Ystävien kesken

Tämän viikon tiistaina oli aika tapailla kahta leidiä, joiden kanssa treffasimme viimeksi toukokuussa. Tämänkertainen tapaaminen sisälsi hyvin paljon samoja aineksia kuin toukokuiset treffimme – ostoksia, ruokaa, juoruilua, karkkia ja leffaa. Tämän lisäksi elokuiset treffimme sisälsivät autolla hurjastelua, sillä toinen leideistä (häntä voisinkin kutsua jatkossa BMW-leidiksi) saapui paikalle mustalla BMW:llä, jolla pääsee tosi kovaa! Mahanpohjassa asti tuntui sellaiselta hauskalta kun BMW-leidi painoi kaasua. Hurjan makee auto!

Treffit oli sovittu alkamaan Lauttasaaren IC Companys Factory Outlettiin, jossa olemme näiden kahden leidin kanssa käyneet jo monta kertaa. Mulla oli etsintälistalla housuja syksyä varten, joita löysinkin onnekseni kahdet, yhdet mustat ja yhdet ruskeat. Housujen lisäksi raahasin kassalle pinkin huivin, joka jää kyllä varmaan taas tuttuun tapaan käyttämättä. En ymmärrä miksi huiveja ylipäätään ostelen, sillä ne jäävät aina käyttämättä (tai kyllähän mä oikeasti tiedän miksi niitä ostelen, niiden ihanien ja värikkäiden värien takia). Toki käytän kaulahuiveja kylmillä ilmoilla, mutta asusteena sisätiloissa huivit ovat mulle vielä ihan vieraita. Yksi syy siihen, miksi en esim. silkkihuivia kaulaani osaa kietoa, on varmasti se, että kaulani on lyhyt, kuten olen jo Omaa tyyliä metsästämässä -postaussarjassa kertonut. Lyhyen kaulan takia esim. poolopaidat tuntuvat päälläni tosi ahdistavilta, ja myös pelkkä huivin kietominen kaulan ympärille alkaa yleensä ahdistamaan. Ja ehkä myös koen olevana vielä ”liian nuori” niille silkkisille kaulahuiveille, musta ne ovat niin kovin virallisen näköisiä (ja myös pikkaisen mummohtavia).

huivi: Jackpot
mustat housut: Truly by Part Two, ruskeat housut: In Wear
housut: Flash, vyö: KappAhl

Yhdet housut tarttuivat mukaani myös Sellon Flash-liikkeestä, jossa piipahdimme Lauttasaaressa sekoilun jälkeen. Meillä oli suuntana Sellossa sijaitseva italialainen Il Gabbiano -ravintola, mutta eksyimme matkalla Flash-liikkeeseen, sillä sieltä sai aletuotteet puoleen hintaan. Sinivalkoraidallisille housuille jäi hintaa 12,50 euroa, ei paha. Flash-liikkeen jälkeen pääsimme lopulta mahat muristen syömään. Il Gabbiano -ravintolassa olen käynyt kerran aiemmin, silloin söin caesar-salaattia, josta pidin paljon. Tällä kertaa valitsin listalta kanaa, jota tarjoiltiin mm. purjon sekä gorgonzola-juuston kanssa. Annos oli hirmu herkullinen! Myös seurassani olevat leidit pitivät omista annoksistaan paljon – BMW-leidi söi pitsaa ja toinen leidi pastaa. Hyvän ruoan lisäksi ravintolan tarjoilijat olivat mukavia. Mua hymyilytti suuresti suloinen (italialainen?) miestarjoilija, joka puhui vähän huono suomi. Hän oli aika liikkis!

Ruoan jälkeen talsimme Makuuniin, jossa aloimme täyttää irttaripusseja. Loppuillan ohjelma oli vielä avoin, kunnes sain päähäni, että vuokraisimme leffan ja menisimme katsomaan sitä luokseni. Leidit suostuivat ideaani ja sitten meidän piti vain valita illan leffa. Muistin, että herra Longfield oli kehunut kamalasti Drive-leffaa, jota tähdittää jumalainen Ryan Gosling (ei se Ryan siis herran mielestä ole jumalainen, vaan mun mielestä). Löysimme kyseisen leffan hyllystä ja päätimme vuokrata sen.

Saavuttuamme meille kaivoin kaapeista limuja ja karkkeja (ihan kuin ne Makuunin pussit eivät olisi riittäneet), jonka jälkeen aloimme toljottaa herra Longfieldin ylistämää leffaa. Noin puolen tunnin leffan katsomisen jälkeen aloimme ihmettelemään mitä hyvää herraseni on leffassa nähnyt.. Leffan tempo oli hidas ja juonesta emme saaneet kamalan hyvin kiinni. Jossain välissä tajusimme, että leffa on K18. Tämähän kertoo yleensä väkivallan tai tissien suuresta määrästä. Tässä leffassa kyse oli väkivallasta, joka oli ajoittain kyllä aika ronskia. Kyllä me se leffa loppuun katsottiin, mutta ensi kerralla valkkaamme varmaan jonkun tyttöjen leffan. 🙂

Kiitokset jälleen ihanille leideille mukavasta illasta! Ootte ihkuja (ja se auto on niin cool)! ♥


«Vuosi sitten: Halpa, halvempi, Puola – osa 1»

Suositellut

2 Replies to “Ystävien kesken”

  1. Musta Bemari on ainoa oikea automerkki 😉

    1. Mä olen enemmän Audi-tyttöjä (vaikken ole koskaan sellaisen kyydissä edes ollut). 🙂

Vastaa