Dennis – since 1975

Ensimmäinen Ristorante Pizzeria Dennis perustettiin Turun Linnankadulle jo vuonna 1975. Mulle Dennis tuli tutuksi töissä, jossa työkaveri on puhunut Dennissin pitsoista niin kauan kuin olemme samalla osastolla työskennelleet (noin kolmisen vuotta). Vihdoin viime perjantaina suuntasimme töiden jälkeen leidi A:n sekä Dennis-leidin (eli sen joka on töissä kyseisien ravintolan pitsoja kehunut jo iät ja ajat) kanssa Töölönkadulla möllöttävään Dennis-ravintolaan.

Olin tutkinut etukäteen töissä Dennissin ruokalistaa huolella, ja kirjoittanut keltaisella post-it-lapulle viiden pitsan nimen ylös. Ajattelin tilauksen tekemisen käyvän paljon nopeammin kun minulla olisi jonkinlainen käsitys siitä mitä haluan syödä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Menin nimittäin siinä tilauksen teon yhteydessä jotenkin ihan paniikkiin, ja lopulta päädyin tilaamaan lohta pastalla.. Älkää kysykö miksi, en tiedä itsekään. Omasta annoksestani on turha kirjoittaa sen enempää, sillä Denniksessä syödään pitsaa (ei lohta).

Dennis-leidi tuli treffeillemme suoraan lounaalta, joten hän joutui skippaamaan pitsan ja tilasi alkupalalistalta bruschettaa. Loppupeleissä leidi A oli ainoa joka sai tilattua sen pitsan. Pitsan nimi oli Lazio, ja se oli taivaallisen hyvää. Ihmettelette ehkä mistä minä sen tiedän – no siitä, että sain maistella pitsaa! 😛 Maistelin mä kyllä myös niitä bruschettoja. Kukaan ei kyllä maistanut mun lohta, joka kyllä kuulostaa taas suhteellisen reilulta peliltä. En selkeesti siis osannut taas käyttäytyä, jonka lisäksi mulla oli perjantaina ihan kamala puheripuli. Herra Longfieldin ollessa työmatkoilla iskee mulle yleensä aina puheripuli jos jonkun ihmisen satun näkemään. Puhun aina (aika) paljon, ja puhetta jää kamalasti varastoon kun kotona ei ole ketään toista ihmistä jolle puhua. 🙂 Onneksi muutkin saivat välillä puheenvuoron, jonka aikana ennätin ottaa edes hieman happea.

Treffien päätteeksi päätimme testailla jatkossa kaikki Helsingin Dennis-ravintolat, ehkä me siis seuraavan kerran syömme kaikki PITSAA Bulevardin ravintolassa.

Tutkiessani töissä Dennissin ruokalistaa, päätin yllättää illalla työmatkalta kotiintulevan herran. Pistin toiselle keltaisella post-it-lapulle ylös neljä pitsan nimeä, joista ajattelin herran pitävän. Lopulta päädyin kuitenkin tilaamaan pitsan kyseisen listan ulkopuolelta, joten tällä kertaa mun post-it-lapuista ei ollut mitään hyötyä.. Herra Longfield on kuullut kehuja Dennissin pitsoista, ja hän onkin maininnut, että tahtoisi kyseisiä pitsoja joskus maistaa. Päätin siis olla maailman paras vaimo, ja viedä kotiin yhden pitsan.

Myöhään illalla kotiin saapui väsynyt herra, joka oli kamalan onnellinen kun lämmitin hänelle mikrossa tulista pitsaa. Istahdimme olohuoneen sohvalle tuliaisherkkujen ja pitsojen kanssa, ja vaihdoimme viikon kuulumisia. Mun puheripuli oli kyllä vielä päällä, joten herran kuulumisia käytiin tarkemmin läpi seuraavana aamuna. 🙂




«Vuosi sitten: Halpa, halvempi, Puola – osa 2»

Suositellut

2 Replies to “Dennis – since 1975”

  1. Denniksessä kävin aikoinani sillon tällöin Kansakoulunkadulla, mutta sielläkään en ole käynyt aikoihin. Pizzat olivat hyvät.

    Bulevadin Denniksen ohi työmatka kulkee päivittäin (ja kesälläkin pyöräilin siitä monta kertaa viikossa ohi), mutta Bulevardin Dennis on saanut sen veran huonoja arvoita, että sen olen jättänyt väliin.

    Tuota Töölön Dennistä en edes muistanut, vaikka siitäkin menen silloin tällöin ohi. Viimeksikin etsimme heinäkuun alussa auki olevaa ruokaravintolaa Töölöstä ystävien kanssa (yllättävän haastavaa kesäloma-aikaan), päädyimme kuitenkin Mamma Rosan legendaarisille pizzoille, jotka eivät petä koskaan. Täytyy painaakin Dennis taas mieleen, kun seuraavan kerran tekee mieli pizzaa!

    1. Pitsat ovat kyllä keränneet kovasti kehuja!

      Mamma Rosa on myös ihan mahtipaikka. Siellä en ole tainnut pitsaa koskaan syödä, etanoita sitäkin useammin. 🙂

Vastaa