Ensitreffit ♥

Olemme olleet herra Longfieldin kanssa yhdessä 4302 päivää. Emme olleet tämän viikon maanantaihin mennessä käyneet varsinaisilla treffeillä, joten asia oli syytä korjata vihdoin ja viimein – oli aika suorittaa ensitreffit.

Treffien suunnittelu alkoi osaltani jo reilu kuukausi sitten, varasin silloin pöydän yhdestä lempiravintolastamme, jossa olemme istuneet yhteensä viisi kertaa (ennen ensitreffejämme). Jokaisella kerralla olemme syöneet ravintolassa yhden ja saman annoksen – härkäpastaa, jonka löytää menusta nimellä Pasta del mandriano.

Pöytävarauksen jälkeen minun piti vain pitää sisälläni suuren suurta salaisuutta maanantaihin kello 12.00 asti. Maanantaina kello 12.00 aikoihin lähetin herra Longfieldille viestin, jossa ilmoitin ensitreffiemme viimein koittaneen. Herra ei saanut esittää lisäkysymyksiä, hänen piti vain ilmestyä kello 18.00 osoitteeseen Korkeavuorenkatu 45.

Saavuin itse paikalle Ristorante Gastoneen jo 17.45, jotta ennätin tehdä muutamia alkuvalmisteluja ennen treffien alkua. Asettelin pienen kirjekuoren herran paikalle ja tilasin lasit skumppaa pöydälle odottamaan. Hieman ennen kuutta herra sitten asteli ravintolaan sisään ja bongasi kättä heiluttavan treffiseuralaisensa sivupöydästä. Silloin mulla oli vähän perhosia vatsassa..

Ei mennyt aikaakaan kun ihanan hymyilevä tarjoilija toivotti myös herra Longfieldin tervetulleeksi. Menun katselu ei tällä kertaa kauaa kestänyt, sillä härkäpastaa ei voita mikään  – ensitreffiläisille tilattiin siis kaksi härkäpastaa. Annoksia odotellessa yritimme tutustua hieman toisiimme, yllättäen huomasimme, että meillä oli aika paljon yhteistä! Molemmat omistavat harmaan koiran, asuvat Espoossa, tykkäävät matkustelusta sekä King Kong -karkeista, ja sattumoisin molemmilta löytyy myös samanlainen auto. Aika hyvin. 🙂

Ravintola oli maanantai-iltana ihanan rauhallinen ja annoksemme saapuivat eteemme ennätyksellisen nopeasti. Pastan syömisen koitin itse hoitaa mahdollisimman sivistyneesti ja hitaasti, sillä tämä pasta on yhdellä sanalla sanottuna täydellistä. Pastan makua ei ole peittämässä järjetön kerma- tai tomaattikastikekasa, maussa yhdistyy ihanasti häränliha, tulinen chili sekä rapeat, ja suussa rauskuvat pavut.

Pääruoan jälkeen oli aika tutustua jälkkäreihin. Molempien sokerihammasta juili, mutta päätimme silti ensitreffien luonteen mukaisesti tilata yhteisen jälkkärin. Tilaamamme suklaakakun nimi oli Baba, ja se suli suuhuni kun herra Longfield sitä minulle romanttisesti syötti. Jälkkärin syönnin aikana ravintolaan rantautui myös Niko Kapanen perheineen. Herrani sattuu olemaan kovin kova lätkäfani, joten jossain välissä huomasin hänen uppoutuneen Kapasen Nikoon enemmän kuin minun silmiini. Mutta ei se haitannut, kyllä mäkin Nikoa katselin sivusilmällä ihan mielellään. 🙂 Ja johan me oltiin niillä treffeillä siinä vaiheessa oltu vaikka kuinka kauan!

Jälkkärin jälkeen istuimme höpöttelemässä vielä hyvän tovin ennen kuin pyysimme laskun ja kampesimme itsemme ravintolasta ulos. Autolle kävellessä tartuimme toisiamme käsistä kiinni ja samalla päätin jatkaa iltaa herran kotiin asti. Taidettiin me jossain siinä kävelymatkan aikana myös pussata, ihan vaan silleen viattomasti ja nopeasti.. <3

Suositellut

8 Replies to “Ensitreffit ♥”

  1. A:sta & O:sta A says: Vastaa

    Niin söpöä. Täytynee käydä tuokin pasta joskus tervehtimässä. Vaikka se sun edellinen pinaattipasta ohjekin on vielä testaamatta. Aistin tämän blogin alussa hieman ohjelmointikurssia 😉

    1. Käykää! Voin vain suositella, ravintolasta saa täydellisen pastan lisäksi ihanaa palvelua. Ohjelmoinnin suoritti muuten puolestani Excel.. 😉

  2. Niiiiin ihana ja rakkaudentäyteinen kirjoitus. <3 Ne pienet nyanssit ja huomionosoitukset pitävät parisuhteen teidän juttuna, ihan mahtavaa.

    1. Voi kiitos! Yllätyksissä on kyllä ihanaa se, että niistä on iloa molemmille. 🙂
      Tarjoilija kysyä mieheltäni laskua tuodessaan, että onko hänellä synttärit, kun hänelle järkättiin tällainen yllätys. Herra meni ihan paniikkiin, sillä ei voinut kuulemma sanoa, että olemme ekoilla treffeillä, sillä molemmilla oli sormukset sormissa. Varsinaiset petturit liikenteessä keskellä maanantaita. 😉

  3. Hauska idea! Meillä ei enää ensitreffit onnistuisi (toisaalta niitä oli tavallaan kahdet, yli vuoden välein… tunteideni lämpenemisessä kesti vähän aikaa…), mutta aina välillä käymme ”treffeillä” kahdestaan.

    1. Kyllähän treffeillä tulee ehdottomasti käydä myös niiden ensimmäisten jälkeen! Ehkä mulle järkätään sitten ne seuraavat.. 🙂 Meidän suhteen alkumetrit olivat myös suhteellisen kimurantit – 15-vuotias teini tapaa 17-vuotiaan teinin. 😉

  4. Mahtavaa 😀 Me ollaan rakkaan aviopuolisoni kanssa otettu ihan jo perinteeksi, että meillä on aina perjantaitreffit. Deittailemme siis edelleen toisiamme, lähes kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen. Ja aina tietää, että saa treffit sovittua perjantai-illalle. Ja no joo, joskus ne treffit siirtyy vaikka torstaille tai lauantaille jos on jotain akuuttia muuta juttua.

    Arvostan, siis! Lisää tällaista!

    1. Voi kuulostaapas upealta – treffejä joka viikko! <3

      Kyllä siinä illassa vaan oli ihan eri fiilis, kun tiesi olevansa treffeillä, eikä vaan normaalisti ulkona syömässä. Treffeillä ei esim. mietitä pitäisikö kaupasta ostaa maitoa ja leipää, vaan pölötellään kaikkia suloisia juttuja.

      Täytyy ihan tosissaan alkaa nyt treffailla enemmänkin, varsinkin kun jotkut tekee sitä joka viikko! 🙂

Vastaa