Banaani-suklaakuppikakut

Mä oon päättänyt, että musta tulee kuppikakkumestari. Ostin sellaisen reseptikirjan, joka on täynnä kuppikakkureseptejä. Kirjan lisäksi hommasin sellaisen hienon pursottimen, joka on varustettu tosi monella erilaisella suuttimella. Pursottimen ja kirjan lisäksi hommasin myös sellaisia mini-muotteja, joilla voin tehdä esim. sokerimassasta koristeita kuppikakkujen päälle.

Kirjasta pääsi ensimmäiseksi kokeiluun banaani-suklaakuppikakut. Tein näitä kuppikakkuja juhannuksena, ja niitä tarjoiltiin anopille. Anopin lisäksi kuppikakkuja pääsi maistelemaan työtoverini, joiden iloksi raahasin kuppikakut työpaikan kahvitilaan maanantaina. Ihan kaikille ei kuppikakkuja kuitenkaan riittänyt, mutta ei sillä niin väliä, en mä oikeesti jaksanut tehdä reilua 40 kuppikakkua – reilut 20 sai riittää tällä kertaa. Anopin ja työtovereiden lisäksi näitä kuppikakkuja vietiin myös kiitokseksi naapuriin. Naapurit olivat kovin kilttejä ja lainasivat meille nokkakärryjä, jotta saisimme viikonloppuna rikkimenneen pyykinpesukoneen ulos asunnostamme. Nokkakärryjä emme sitten lopulta kuitenkaan tarvinneet, sillä uusi pesukone tuotiin meille kotiinkuljetuksena ja samalla reippaat nuoret miehet veivät vanhan rikkinäisen pesukoneen mennessään. Mutta eihän ne meidän naapurit sitä tiedä, niitä oli kuitenkin syytä kiittää kärryjen lainaamisesta.

Mutta tässäpä olisi tulevan kuppikakkumestarin resepti maukkaisiin banaani-suklaakuppikakkuihin.

Banaani-suklaakuppikakut (n. 24 kpl)

Taikina

  • 3 kpl kananmunaa
  • 2½ dl sokeria
  • 1 dl fariinisokeria
  • 2½ tl vaniljaesanssia
  • 1 rkl kanelia
  • 1 rkl ruokasoodaa
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 7 dl vehnäjauhoja siivilöityinä
  • 1¾ dl ruokaöljyä
  • 4 suurta kypsää banaania
  • 2 dl suklaarakeita tai -paloja

Lisäksi käytin kuorrutteena herra Longfieldin USAsta tuomaa valmista suklaakuorrutetta. Kuorrutteen voi toki tehdä myös itse, ohjeita löytyy googlesta vaikka kuinka.

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.

2. Vatkaa munat ja sokerit kuoheaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljaesanssi, kaneli, ruokasooda, leivinjauhe ja suola.

3. Sekoita joukkoon vielä vuorotellen jauhot ja ruokaöljy. Vatkaa taikinaa kunnes se on tasaista ja kuohkeaa.

4. Soseuta banaanit ja lisää nekin taikinaan. Sekoita joukkoon vielä lopuksi suklaarakeet tai -palat.

5. Täytä muffinivuoat niin, että jätät noin kolmanneksen tyhjää tilaa (kuppikakut turpoavat uunissa aika paljon). Paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia.

Vinkki!

  • Koristele kuppikakut vasta aivan jäähtyneinä, jotta kuorrute ei sula kuppikakun päälle.

Alla olevassa kuvassa olevan nipsutelineen olen saanut Essin maailmasta. Se on niin ihku! Ja koska olen päättänyt tulla kuppikakkumestariksi, sopii nipsuteline tämän leidin keittiöön kuin nakutettu. Se pääsee koristamaan jatkossa kaikkia kuppikakkukuvia. 🙂



«Vuosi sitten: Build-A-Bear»

Suositellut

4 Replies to “Banaani-suklaakuppikakut”

  1. Oi nam! Ja tosi kauniin näköisiä, hienosti olet koristellut cupcaket. Tuollainen pursotin on varmaan kätevä, itsekin olen miettinyt sellaisen hankkimista.

    1. KIitos! Mulla oli vanhakin pursotin, mutta tää uusi on sellainen pro-versio. 🙂 Koristelu kävi sillä tosi ripeästi, vaikka aluksi homma tuntui ihan järjettömältä.

  2. Hesarin ruokatorstaissakin oli kuppikakuista vähän aikaa sitten:
    http://www.hs.fi/ruoka/Kuppikakun+suosio+kasvaa/a1340187884431
    Ja Hesarin kuppikakkuresepti:
    http://www.hs.fi/ruoka/Raparperikuppikakut/a1340187814009
    Näitä kuppikakkujahan voisi maistella Hesarin tapaan eri maissa (ehkä vaan kuitenkin niitä on Länsimaissa), näkyvät ainakin kehuvan tukholmalaisia versioita…

    1. Kiitokset linkeistä! Noi raparperikuppikakut vaikuttivat tosi hyviltä. 🙂 Nam!

Vastaa