Joulukalenteri 8: Karvakuonojen joulu

Kotona asustavia karvaisia otuksia on myös tärkeä muistaa jouluna. Ovathan hekin perheenjäseniä. Meillä karvainen otus saa joka joulu oman joululahjan. Lahjan lisäksi erilaisia herkkuja tuppaa tippumaan lattialle liiankin ahkerasti eri joulupöydistä.

Jouluaterian voi hyvin jakaa koiran kanssa, kunhan muistaa, että ihan kaikkea ei sille karvaiselle otukselle ole hyvä antaa. Jouluaamuna ei ole kiva herätä uikuttavan koiran ääneen, joka haluaa kuumeisesti ulos ripuloimaan. On siis parempi pitää mielessä, että kohtuudella niitä herkkuja myös koiralle.

Koiralle voi hyvin antaa pieniä määriä mm. kinkkua, kalkkunaa, porkkanaa, lanttua, papuja ja herneitä. Myös peruna, riisi, piparit ja joulutortut maistuvat koirille pienissä määrissä. Tai siis kyllä ne niille varmaan maistuisi myös suurissa määrissä, mutta muistetaan kuitenkin se kohtuus, niin saadaan nukkua jouluaamuna rauhassa.

Jos intoa, aikaa ja energiaa riittää, voi omalle koiralleen sekä muille tutuille karvakorville valmistaa jouluna vaikka näitä lihaisia joulutorttuja. Resepti on napattu Koiran keittokirjasta, jonka olen saanut siskoltani joululahjaksi jokunen vuosi sitten.

Lihaiset joulutortut koirille (4 kpl)

  • 1 tl kasviöljyä
  • 120 g jauhelihaa (sikaa tai nautaa)
  • 150 g jouluista hedelmäsosetta
  • 400 g valmista piirakkataikinaa

Ruskista jauheliha paistinpannussa, jonne olet lorauttanut öljyä.
Jaa piirakka kahdeksaan osaan ja kauli osat jauhotetulla alustalla pyöreiksi.
Nosta kaulituista levyistä neljä piirakkavuokien pohjalle.
Sekoita paistettu jauheliha hedelmäsoseeseen (rusina, omena, viikuna, hienonnetut mantelit).
Nostele täyte neljään taikinalla vuorattuun piirakkavuokaan.
Tee pienellä koiran tai luun muotoisella piparkakkumuotilla reiät tortun kansilevyjen keskelle.
Nosta kansilevy paikoilleen ja leikkaa reuna sopivan kokoiseksi.
Yhdistä kansi- ja pohjalevyt toisiinsa ja rypytä reunat kauniiksi.
Paista joulutorttuja 220 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Ennen kuin lihaiset joulutortut jaetaan kuolaaville otuksille, on niiden annettava jäähtyä kunnolla.

Meillä tämä resepti jää kyllä toteuttamatta. Meidän karvainen otus rakastaa niin paljon juustoa, että pääsen paljon helpommalla, kun ostan ruokakaupasta oltermannia.

WUH WUH ja heiluva häntä.

Suositellut

2 Replies to “Joulukalenteri 8: Karvakuonojen joulu”

  1. Olen joskus paistanut anoppilan ja ystävien koirille pupukoirankekesejä; sen lähemmäksi oikeita jänöjä ne kun eivät pääse…

    1. Kiva idea! Meidän koiran parhaita herkkuja ovat juusto ja kinkku, joten pääsen helpolla kun viskelen niitä pöydältä aina silloin tällöin lattialle. 😉

Vastaa