Kotona vasta aamulehden jälkeen

Perjantaina – silloin kun Helsingissä satoi vettä koko päivän, ja keltaiset muovipussit valtasivat koko kaupungin – oli aika tehdä tyttöjen juttuja: juoda skumppaa, syödä sieviä asioita, puhua ja pölöttää tärkeitä (ja vähemmän tärkeitä) asioita, syödä ja juoda lisää ja tulla kotiin sen jälkeen kun lauantaiaamun hesari oli jo tipahtanut postiluukkuun. Ennen tätä kaikkea oli kuitenkin vietettävä kahdeksan tuntia olioajattelun parissa, köpötellä tuulisessa ja sateisessa säässä Hulluille päiville, tehdä vähän ostoksia ja rämpiä sen jälkeen bussipysäkille, josta minut kuljetettiin suoraan skumppalasin ääreen, ja näin oltiin saatu huippu-perjantai alkamaan kunnolla.

Kun saavuin leidi A:n luokse, alkoi ilta tosiaan skumppapullon avaamisella. Kilistelyjen jälkeen aloin pilkkoa hedelmiä, samalla kun leidi A syötti pikkuista neitiä (jolle ei skumppaa tarjoiltu) ja vispasi vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Ei toki samaan aikaan, mutta ensin syötettiin pikkuneiti ja sen jälkeen oli vuorossa vaniljakastikkeen vaahdottaminen. Vaniljavaahdon kanssa oli tarjolla ananasta, päärynää, banaania sekä karambolaa (tähtihedelmää). Lisäksi olin raahannut Stockan herkusta vaahtokarkkeja sekä cupcaken näköisiä suklaakonvehteja – leidien käsiin sopivia herkkuja kaikki, varsinkin kun toisessa kädessä kökötti kylmää skumppaa. Ah!

Näillä herkuilla oli tarkoitus pitää nälkä loitolla kello 20.30 asti, jolloin olisi vuorossa Töölön Tokyo55–ravintolaan sisään astuminen. Herkuttelimme ja vaihdoimme tärkeimmät kuulumiset hedelmäpalojen ja skumpan voimalla, jonka jälkeen ehostimme itsemme iltaa varten. Huuliin laitettiin punaa, silmiin tummaa kajalia ja päälle vedettiin uudet paidat, jonka jälkeen muutama suihkaus hajuvettä kruunasi koko kauneuden.

Pikkuneiti jäi leidi A:n herran hellään hoitoon, ja me kaksi suuntasimme pienessä huppelissa kohti Töölöä. Tokyo55–ravintola on pitänyt koestaa jo monen monta kertaa. Ravintolan vieressä sijaitseva Mamma Rosa on tuttu paikka, kuten myös Papa’s baari. Mutta kolmikon kolmatta jäsentä – Tokyo55:ta – ei ole jostain syystä tullut ennen testattua. Mutta nyt astuimme sisään iloisina, valmiina ahtamaan sisäämme mielettömän määrän sushia! Ensi silmäykseltä ravintola näytti ihanan tunnelmalliselta, siistiltä ja pieneltä paikalta. Saimme pöydän ravintolan perältä ja pian silmäilimme menua ahnein silmin – niin paljon hyvältä kuulostavia vaihtoehtoja. Juomaksi otimme pullon cavaa sekä lämmitettyä sakea. Ruoaksi päätimme lopulta ottaa SushiMenun, joka sisälsi 12 palan sushilajitelman, porsaankylkeä sekä sitruuna-juustokakkua. Oikeesti, tällainen menu ei voi pettää, eikä se myöskään pettänyt.

Alkupalaksi tarjoiltu 12 palan sushilajitelma sisälsi muutamaa erilaista makia sekä kolme nigiriä. Omaksi suosikikseni nousi lämmitetyt Tokyo-makit, joita olisin voinut upottaa suuhuni soijakastikkeen kera ihan tuhottomat määrät. Toki myös muut sushit olivat maukkaita. Merilevä oli ohutta, ja se suli suuhun (joskus olen saanut jauhaa sitä levää suussani vaikka kuinka kauan, ja se ei ole kivaa).

