Herkkukoruja ja arvonnan voittaja

Lupasin esitellä teille uutukaiseni Essin maailma -tilauksestani, joten mennäänpäs sitten suoraan asiaan. Tällä kertaa ostoskoriin tarttui sinisiä koruja. Olen huomannut jo muutamaankin eri kertaan, että multa uupuu koruvalikoimastani lähes kokonaan siniset korut. Asia piti toki korjata mitä pikimmin, ja tällä hetkellä koruvalikoimaani koristaa siniset karhunvatukkakorvikset sekä sininen mustikkapiirakkakaulakoru.

Korut olivat päälläni viime perjantaina, ja toki ne keräsivät huomiota osakseen kun istuimme lounaalla työkavereiden kanssa. Tuohon mustikkaiseen piirakkaan olen itse aivan ihastunut, sitä täytyy käyttää ahkerasti nyt kesän aikana, kun piirakkakausi käy kuumimmillaan!

Nyt kun omat uutukaiseni ovat esitelty, on aika julistaa Kakku kaappari -korvisten voittaja. Vastauksiin kertyi todella ihania kesäherkkuja, ja vaikka jätski keräsi monta ääntä, mahtui mukaan myös muitakin herkkuja. Kiitos siis kaikille osallistujille!

Mun täytyy päästä maistamaan ainakin seuraavia vastauksista esiin nousseita herkkuja: tsatsikia grilliherkkujen kanssa, raparperipiirakkaa, pehmistä, (muurikka)lättyjä sekä silliä ja uusia perunoita. Bongasin muuten lauantaina kaupassa ruotsalaisia varhaisperunoita,  joten kovin kauaa ei enää mene, että myös kotimaiset uudet potut kauppoihin saapuvat! Jee. 😛

Mutta sitten siihen voittajaan, jonka Excel arpoi puolestani.

Onnea MINNA!

Hollantilainen omenapiirakka/kakku vaniljajäätelöllä! Myös se perinteinen kesän mansikkakermakakku on parasta <3

Laitan spostia voittajalle tulemaan vielä tämän päivän aikana. Aurinkoista maanantaita kaikille!

Suositellut

Vastaa