Viikon 10 treenit

Minua on muutamankin eri henkilön toimesta pyydetty kirjoittamaan laihdutusurakastani tänne blogin puolelle. Kuten enemmän blogia seuraavat varmaan tietävätkin, olen tiputtanut painoa 1 ½ vuodessa yhteensä 47 kiloa. Viime kesästä asti painoni on pysynyt samassa, vaikka tarkoituksena onkin vielä saada muutamia kiloja karistettua. En kuitenkaan enää jaksa stressata ihan kauheasti vaa’an lukemista, sillä tällä hetkellä on tärkeämpää, että saan painoni pysymään normaalipainossa. Tämän lisäksi urakkana on tällä hetkellä kiinteytyminen ja urheilun lisääminen päivittäiseen elämääni pysyvästi.

Olen harrastanut liikuntaa koko elämäni, mutta vasta viime vuosina olen oikeasti alkanut nauttimaan liikunnasta ihan kamalasti. Nykyään jumppiin ja salille on päästävä vähintään kolme kertaa viikossa (neljästi on kuitenkin aina parempi). Enää en keksi tekosyitä salille menemättä jättämisen takia, vaan varaan viikon jumpat etukäteen, ja sovitan (kaiken) muun jumppien aikataulun pohjalta.

Olen viimeisen reilun puolen vuoden aikana treenannut paljon, ja tuloksia kyllä alkaa pikkuhiljaa näkyä. Viime viikolla eräät tiukemmat housut eivät meinanneet millään mennä jalkaan säärien kohdalta, jonka on pakko kertoa lihasmassan kasvusta. Body Pumpissa tangosta nousee joka viikko enemmän ja enemmän, ja myöskin kyykyt menevät koko ajan alaspäin. Vatsojen ja punnerrustenkaan teko ei ole enää ihan niin vastenmielistä verrattuna aikaisempaan.

En ole kova kuntosalin ystävä, joten pyrinkin sekoittamaan viikottaisiin treeneihin erilaisia jumppia, joilla saan treenattua niin lihaksia kuin myös aerobista kestävyyttä. Tässä olisikin viikon 10 treenit kestoineen, tuntemuksineen sekä lisäinfona sykemittarista saatuja lukuja niin kaloreista kuin keskisykkeistäkin.

Maanantai 5.3.2012: Juoksumatolla juoksua

Juokseminen on minulla ennen kuulunut vain kesään, mutta muutama viikko sitten löysin juoksumaton myös salilta. Tai olenhan mä sen siellä salilla jo monta kertaa nähnyt, mutten ole sen päälle kovin usein noussut. Muutaman viikon ajan tunnin juoksu on kuulunut treeniviikkoon, ja uskon sen myös sinne jäävän. Maanantaina juoksu kulki todella hyvin ensimmäiset puoli tuntia! Sen jälkeen oli vähän takkuista, mutta kiukulla saatiin 60 minuuttia selätettyä. Kyllä tuntui hyvältä kun köpöttelin matolla ja tasailin sykettä tunnin reippaan menon jälkeen. 🙂

  • kesto: 60 minuuttia + noin 5 minuuttia jäähdyttelyä
  • keskisyke: 144
  • kulutetut kalorit: 446,5 kcal
  • poltettu läski: 16 g

Tiistai 6.3.2012: Spinning

Olen pitänyt spinnaamisesta niin kauan kuin muistan. Spinnaan myös aika paljon, ja ehkä tästä syystä sykkeitä on nykyään hieman vaikeampaa saada kohoamaan ihan huippulukemiin. Toki sitä omaa treeniä voi itse säätää siitä säätönappulasta, mutta välillä tuntuu, että vaikka säätönuppia kääntää vaikka kuinka, ei sykkeet nouse niin ylös kuin tahtoisin. Tiistain spinning meni kuitenkin kivasti, tosin uusi ohjelma ja sen musiikki ei ihan nappaa (ainakaan vielä), mutta hyvän ohjaajan rääkyessä saatiin tämä leidi tekemään töitä ihan tosissaan!

  • kesto: 50 minuuttia + 5 minuuttia jäähdyttely (+ bussipysäkille juoksu)
  • keskisyke: 127
  • kulutetut kalorit: 221 kcal
  • poltettu läski: 10 g

Keskiviikko 7.3.2012: Bodycombat

Bodycombat on tämän hetken suosikkini. Siinä saa hakata näkymätöntä vihollista ihan tosissaan ja kaikki aggressiot saa purettua ihan loistavalla tavalla. Hiki valuu ja turhia juomataukoja ei pidetä. Keskiviikon combat oli niin tiukka, että minulta pääsi muutama kyynel kesken treenin. Näin käy aina silloin tällöin kun pääsen treenin makuun ihan tosissaan. Viikon paras veto!

  • kesto: 55 minuuttia
  • keskisyke: 140
  • kulutetut kalorit: 287 kcal
  • poltettu läski: 13 g

Perjantai 9.3.2012: Body Pump

Perjantai-illan treenin meinasi tuhota aluillaan oleva flunssa, mutta selätin taudin ainakin hetkeksi nukkumalla to-pe yönä reilut 12 tuntia villaisten vällyjen alla. Perjantaina Pump kulki aika heikosti.. Aluilla oleva flunssa kyllä teki olosta hieman heiveröisen ja väsyneen. Selkäbiisin tein kyllä ennätyspainoilla ja kyykytkin meni kivasti, mutta jotenkin muuten oli kovin takkuista. Myös sykemittari oli ihan sekaisin, se hävitti sykkeen useaan eri otteeseen ja totta kai unohdin laittaa sen päälle vasta kesken tunnin.. Keskisykkeet ja muut ovat siis pielessä. Kovin puhki tai hiessä en treenin jälkeen ollut, joten normaalia vähemmän niitä kaloreita luultavasti kuitenkin kului.

  • kesto: 55 minuuttia + 5 minuuttia venyttely
  • keskisyke: 96
  • kulutetut kalorit: 77 kcal
  • poltettu läski: 3 g
kuvat: http://activeinspiration.tumblr.com/

Nyt on aika pitää muutaman päivän lepo treeneistä ja ensi viikolla taas täysi tohina päälle!

Suositellut

2 Replies to “Viikon 10 treenit”

  1. Tuo on kyllä ollut aivan älytön saavutus! Todella, todella hieno juttu!

    Kokeilin kerran juoksumattoa salilla, mutta se tuntui niin hassulta, että palasin vanhojen ystävieni, crosstrainerin ja nykyään myös kuntopyörän pariin. En vaan saanut juoksumattoa tuntumaan kivalta, vaikka muuten juokseminen on aivan mahtavaa! =)

    1. Kiitoksia. 🙂
      Juoksumatolla on kyllä erilaista juosta kuin luonnossa. Niistä lähtee myös hyvin ärsyttävä ääni, mutta onneksi en kuule sitä korvissa soivan musiikin takia. 🙂 Vanhalla salilla järjestettiin crosstrainer-tunteja, ne olivat ihan huippuja!

Vastaa