Pääsiäinenhän meni jo

No niinhän se meni, mutta pääsiäiseen liittyviä postauksia satelee nyt hieman myöhässä, sillä pääsiäisen jälkeen keskityttiin vain ja ainoastaan Nutrilett-dieettiini.

Palataan tällä kertaa pitkäperjantaihin, jota vietimme Herra Longfieldin äidin luona. Paikalla heilui myös kälyni, joka on kirjoitellut oman postauksensa pitkäperjantaista ihan ajallaan pääsiäisen pyhinä. Hänen postauksensa kautta pääsette mm. lukaisemaan taivaallisen herkullisen sitruunakakun ohjeen.

Pitkäperjantain aamuna nukuin ennätyksellisen pitkään – jopa kello 9.00 asti. Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava syödä aamupalaa ja lukea hesareita aivan rauhassa. Olen tavattoman hidas lukemaan hesaria, meille on tilattu ihan tarkoitusella kyseinen lehti vain viikonlopuksi, sillä ennätän juuri viikon aikana lukemaan kolmen päivän lehdet ennen kuin uusi lehti tipahtaa jälleen postiluukkuun. Aamupalan jälkeen köpöttelimme rauhallisella aamulenkillä koiramme kanssa takapihoilla olevilla kallioilla. Poluilta oli jo suurimmaksi osaksi lumet sulaneet, ja oli ihan tavattoman ihanaa tuntea sammal ja kallio jalkojen alla kuukausien ja taas kuukausien lumen päällä tarposen jälkeen.

Lenkin jälkeen aloimme pikkuhiljaa valmistautumaan anopin luokse lähtöön. Olin hommannut ihanalle anopille värikkäitä tulppaaneja, jotka paketoin somasti ylijääneeseen tapetinpalaan.

Anopin luona söimme maukkaita ja ihania ruokia. Tarjolla oli mm. paahtopaistia kermaisen kastikkeen kanssa. Paahtopaistin valmistus ei kuulostanut vaikealta, joten sitä on jossakin välissä aivan pakko koittaa tehdä myös kotona. Se oli vain niin hyvää! Vaikka olen kyllä varma, että omani ei maultaan anopin paahtopaistin tasolle yllä. On aika käsittämätöntä miten muiden tekemä ruoka maistuu aina jonkin verran paremmalta kuin itse tehty. Ehkä se valmiiseen pöytään istuminen ja tieto siitä, että juuri sinua varten on valmistettu jotain, lisää ruoan herkullisuutta.

Istuskelimme anopilla niin kauan, että saimme katsoa ja kauhistella kauan hehkutettua Salkkarien pitkäperjantaista jaksoa. Naureskelimme Sepon kohtaloa (joka ei sitten ollutkaan niin kauhea) ja varsin ovelaa jakson nimeä, joka kuului ”Sepon surupuvun kruunaa uusi kravaatti”. Jakson nimen keksimisessä on kyllä laitettu muutama viisas pää yhteen. 🙂 Saimme myös kälyltä kotiin viemisiksi kauniita leikkonarsisseja, joiden keltainen väri kirkasti sekä olohuoneen että keittiön pöytää pääsiäisen jälkeen.

Että sellainen pitkäperjantai.

Ja vielä viimeisen kerran muistutan sekä mainostan tänään kello 18.00 päättyvää arvontaa, johon voitte osallistua jättämällä kommentin maanantain Nutrilett All in one -dieetin tulos sekä arvonta -postaukseen. Arvonnan voittaja julistetaan huomenna heti aamutuimaan.

Suositellut

Vastaa