Joulukalenteri 9: Glögi ja pikkuruiset piparkakkutalot

Hamstrasin Alkosta  marraskuussa glögiä, sillä tiedossa oli muutamatkin eri glögi-iltamat.

glögi

Törmäsin aivan ihanaan kuvaan eräässä blogissa. Heti suloisen piparkakkutalokuvan nähtyäni otin yhteyttä muutamaan ystävääni ja pyysin heitä glögeilemään. Kutsun saivat myös äiti ja sisko, joiden näkeminen on kiireen keskellä jäänyt todella vähälle.. Glögilasillisten ääressä oli kuitenkin hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia niin ystävien kuin perheenjäsentenkin kesken. Tosin vain äiti ja sisko saivat talon glögilasin reunalle, sillä ystävilleni keksin toisen ihanan idean, josta myöhemmin lisää myös blogin puolella.

pienet piparkakkutalot

Pikkuruisten piparkakkutalojen tekeminen kävi yllättävän helposti. Itse käytin palojen kiinnittämiseen sulatettua sokeria. Koristeeksi laitoin talojen katolle nonparelleja. Omaa pikkuruista taloani en raaskinut syödä, ja se saakin koristaa keittiötä aina jouluun asti.

pienet piparkakkutalotpienet piparkakkutalot

Suositellut

2 Comment

  1. Voi mitä suloisia mökkejä!

    ”Vuosikertaglögiä” olen maistanut vasta tänä vuonna. Blogimainonnan uhrina ostin Blossaa, joka oli makuuni. Kahviaromit ovat jakaneet ainakin bloggareita kahteen kastiin; toiset tykkäävät, toiset eivät.

    1. Kiitos! 🙂 Itse en ole Blossaa vielä ennättänyt maistaa, pullo odottaa keittiössä sopivaa hetkeä. Suklaaglögi oli todella hyvää, mutta ei maistunut kyllä yhtään suklaalle, joka oli hienoinen pettymys. Mustikkainen glögi oli myös mieleeni, ja se jopa maistui mustikalle.

Vastaa