6 päivän Nutrilett All in One -dieetti

Ensimmäinen sponssijuttuni blogin avaamisen jälkeen on totta! 🙂

Kun sain sähköpostiini vahvistuksen siitä, että saan Nutrilettin kautta testattavaksi All in One -dieettipaketit kuudeksi päiväksi, olin monta tuntia yhtä hymyä! Lähetin onnespäissäni ystävälleni tekstiviestin, jossa hehkutin onnellista olotilaani ihan kunnolla. Olisin halunnut soittaa hänelle kovasti, mutta en yksinkertaisesti kehdannut hehkuttaa asiaani ruuhkaisessa junassa.. Äitini sattui myös soittamaan minulle kyseisen onnellisen junamatkan aikana ja mulla teki oikeasti tiukkaa olla kertomatta asiasta hänelle (siis siinä puhelimessa siellä ruuhkaisessa junassa).

Olin – ja olen edelleen – senkin takia asiasta todella iloinen, että viimeiset kilot ja niiden karistaminen on ollut todella hankalaa. Viime kesästä asti painoni on heitellyt tasaisesti kahden kilon sisällä. Nyt olisikin tarkoitus saada uusi (ja viimeinen) sysäys sille, että saan viimeiset kilot pysyvästi pois.

Eli homma menee siis näin. Syön seuraavien päivien (tiistai – sunnuntai) aikana ainoastaan All in One -paketin sapuskoja. Sapuskojen lisäksi on todella tärkeää juoda riittävästi vettä. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan ongelma, sillä juon päivittäin nytkin noin pari litraa vettä. Urheilun määrää joudun luultavammin vähentämään kuuden päivän ajaksi aika paljon, sillä tiedän, etten jaksa treenata kunnolla noin 850 kalorin energiamäärällä. Tarkoituksena olisikin harrastaa lähinnä reippailua ulkona kävellen, joten toivotaan kauniita ja aurinkoisia päiviä kuurini ajaksi!

Miten tämä homma sitten näkyy blogissani? No siten, että saatte lukea joka ilta päivän tuntemuksiani, fiiliksiä sekä arvioita patukoiden, lienten, pirtelöiden ym. mausta. Kerron myös etenemisestä ja saavutetuista tuloksista kuurin aikana. Toisin sanoen seuraavien kuuden päivän aikana blogissa tulee postauksia vain kuuriin liittyen (koittakaahan kestää). 🙂 Lupaan ja vannon, että tämän viikon jälkeen blogissa kirjoitellaan taas muustakin kuin liikunnasta ja laihduttamisesta. Vireillä on niin brunssiarvosteluja, herkullisia reseptejä kuin asukuviakin.

Kuurini jälkeen olisi tiedossa myös arvonta, jossa arvon ihanien lukijoideni (eli teidän) kesken yhden kolmen päivän All in one -paketin! Pysykäähän siis kuulolla, arvonnasta tarkemmin varmaankin sunnuntaina, tai viimeistään ensi viikon maanantaina.

Palataan nyt kuitenkin vielä hieman siihen, mikä tämä Nutrilettin All in One -dieetti oikein on. Kopsasin Nutrilettin sivuilta alla olevan pätkän, jossa kerrotaan oikeastaan kaikki mitä dieetistä tarvitsee tietää.

Nutrilett All in One on vähäenergiainen dieetti, joka auttaa pudottamaan painoa. Pakkauksessa on kaikki ateriat kolmeksi päiväksi. Jokaiselle päivälle on aamiainen, lounas, päivällinen, jälkiruoka ja kaksi välipalaa!

Pakkaus sisältää:

  • 3 aamiaista (2 suklaapirtelöä ja 1 mansikkapirtelö)
  • 6 välipalaa (2 päivässä)(3 kasvislientä ja 3 tomaattilientä)
  • 3 lounasta (karamelli-toffee patukka, crispy suklaa patukka, tumma suklaa patukka)
  • 3 päivälllistä (tomaattipasta, pasta carbonara, kananmakuinen nuudelikeitto)
  • 3 jälkiruokaa (2 suklaavanukasta, 1 vaniljavanukas)

Nutrilett All in One on vaihteleva ja monipuolinen dieetti, joka sisältää kaikki tarvitsemasi vitamiinit ja kivennäisaineet, ja koska se sisältää vain 840 kilokaloria päivässä, se auttaa sinua pudottamaan painoa.

Miten käytän sitä?

Dieetin aikana syöt aamiaiseksi pirtelön, lounaaksi patukan, päivälliseksi pastan tai keiton ja jälkiruoaksi vanukkaan sekä lisäksi kaksi lientä välipalaksi. On tärkeää juoda tarpeeksi vettä, vähintään 1,5 l päivässä. Lisäksi voit syödä vähäkalorisia vihanneksia. Pakkauksessa on ateriat kolmeksi päiväksi mutta voit ostaa useampia pakkauksia ja käyttää niitä enintään 3 viikon ajan saavuttaaksesi oman tavoitteesi.

Nutrilett All-in-One on tarkoitettu terveille ylipainoisille henkilöille. Tuotetta ei ole tarkoitettu lapsille, nuorille, raskaana oleville tai imettäville. Henkilöt, joilla on aineenvaihduntahäiriöitä, ei tule käyttää tuotetta ilman lääkärin ohjausta. Jos käytät Nutrilett All-in-One ainoana ravinnonlähteenä yli 3 viikkoa, tulee sen tapahtua lääkärin ohjauksessa.

Huomenna se sitten starttaa! Mua jännittää aika paljon, mitä jos noi kaikki sapuskat maistuvatkin pahoilta, olen kärttyisenä koko viikon eikä painokaan putoa yhtään?!

Suositellut

6 Replies to “6 päivän Nutrilett All in One -dieetti”

  1. A:sta & O:sta A says: Vastaa

    Melko kuivan näköisiä liemiä.. höhöö..

    1. Ei saa masentaa! 🙂 Mietin kyllä oikeesti kaksi kertaa aloitanko sittenkin vasta viikon kuluuttua.. Mitä mä teen jos töissä on perjantaina Kievin kanaa??!

  2. Tsemppiä :)! Et ole tainut käyttää näitä valmiskuureja ennen? Kiva lukea kokemuksistasi, jos vaikka itsekin uskaltaisi joskus kokeilla :).

    1. En ole tosiaan koskaan koittanut. Patukoita olen kyllä syönyt välipaloina, ja ne ovat oikeasti musta hyviä. Osallistut sitten arvontaan (kunhan saan sen vain pystyyn) niin voit päästä itsekkin koittamaan. 🙂

  3. Hyvä Blogiteksti 🙂
    Katso myös 3 Viikon helppo dieetti http://www.fitextreme.eu/2015/07/3-week-easy-diet.html

    1. Kiitos Riikka!

Vastaa