Vuosi elämääni

Tasan vuosi sitten satoi kaatamalla – tuona sateisena iltana sai alkunsa Meanwhile in Longfield -blogi. Olin pyöritellyt blogin aloittamista päässäni pitkän aikaa, mutta tuo sateinen kesäilta sai minut vihdoin istumaan tietokoneen ääreen, ja siitä se sitten lähti – ihka ensimmäinen postaukseni näki päivänvalon.

En ole koskaan ollut kovin hyvä kirjoittamaan. Yläasteella äidinkielenopettajani passitti minut lukihäiriötesteihin, joiden tulokset olivat selvät – kärsin aika pahasta lukihäiriöstä, joka vaikeutti mm. matematiikan sekä kielten oppimistani. Eniten ongelmia tuottivat (ja tuottavat edelleen) diftongit. Näiden ”tuplavokaalien” lisäksi multa loppuvat sanat aika usein liian aikaisin kesken (hätähousu, mikä hätähousu). Monesti kun mietin blogin aloittamista, ajattelin etten osaa kirjoittaa kunnolla, joten mitä hittoa mä alan pitämään blogia, jonne pitäisi kirjoittaa mielenkiintoista, kirjavaa sekä virheetöntä tekstiä?! No, vuosi sitten sinä sateisena iltana päätin kuitenkin pistää oman blogin pystyyn, eihän sitä tarvitsi kenenkään lukea, mikäli mun jutut eivät kiinnostaisi – niin mä taisin ajatella.

Tein itselleni jo heti aluksi selväksi, että alan kirjoittaa blogia lähinnä itselleni – ajattelin, että vanhoja postauksia olisi kiva käydä myöhemmin läpi, muistellen niitä hetkiä ja päiviä, joita postaukset sisällään pitävät. Ja näinhän siinä juuri kävi! Jos mun pitäisi nimetä mun lemppariblogi, sanoisin heti, että se on mun oma blogi. 🙂 Luen ja selailen valehtelematta päivittäin vanhoja postauksiani, muistellen mukavia hetkiä, maukkaita ruokia tai vain katselen ottamiani kuvia.

Voisin nimetä yhdeksi harrastuksekseni valokuvauksen. Kuvia napsin päivittäin ja kamera kulkee mukanani lähes aina. Blogin avulla saan jaettua ottamiani kuvia, eivätkä ne enää rasita esim. facebook-tiliäni (tai siellä majailevia kavereitani) ihan niin paljon kuin ennen. Positiivista palautetta olenkin saanut eniten kauniista kuvista, joita blogissani on. Positiivisen palauttaan saaminen on aina ihanaa, mutta varsin ihanaa se on silloin, kuin joku kehuu jotain sellaista minkä eteen olet nähnyt paljon vaivaa.

Positiivista palautetta on tullut myös herra Longfieldin kirjoittamisista postauksista. Tiedänhän sen minäkin, että herra kirjoittaa juuri sellaista kirjavaa, kuvaavaa ja virheetöntä tekstiä, joita blogien pitäisi (ainakin minusta) pitää sisällään. Herra Longfield säilyy siis seuraavanakin vuonna blogini vierailevana tähtenä aina silloin tällöin.

Vuoden aikana on toki tullut törmättyä myös isoon kasaan ihania blogeja! Itse olen heikkona blogeihin, joista saan inspiraatioita niin sisustukseen, ruonlaittoon kuin myös valokuvaukseen. Pidän eniten blogeista jotka sisältävät kauniita kuvia, harmonisia värejä ja sävyjä, virheetöntä ja helppolukuista tekstiä sekä hieman pintaa syvemmälle meneviä ajatuksia asioista kuin asioista. Selailen blogeja pääsääntöisesti aina aamutuimaan, jolloin en jaksa keskittyä metripostauksiin, vaan luen mieluiten ytimekkäitä ja selkeitä postauksia. Liikaa mainoksia, huonoja kuvia, poukkoilevaa tekstiä tai muuta ylimääräistä härpäkettä sisältävät blogit tippuvat lukulistaltani aika nopeasti pois.

Voi hyvin sanoa, että vuosi elämääni on kirjattu tämän blogin sivuille. Viimeisen vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut paljon, paljon olen myös kokenut ja tuntenut. Toivotaan, että seuraava vuosi tuo tullessaan uusia ihania ja upeita kokemuksia, joita voin tänne elektroniseen päiväkirjaani kirjata ylös!

Iso kiitos teille siitä, että seuraatte blogiani – pysykäähän matkassa mukana taas vuosi eteenpäin!


«Vuosi sitten: Let’s begin»

Suositellut

10 Replies to “Vuosi elämääni”

  1. Onnea blogille! =) Minullakin on lievä lukihäiriö, mutta en ole koskaan antanut sen häiritä. Eihän sillä nyt mitään väliä ole, jos joskus kirjoittaa vahingossa jonkun sanan vähän hassusti… =)

    1. Kiitos! 🙂

      Eihän sillä tosiaan mitään väliä ole! Välillä pitäisi muistaa, ettei itselle saa olla liian ankara. Eihän meistä kukaan mikään täydellinen ole. Ja oikeestaan ne kirjoitusvirheet on aika hassuja (ja itsellehän on hyvä osata nauraa). 🙂

  2. Siis mitä, onko siitä muka jo vuosi kun Meanwhile in Longfield näki päivänvalon?! Oho, meneepä aika nopeasti. Onnea 1-vuotiaalle!!

    1. On siitä! Täytyy kyllä tunnustaa, että meinasi mennä multa koko juhlapäivä ohi.. Hokasin koko jutun vasta viikonloppuna, kun selailin taas noita vanhoja postauksia.

      Niin ja kiitos! Pikkuinen blogi kiittää ja kumartaa.

  3. Onnea yksivuotiaalle! Aika kuluu nopeasti!

    Kielesihän on varsin sujuvaa, en olisi ajatellutkaan, että sinulla on lukihäiriötä. Blogit, joissa teksti ei ole sujuvaa, jäävät itseltänikin lukematta.

    Ajattelen itsekin bloggaamiseta samalla tavalla; enimmäkseen omaksi iloksi ja muistiin itselle, mutta mukavaa, jos muutkin pitävät!

    1. Juuri näin! Tosin joskus meinaa unohtua, että kirjoituksia pääsee lukemaan kuka tahansa.. Liian yksityiskohtaisia postauksia olen kyllä silloin tällöin joutunut muokkailemaan.

      Mutta kiitoksia, näillä eväillä jatketaan – omaksi iloksi! 🙂

  4. onnea 1-vuotiaalle blogille 🙂
    Sun blogia on kyllä mielettömän kiva lukea ja jaksat postata ihastuttavan usein 🙂

    1. Kiitokset! 🙂 Ihana saada näin positiivisia kommentteja.

      Multa on kyllä kysytty jo useampaan otteeseen, miten mulla riittää aikaa näiden postausten tekemiseen. Mietiskelin sitä hetken ja tajusin, etten katso enää koskaan telkkaria. Joten kunhan en jää koukkuun mihinkään sarjoihin ym., tulee postaustahti jatkumaan yhtä tiiviinä. 🙂

  5. Onnea yksivuotiaalle, hengastyttävän monta postaustausta, kauniita kuvia ja elämänmakuisia asioita rikkaampana lukijana kiitän :).

    1. Kiitos Piiuli! <3
      Toi elämänmakuinen-sana kuulostaa hyvältä, sellaista elämänmakuista blogia tahdon juuri kirjoittaakin.

Vastaa