Ennen pääruokaa olimme maistaneet myös sakea. Jos makua voisi jotenkin kuvata, sanoisin sen maistuvan riisin keitinvedeltä. Lämmittettynä sake ei mieleeni oikein ollut, mutta jäähdyttyään se meni kurkusta alas ihan helposti. Pääruoka kuului nimellä Rapeaa porsaankylkeä mausteisella teryakikastikkeella. Porsaan maku oli täydellinen, ihana sekoitus porsaanlihaa sekä rapeaa läskiä. Hauskinta oli se, että myös pääruoka syötiin tikuilla, haarukkaa tai veistä ei pöydällä näkynyt, vaikka kuinka etsi. Mutta hyvin se lautanen saatiin puhtaaksi ilman normaaleita aterimiakin.

Pääruoan jälkeen olimme ennättäneet puhua jo vaikka mistä – oli niin ihana pölöttää mitä sylki suuhun toi. Ei miesten kanssa voi käydä vastaavia keskusteluja vaikka kuinka yrittäisi. Jälkkärin tullessa pöytään tiesin heti, että nyt olisi vuorossa jotain hyvää. Sitruuna-juustokakku oli tavattoman muhkea ja korkea, ei sellainen lättänä, mihin on normaalisti tottunut. Ja se maku oli taivaallinen, olen jopa varma, että kakun herkullisuutta lisäsi ihana seura, hyvä juoma ja se pikkuinen hiprakka.

Kakun syönnin ja vessassa käynnin jälkeen maksoimme laskun ja lähdimme kököttelemään kohti keskustaa. En tunne Helsinkiä kovin hyvin, joten seurasin vain päättäväisesti vieressäni tallustavaa leidiä, joka tiesi selkeästi mihin olimme suuntaamassa. Pian istuimme St. Urhoksen pöydässä edessämme olutta ja punkkua. Ja hetken päästä siitä olimme siirtyneet Teerenpeliin, jossa edessämme oli lisää olutta ja skumppaa. Joskus kahden jälkeen oli aika suunnata kotiin, en tiedä millä tuurilla osuin Elielille juuri siihen aikaan, että ennätin viimeiseen bussiin, joka vei minut melkein kotiin. Kotimatkan viimeiset metrit tallustin pimeässä, mutta yllättävän lämpimässä säässä kotiin. Korvissa pauhasi musiikki, joka tahditti matkantekoa mukavasti. Kello taisi olla jotain 3.30 kun tulin kotiin, postilaatikosta nappasin vielä mukaani lauantaiaamun hesarin, jolle hymähdin ääneen – mä tuun kotiin myöhemmin kuin aamun lehti! Lehden luku jäi seuraavaan päivään, sillä tässä vaiheessa aamua mun oli aika mennä nukkumaan.

Kiitos ihanasta illasta leidi A! <3

Suositellut

4 Replies to “Kotona vasta aamulehden jälkeen”

  1. Tokyo55 on minustakin hyvä, tosin sushit ovat ainakin lounaalla vähän sellaisia nopeasti kyhättyjä. Varsinainen a la carte lista on kyllä hyvä, etenkin kaikki ankkaruoat ihan superhyviä =) Pitääkin piipahtaa sinne taas lähiaikoina!

    1. Olen kuullut vähän samaa noista lounaalla tarjottavista susheista. Illalla susheissa ei ollut kuitenkaan mitään vikaa!
      Ja tuota possua mulla on jo ikävä.. Voin silti yrittää ensi kerralla koittaa mainitsemaasi ankkaa. 🙂

  2. A:sta & O:sta A says: Vastaa

    Mä haluan takaisin!! Mieluiten ihan heti, kiitos 😀 Ihana ilta, kiitos seurasta! Ja onpa ihana muistella mahtavia ruokia näiden kuvien kanssa. Nautittiin sitten molemmat klo 04 kuitenkin nukkumisesta, vaikka olishan muunkinlaista ollut tarjolla kun pari tällaista hottista on liikkeellä, tsihih! Toivottavasti halukas herra löysi seuraa kello neljän nautintoihin.

    1. 🙂 Toivotaan todella, että herra halukas sai mitä halusi! Mä muuten jolkotin kotimatkan sellaisen nuoren pojan perässä. Melkeen meinasin siinä hiprakassa siltä kysyä, että kävelläänkö samaa matkaa (olin vieläkin juttelu tuulella). Jätin sitten kuitenkin väliin. Pimeä katu kuitenkin pelotti sen verran, että pysyin koko matkan turvallisen (ja lyhyen) välimatkan päässä siitä pojasta. Ajattelin, että ohimenevät autot luulevat meidän olevan riitelvä pari, ja jättävät mut rauhaan.

Vastaa