Joulukalenteri 5: Piparkakkuinen kuusi

Viime joulun hitti oli piparikuusi, jonka askartelussa oli aikamoinen homma. Piparien paistossa venähti tovi jos toinenkin, sillä pellille ei kovin montaa isoa tähden muotoista piparia kerralla mahtunut. Sokerihelmiä muistan löytäneeni keittiöstä vielä pitkään sen jälkeenkin kun kuusi oli jo valmis. Tänä vuonna piparikuusen teko jäänee väliin, sillä kiirettä ja tekemistä riittää muutenkin niin paljon.

Kuusi oli todella kaunis ja se sai osakseen paljon huomiota. Lasisen kuvun alla kuusi pysyi pölyltä piilossa, joten sen syöminen onnistui hyvin loppiasen jälkeen. Onneksi en ole kovin suuri piparin ystävä. Jos nimittäin olisin, ei kuusi olisi pysynyt pystyssä kovin montaa päivää.

Suositellut

6 Replies to “Joulukalenteri 5: Piparkakkuinen kuusi”

  1. onpas ihana kuusi 🙂

    1. Kiitos! 🙂

  2. Olen aina ihaillut noita piparikuuisa niitä nähdessäni, niin nytkin.

    Piparkakuistani on kuitenkin aina tullut sen verran kehnoja ulkonäöltään, etten taida ruveta moista tekemään.

    1. Hommaa tässä kyllä riittää, mutta lopputulos on onneksi sen arvoinen. Jos tähtien sakarat tummuvat liikaa, voi kuusen päälle ripotella vielä lopuksi tomusokeria, jolla saa hieman kärähtäneet sakarat piiloon. 🙂

  3. Vitsit miten hieno! Teitko muotit itse paperista tms vai miten sait jokaisesta piparista eri kokoisen?

    1. Muotit piirrettiin vapaalla kädellä paperille. Erikokoisia tähtiä taisi olla vajaat 10 kappaletta. Teimme muistaakseni n. 3 tähtiä per muotti. Piirsimme muotit tosiaan ihan vapaalla kädellä, joten jotkin tähdet näyttivät hieman hassuilta. 🙂 Tänä vuonna teimme muotit jo valmiiksi tietokoneella, mutta voi olla, että ne pääsevät käyttöön vasta ensi jouluna. Suosittelen kyllä muottien tekemistä tietokoneelle, siinä säästyy monelta ärräpäältä. 😉

Vastaa