Kestokiharat

Mä tein sen!

Olen haaveillut permiksen ottamisesta niin kauan kuin muistan. 15.3.2012 oli siis historiallinen päivä minulle, sillä silloin astelin Sirpa Mansnerille ja sanoin mukavalle kampaajalle, että ”yksi permanentti, kiitos”.

Ennen kampaajalle menoa olin kuitenkin aivan kamalassa paniikissa, mahaani sattui ja käteni hikosivat. Eniten minua pelotti se, että permanentti epäonnistuu ja pitkät kutrini olisivat pilalla. Soitin paniikkipuhelin äidilleni matkalla kampaajalle, ja varmistin vielä häneltä(kin) mielipiteen permiksen ottamiseeni. Rohkaisevien sanojen jälkeen astelin kuitenkin lopulta pelottomana kampaajalle ja se oli sitten menoa. Neljän tunnin istumisen jälkeen hiukset olivat lyhentyneet sekä kihartuneet! Ja turhaan panikoin, kestokiharani ovat ihanat!

Hiuksiini laitettiin kolmea eri kokoa paplareita, jotta lopputulos olisi mahdollisimman luonnollinen. Tämän lisäksi paplarit rullattiin päähäni pystyasennossa, jotta kiharasta tulisi spiraalimaisempi. Enempää en oikeastaan osaa kertoa itse permanentin teosta. Sen voin kuitenkin kertoa, että luin neljän tunnin aikana mukaani ottamaani hesarin osaa, kolmea eri naistenlehteä sekä pläräsin iPhoneani ihan toden teolla.

Koska permanentti ei ole mikään kovin hellä käsittely, tarttui mukaani kiharoiden lisäksi kosteuttava ja korjaava shampoo sekä hoitoaine. Ostin myös sellaisen geelin, jolla kiharan saa paremmin esim. aamuisin esiin.

Nyt vain toivotaan, että kiharat pysyvät kauniina! Ja toki pitää myös toivoa, etten joudu kuukausien päästä leikkaamaan vaurioituneita hiuksiani ihan kovin lyhyiksi.

Suositellut

6 Comment

  1. Mulla oli lukiossa permis, joka pysyi yllättävän pitkään hyvänä, eikä myöhemmin tarvinnut saksia yhtään ylimääräistä pois. Eikä sen hoitaminen mitenkään kovin vaikeaa ollut. Pari hyvää kiharatuotetta riittää hyvin =) Ja muutaman kuukauden päästä ne saa föönattua tarvittaessa suoraksikin tosi helposti (jos kaipaa vähän vaihtelua).

    1. Kiitos rohkaisevasta kommentista! Sulla se permis on muuten näyttänyt varmaan ihan todella hyvältä, ottaen huomioon kuinka upeat, paksut ja pitkät hiukset sulla on! Itse ajattelin alkaa vain harjata kiharaa suoraksi kun tarpeeksi pitkä tyvikasvu ollaan saatu aikaiseksi. Näitä ei kuitenkaan mietitä vielä sen enempää, sillä nyt on aika nauttia kikkaroista. 🙂

  2. Tosi kivat! Sopii jotenkin hyvin juuri näin kesäkauden kynnyksellä!

    1. Kiitos tuhannesti! Kesällä nää on kyllä aika kivat pelkän kesämekon seurana. 😉

  3. Kivat kiharat.

    Pemanentti on viimeksi ollut – krohöm – 90-luvulla… Tosin aamulla kurjan näkäistä kuontaloa katsoessa tuli mieleen, ettei permanenttikaan olisi huono vaihtoehto. Muistelen, että kestävä kiharaa hiuksiini oli vaikea saada, mutta sitten kun kihartui, kihara myös pysyi, kuukausikaupalla, kunnes kasvoi ulos.

    1. Kiitos! Muutaman päivän kiharoiden kanssa elettyäni täytyy kyllä sanoa, että hiustenlaittoon ei mene aamulla kuin pari minuuttia. Kosteutan hiukset ja sen jälkeen törkkään niihin kiharanherättäjää. Niin nopeaa ja vaivatonta. 🙂

Vastaa