kuten aiemmin jo mainitsin, kyseessä on Suomen ainoa korealainen ravintola (toivottavasti etelä-korealainen). Olin kuullut paikasta kehuja eräältä työkaveriltani, ja myös herra Longfieldin kaveri (siis just se joka antoi meille ne treenikortit) kehui paikan sapuskoja kovasti kun kerroimme hänelle mihin olemme syömään menossa.

Korea housen ruokalistaa lukiessa alkaa väkisin naurattaa, tai ainakin hymyilyttämään. Tilaamiemme annosten nimet olivat Jabchebap (näitä tuli 2 kpl), Bibimbap sekä Bulgogi. Tuo bimimbap on musta suloisin vähään aikaan kuulemani sana, ja sen lausuminen saa kyllä hymyn huulille hyvin nopeasti. Kyseistä suloisen kuuloistaa ruoka-annosta työkaverinikin suositteli, ja se maistui Oxygenol-pariskunnan naispuolisen osapuolen mielestä oikein hyvältä (tilasin itselleni bataattinuudeleita, eli siis jabchebapia).

Bimimpab
Jabchebap
Bulgogi

Olimme kaikki neljä tyytyväisiä Korea housen ruokaan. Myös palvelu oli ripeää ja iloista, joten mitään pahaa sanottavaa ei ravintolasta ole. Tai no onhan – ravintolassa olevat syömäpuikot olivat teräksisiä, ja niiden avulla syöminen ei käynyt ihan niin kätevästi kuin puisilla syömäpuikoilla. Onneksi jokaiselle tuotiin myös lusikka, jolla lautaset saatiin ihan puhtaiksi, eikä kenenkään tarvinnut alkaa nuolla lautasia.

Kun olimme saaneet mahamme täyteen, jatkoimme matkaa kohti Cafe Mascotia. Tosin ennen keikalle pääsyä kävimme hakemassa karkkipussit Valintatalosta, sillä mun sokerihammasta kolotti hirmuisesti. Karkkipussin valinta oli yllättävän vaikeaa, ja melkein siinä tohinassa kaadoin laukullani sellaisen ison keksihyllyn kumoon. Se olisi muuten ollut enemmän kuin noloa.. Lopulta löysin kuitenkin sopivan pussin ja sitten me suunnistettiin porukalla osoitteeseen Neljäs linja 2.

Porukkaa oli paikalla hieman ennen yhdeksää tosi paljon, mikä oli hirmu hyvä, sillä JonesAndYou veti sinä iltana ihan ensimmäisen keikkansa! Me siis tunnetaan herra Longfieldin kanssa kyseisen bändin rumpali, joten oltiin hirmu innoissaan, että paikalle oli saapunut niin paljon populaa. Eivätkä ne heput sinne muuten turhaan olleet raahautuneet! Bändi veti keikan niin hyvin, että viimeisten biisien aikana käsiä lyötiin yhteen ihan olan takaa ja erilaiset vihellykset ja muut keikoille kuuluvat äänet täyttivät Cafe Mascotin. Ihan huippua!

Me ollaan herra Longfieldin kanssa kuunneltu bändin biisejä kotona tosi paljon ja herra myös soittelee niitä kitarallaan aika paljon. Ja kyllä niitä myös hyräillään meillä, varsinkin biisiä nimeltään Lie to me sweet, johon ollaan molemmat ihastuttu paljon enemmän kuin vähän. Kyseinen viisu kolahtaa pehmeällä fiiliksellään muhun samoin kuin irttaripussin sisältö uppoaa mun mahaan. Olipas ehkä maailman huonoin vertaus.. Irttarit ovat kuitenkin ihania, ja niin on tämä biisikin!

Ja jos haluatte fiilistellä lisää, kuunnelkaa ihmeessä myös tämä toinen biisi, sen nimi on Stuck with a heart. Tämä toimi musta keikalla ihan tajuttoman hyvin! Siellä se soitettiin sillä lailla reippaasti ja vähän jämäkämmin, ja koska mukana oli myös basso ja rummut, soi biisi livenä paljon rytmikkäämmin. Mutta toimii se ihanasti näin rauhallisestikin soitettuna.

Vinkki!

Löydät JonesAndYoun myös sosiaalisista medioista, nyt äkkiä fanittamaan ja kuuntelemaan bändin upeaa musiikkia!



«Vuosi sitten: Tuikkiva hattuhylly»

Suositellut

4 Replies to “Korea house & JonesAndYou”

  1. Pitäsi varmaan joskus kokeilla tuota Korea Housea. AInoa oma kokemukseni korealaisesta ruoasta on kymmenen vuoden takaa New Yorkista; oli vähän kiire teatteriin, tarjoilija ei puhunut englantia, ruokalistakin oli lähinnä koreaksi. Valittiin ruoat vähän umpimähkään. Sain liemikulhon ja paljon pikkukulhoja, joissa oli erilaisia tahnoja, pikkelöityjä vihanneksia ja mausteita. Maistelin niitä varovasti ja hörpin välillä lientä. Tarjoilija katsoi vähän aikaa, tuli pöydän ääreen, kaatoi kaikkien kuppien sisällön liemeen ja sekoitti. Tulos näytti oksulta ja maistui oudolta. Siipan muhennosmainen ruokakin oli aika omituista.

    Moni kuitenkin kehuu korealaista ruokaa, joten sile pitäisi antaa varmaan uusi mahdollisuus

    1. Hauska kokemus! Tarjoilijalla on varmasti ollut hauskaa kun on katsellut teitä sivusta. 🙂
      Korea Houseen voi kuitenkin mennä ihan turvallisin mielin – siellä ruokalistat ovat suomeksi ja tarjoilijat puhuvat myös sujuvasti suomea. Ja mikä tärkeintä, ruoka oli oikein maukasta!

  2. Korealaista ruokaa en ole maistanut, mutta pitää kokeilla. JonesAndYou musiikki on minunkin mielestäni niin korvia hivelevää, että onneksi unohdan käydä jääkaapilla ; )

    1. Suosittelen kyllä käymään kyseisessä ravintolassa! Ja ihana kuulla, että JonesAndYoun musiikki uppoaa myös suhun. Sopii ihanasti mm. näihin rauhallisiin sunnuntaihin. 🙂

Vastaa